Opiskeluhuolto

Opiskeluhuolto Varparannan koulussa

Varparannan koulun opiskeluhuolto

 

Opiskeluhuolto on hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa kouluyhteisössä. Toiminnassa painotetaan ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista sekä yhteistyötä oppilaiden ja huoltajien kanssa. Sen toteuttaminen kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville.

Opiskeluhuollon palvelut käsittävät koulun oman yhteisöllisen sekä yksilökohtaisen opiskeluhuollon ryhmät, kouluterveydenhoidon, hammashoidon, koulukuraattorin palvelut, sosiaalityön, kuntoutustoiminnan, psykologin ja perheneuvolan palvelut, kouluruokailun ja koulumatkakuljetukset. Lisäksi koulussa kokoontuu säännöllisesti opiskeluhuollon ulkopuolella toimiva pedagoginen ryhmä.

 

Kouluterveydenhuolto

Kts. oppilaan Sote-palvelut

Kouluterveydenhoitaja Anniina Kokkonen, p. 013 330 7654. Tavoitettavissa Varparannan koululla parittomien viikkojen tiistaisin.

Lääkehoidon suunnitelma
Lääkehoidon suunnitelma tehdään yhdessä huoltajan kanssa. Se allekirjoitetaan ja säilytetään oppilaan salassa pidettävien asiakirjojen kanssa samassa paikassa. 

Koulupsykologi

Kts. oppilaan Sote-palvelut

Koulupsykologin tehtävänä on yhä enenevässä määrin ennaltaehkäistä oppimisvaikeuksien syntymistä. Oppilaat ohjautuvat koulupsykologin oppimisvaikeustesteihin opiskeluhuollon kautta pääasiassa vasta tehostetun tuen vaiheessa. Tavoitteena on, että koulupsykologit pystyisivät osallistumaan niihin opiskeluhuoltoryhmän kokoontumisiin, joissa päätetään oppilaan mahdollisesta lähettämisestä oppimisvaikeustutkimuksiin.

Koulukuraattori

Kts. oppilaan Sote-palvelut

Varparannan koulun kuraattorina toimii Jaana Saharinen. Koulukuraattori käy koululla joka toinen maanantai (parilliset viikot). Kuraattori osallistuu myös opiskeluhuoltotyöhön ja -ryhmiin.

 

Yhteisöllinen opiskeluhuolto

Yhteisöllinen opiskeluhuoltotyö on toimintaa kouluyhteisön ja -ympäristön terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Opiskeluhuoltoa seuraa, arvioi ja kehittää koulullamme toimiva monialainen koulukohtainen opiskeluhuoltoryhmä, jonka puheenjohtajana on rehtori. Ryhmään kuuluvat pysyvinä jäseninä myös luokanopettajat, erityisopettaja ja terveydenhoitaja tai koulupsykologi. Opiskeluhuoltoryhmän toimilla edistetään myös oppilaiden ja huoltajien osallisuutta. Oppilaiden ja huoltajien edustus kutsutaan ryhmän kokoontumisiin. Oppilaiden edustajat ovat oppilaskunnan jäseniä ja huoltajien edustajat vanhempainyhdistyksen jäseniä. Lisäksi kokoukseen voidaan kutsua aiheen mukaan muitakin asiantuntijoita.

Yhteisöllinen monialainen opiskeluhuoltoryhmä kokoontuu:

Yhteisöllinen monialainen oppilashuoltoryhmä, lukuvuosi 2025-2026

ti 23.9. klo 13

ti 18.11. klo 13

ti 17.2. klo 13

ti 5.5. klo 13

 

Yhteisöllisen opiskeluhuollon keskeisenä tehtävänä on miettiä toimintamalleja ja menetelmiä, jotka lisäävät osallisuutta, myönteistä vuorovaikutusta ja hyvää tunneilmastoa koulussamme. Keskeistä on oppilaiden sosiaalisten taitojen oppimisen tukeminen sekä vertaistoiminta. Tätä tavoitetta tukee mm. ProKoulu-kehittämistyö sekä oppilaskuntatyö. Oppimisympäristön turvallisuutta lisääviä keinoja ovat mm. järjestyssäännöt (joihin oppilaat sitoutetaan ja niiden noudattamista tuetaan kaikissa luokissa), alhainen puuttumiskynnys sekä kasvatuskeskustelut. Keinoja, joilla pyritään lisäämään kodin ja koulun yhteistyötä (ja huoltajien kuulluksi tulemista) ovat esimerkiksi avoin keskustelu ja yhteistyö, vanhempainvartit ja arviointikeskustelut, ottamalla kodit mukaan koulun työhön (tapahtumat; suunnittelu ja toteutus) sekä avoimet ovet -päivä. Tärkeää, jo uuden opetussuunnitelmankin hengessä, on huomioida myös yhteistoiminta koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Varparannan koulu tekee yhteistyötä mm. kyläyhdistyksen, vanhempainyhdistyksen, seurakunnan, mediakeskuksen, Pro Höytiäisen, 4H:n sekä eri urheiluseurojen kanssa. Yhteisölliseen opiskeluhuoltoon liittyy myös keskeisesti niiden keinojen etsiminen, jotka vähentävät tai poistavat kiusaamista, väkivaltaa ja häirintää sekä liikakuormitusta.

Kiusaamiseen ja häirintään puuttumisen keinoja ovat mm. KivaKoulu (oppitunnit sekä KivaTiimin käsittelyt), järjestyssäännöt, alhainen puuttumiskynnys sekä tiivis yhteistyö kotien kanssa. Liikakuormitusta pyritään vähentämään etenkin yksilöön kohdistuvilla tukitoimilla (tuen tasosta riippuen), kuten eriyttäminen eri muodoissaan, tukiopetus, erityisopetus ja ohjaajan tuki.

ProKoulu

ProKoulussa (Positiivisesti ryhmässä oppien) luodaan koko koulun toimintamalli positiivisen käyttäytymisen tukemiseksi. Yhteistyössä huoltajien ja oppilaiden kanssa koulumme ProKoulu-ohjelman mukaisiksi tavoitteiksi muotoutuivat 1) turvallisuus, 2) toisen ihmisen kunnioittaminen sekä 3) rauha ja rauhallisuus kaikessa toiminnassa

 

KiVa Koulu

KiVa Koulu® on Turun yliopistossa kehitetty kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma. Varparannan koulussa noudatetaan KiVa Koulu –mallia kiusaamistapauksien selvittämisessä sekä kiusaamisen ennaltaehkäisyssä.

Positiivinen pedagogiikka
Koulussamme käytetään osana jokapäiväistä opetustyötä positiivista pedagogiikkaa, jossa huomataan oppilaan omia vahvuuksia, ja tehdään oppilaita tietoiseksi omista vahvuuksistaan. Materiaaleina mm. Huomaa hyvä, go.positive.fi-materiaali.

 

Koulun järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt käydään koulun alkaessa läpi kaikissa luokissa.

Poissaolojen seuraaminen, niistä ilmoittaminen ja niihin puuttuminen

Oppilaan poissaoloja seurataan tunneittain. Poissaolot kirjataan Wilma -ohjelmaan, josta huoltajat voivat seurata oppilaidensa poissaoloja. Kaikista poissaoloista vaaditaan huoltajan kuittaus poissaolon syystä. Kaikista luvattomista poissaoloista ilmoitetaan huoltajalle. Jos huoltaja ei ilmoita poissaolon syytä, luokanopettaja tiedustelee poissaolon syytä vielä samana päivänä viestillä/puhelimitse.

 

Tapaturmien ehkäiseminen sekä ensiavun järjestäminen ja hoitoonohjaus

Osana koulun turvallisuussuunnitelmaa on koulun ensiapusuunnitelma.

Kaikki opettajat ovat käyneet SPR:n ensiapukoulutuksen.

Ensiapukaapit on sijoitettu keskeisille paikoille koulurakennuksessa.

Kouluterveydenhoitaja on paikalla vain kahtena päivänä kuukaudessa, joten isompaa ensiapua vaativissa tilanteissa oppilas viedään terveyskeskukseen.

 

Koulukuljetukset

Lukuvuonna 2025-2026 koulussamme on 29 koulukuljetuksen piirissä olevaa oppilasta. Koulukuljetuksista vastaa Savo-Karjalan Linja.

 

Oppilaiden suojaaminen väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Aikuisten läsnäolo ja yhteiset pelisäännöt luovat perustan turvalliselle koulupäivälle. Koulussamme on järjestyssäännöt, joiden toteutumista ja noudattamista jokainen opettaja valvoo osaltaan.

 

Toiminta äkillisissä kriiseissä ja uhka- ja vaaratilanteissa

Varparannan koululla on ajantasainen turvallisuussuunnitelma, joka on päivitetty 8/2025. Turvallisuussuunnitelmaan on nimetty koulun turvallisuusvastaavat sekä koulun turvallisuuskumppanit. Suunnitelmasta löytyvät myös koulun järjestyssäännöt ja koulukohtaiset toimintaohjeet. Kriisisuunnitelmaosio sisältää toimintamallin vakavan onnettomuuden tai kuolemantapauksen kohdatessa. Lisäksi koulukohtainen suunnitelma sisältää koulun osion liikenneturvallisuudesta, pelastautumis-, ensiapu- ja tiedotussuunnitelman.

Turvallisuussuunnitelma päivitetään vuosittain lukukauden alkaessa ja kaikki uudet henkilökunnan jäsenet perehtyvät turvallisuuskansion sisältöön.

Opettajanhuoneen seinälle on koottu tauluiksi yleisimmät toimintaohjeet vakavan onnettomuuden varalle.

 

Kriisi ja uhka- ja vaaratilanteissa toimimiseen perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen

Varparannan koululla on ajantasainen turvallisuussuunnitelma, joka on päivitetty 8/2023. Turvallisuussuunnitelmaan on nimetty koulun turvallisuusvastaavat sekä koulun turvallisuuskumppanit. Suunnitelmasta löytyvät myös koulun järjestyssäännöt ja koulukohtaiset toimintaohjeet. Kriisisuunnitelmaosio sisältää toimintamallin vakavan onnettomuuden tai kuolemantapauksen kohdatessa. Lisäksi koulukohtainen suunnitelma sisältää koulun osion liikenneturvallisuudesta, pelastautumis-, ensiapu- ja tiedotussuunnitelman.

Turvallisuussuunnitelma päivitetään vuosittain lukukauden alkaessa ja kaikki uudet henkilökunnan jäsenet perehtyvät turvallisuuskansion sisältöön.

Opettajanhuoneen seinälle on koottu tauluiksi yleisimmät toimintaohjeet vakavan onnettomuuden varalle.

 

Toimintavalmiuksien harjoittelu

Turvallisuussuunnitelma päivitetään vuosittain lukukauden alkaessa ja kaikki uudet henkilökunnan jäsenet perehtyvät turvallisuuskansion sisältöön.

Opettajanhuoneen seinälle on koottu tauluiksi yleisimmät toimintaohjeet vakavan onnettomuuden varalle.

Pelastautumisharjoitukset pidetään vuosittain. Viimeisin poistumisharjoitus on pidetty 8/2025.

 

Yksilökohtaisen opiskeluhuollon järjestäminen

Yksilökohtaisen monialaisen asiantuntijaryhmän kokoaa Varparannan koululla se opettaja tai muu oppilashuollon jäsen, jolle huoli oppilaan hyvinvoinnista ensimmäisenä herää tai joka on saanut tiedon ensimmäisenä. Henkilö toimii tapauksen vastuuhenkilönä ryhmässä. Hän kokoaa asian käsittelyn kannalta tarkoituksenmukaisen monialaisen ryhmän, sopii välittömästi kokoontumisajan ja hankkii huoltajilta kirjallisen luvan jokaisen ryhmään osallistuvan henkilön osalta. Vastuuhenkilö kirjaa kokoontumiset ja toimenpiteet wilmassa olevaan muistioon ja arkistoi kirjalliset luvat. Muistioon merkitään lukuoikeus rehtorille, jotta mahdollisten henkilövaihdosten yhteydessä muistiota päästään hyödyntämään. Rehtori ei pääsääntöisesti osallistu yksilökohtaiseen asiantuntijaryhmään ellei hän ole henkilö, jolle huoli on ensimmäisenä herännyt tai ellei hän oleellisesti liity asian käsittelyyn.

Yksilökohtaisen monialaisen asiantuntijaryhmän keskeisenä tehtävänä on perheiden tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa.

Kouluterveydenhoitaja, psykologi ja kuraattori kirjaavat yksilötapaamiset omiin potilasasiakirjoihinsa.

 

Oppilaan sairauden vaatiman hoidon, erityisruokavalion tai lääkityksen järjestämisen koulussa

Oppilailla tulee olla koulussa mukana omat henkilökohtaiset lääkkeet. Mikäli oppilas tarvitsee lääkkeitä koulussa, laatii terveysviranomainen henkilökohtaisen lääkehoitosuunnitelman, jota koulu toteuttaa. 

Erityisruokavalioista toimitetaan kirjallinen lausunto keittiölle. Vanhemmat voivat olla myös suoraan yhteydessä keittiöhenkilökuntaan mikäli lapsen ruokavaliossa tapahtuu muutoksia. Erityisruokavalion tarve tarkistetaan vuosittain terveystarkastuksen yhteydessä.

 

 

Opiskeluhuollon tuki kurinpitorangaistuksen tai opetukseen osallistumisen epäämisen yhteydessä.

Kurinpitorangaistukset ja opetukseen osallistumisen epääminen käsitellään pedagogisessa ryhmässä ja/tai yksilökohtaisessa monialaisessa ryhmässä.