Sites
Johdanto
Tämän sivun kautta pääsee esimerkkiin Google Sitesiin rakennettavasta oppiaineportfoliosta. Mallia voi luonnollisesti muokata omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Oppiaineportfolio on luonteltaan todennäköisesti selvästi vuosiluokkaportfoliota ohjatumpi ja monella tapaa oppimispäiväkirjatyylinen. Tämä ei kuitenkaan vähennä esimerkiksi oppilaan itsearvioinnin mahdollisuuksia.
Portfolio on järjestetty oppiaineen sisältöjen mukaan eikä vuosiluokalta toiselle siirtymistä ole varsinaisesti huomioitu rakenteessa. Tarkoitus on ensisijaisesti eheyttää oppiaineen rakennetta ja tuoda esiin oppiaineen tavoitteita ja oppilaan omaa arvioita suoriutumisestaan. Vuosiluokkien pois jättäminen sivustorakenteesta ei tietenkään tarkoita sitä, ettei portfolioon lisättävissä töissä tuotaisi selvästi esille, millä vuosiluokalla työ on toteutettu. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi yksittäisen sivun väliotsikoinnilla tai edellisen vuosiluokan saavutusten yhteenvedolla.
Oppiaineportfolioon on mahdollista lisätä monialaisuutta esimerkiksi siten, että historian portfolioon lisätään esimerkiksi maantiedon tunneilta johonkin ilmiöön eri näkökulmaa. Tällöin sellaisissakin oppiaineissa voidaan hyödyntää portfoliotyöskentelyä, joissa portfolioa ei haluta ottaa käyttöön koko vuodeksi.
Yläkoulussa oppiaineportfoliota aloittavalle oppilaalle työskentelymuoto saattaa olla alakoulun puolelta tuttu. Paljon uutta asiaa kuitenkin tulee varmasti erityisesti itsearvioinnissa. Siksi opettajalla tulee olla vahva rooli oppilaan ohjauksessa ja portfolion rakenne tulee muokata oppilaalle sopivaksi. Ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista käyttää kaikkia mallissa ehdotettuja osoita. Esimerkiksi moniin kohtiin merkityt tavoitteet ja seurannan voi koota valikoidummin tai kootummin. Ajatus on, että malli elää tarpeiden mukaan.