Sanat - mitä sanot, mitä kuulet?
Hyvässä vuorovaikutuksessa on molemmilla tilaa ja avaruutta – palikkatalossa sininen väri - sininen taivas kuvaa tilaa ja avaruutta. Puhumalla ja kuuntelemalla tiedämme enemmän ja luulemme vähemmän. Ihmisen syvimpiä tarpeita ovat nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi tuleminen.
Vuorovaikutustaidot, puhumisen, kuuntelemisen ja ristiriitojen ratkaisutaidot, ovat ensisijaisen tärkeitä parisuhteessa. Vuorovaikutustaidot ovat taitoja, joita voi oppia ja joissa jokainen voi kehittää itseään. Vuorovaikutustaitoja voi sanoa läheisyyden työkaluiksi, jopa avaimiksi läheiseen parisuhteeseen. Hyvässä vuorovaikutuksessa on molemmilla tilaa ja avaruutta.
Suuri osa tavastamme olla vuorovaikutuksessa on opittua ja aina on mahdollisuus oppia uudenlaisia tapoja. Myös kumppaneiden erilaisuuden voi nähdä rikkautena. Paljon puhuva voi oppia toiselta kuuntelemisen taitoja ja päinvastoin. Tämä edellyttää, että kumppanit kunnioittavat toistensa erilaisuutta.
Tärkeää on, mitä ja miten kumppanit puhuvat toisilleen ja ennen kaikkea: miten kumppanit kuuntelevat toinen toistaan. Omien ajatusten, kokemusten ja tunteiden jakaminen parisuhteessa lisää läheisyyttä. Se, että valitsee kuunnella toista, kertoo välittämisestä. Kun valitsee kuunnella, ilmaisee sillä, että asia on tärkeä sekä omaa välittämistään toista kohtaan.
Kuuntelun haasteena voi olla kiire ja vaikeus hiljentää omat ajatukset. Onnistunut kuuntelu vaatii kiinnostusta ja halua pysähtyä kumppanin kertoman äärelle. Kuuntelemisen apuna voi käyttää seuraavia keinoja: lopeta muu tekeminen, katso silmiin ja kerro halustasi kuunnella, jos et ymmärrä mitä toinen yrittää kertoa, kannattaa pysäyttää hänet ja pyytää kertomaan tarkemmin. Tarkentavien kysymysten esittäminen viestii kumppanille läsnäolosta ja kiinnostuksesta. Yhteinen tekeminen voi myös helpottaa kuuntelemista. Yhteisen tekemisen ei tarvitse olla suurta, se voi olla esimerkiksi kävelylenkki tai saunominen yhdessä.