Lukiolaisen Kansainvälisyyspassi
Lukiolaisen kansainvälisyyspassi
Lukio-opintojensa aikana Joutsan lukion opiskelijoilla on mahdollisuus kehittää työelämässä tarvittavia valmiuksia toimia kansainvälisissä ja monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. Näiden valmiuksien kehittämiseksi on tarjolla Kansainvälisten opintojen kokonaisuus, jonka suorittamisen jälkeen saa ylioppilastutkintotodistuksen yhteydessä Lukiolaisen kansanvälisyyspassin. Todistuksella nuori osoittaa suuntautumisensa, kiinnostuksensa ja panostuksensa kansainvälisyyteen. Lukio-opintojen aikana hankittu osaaminen koulun arjessa kursseilla ja projekteissa sekä koulun ulkopuolella toimittaessa kehittyneet taidot tukevat lukion opetussuunnitelman perusteiden aihekokonaisuuksiin aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys, kestävä kehitys sekä kulttuuri-identiteetti ja kulttuurituntemus liittyvien tietojen ja taitojen oppimista. Lukiolaisen kansainvälisyyspassin avulla lukiolaisen kansainvälinen osaaminen tulee näkyväksi ja hänen on helpompi erottua muista esimerkiksi hakiessaan jatko-opintoihin tai työhaussa.
Joutsan lukion Kansainvälisten opintojen kokonaisuus sisältää
Lukiolaisen kansainvälisyyspassin suorittaminen edellyttää vähintään 10 Kansainvälisten opintojen kokonaisuuteen kuuluvaa suoritusta lukio-opintojen aikana.
Tutustu Kansainvälisten opintojen kokonaisuuden kurssikuvauksiin vasemman laidan linkistä. Tarkemmat kansainvälisyyspassin suoritusohjeet löydät tämän sivun oikeasta laidasta.
Joutsan lukion Kansainvälisten opintojen kokonaisuus sisältää
- kieliopintoja
- kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta käsitteleviä reaali-, taito- ja taideaineiden kursseja
- sekä kansainvälistä toimintaa