9.9 Verisuonet
Valtimot ovat verisuonia, joita pitkin veri kulkee sydämestä poispäin. Valtimoissa veri virtaa sydämen kammioiden supistusten aiheuttaman paineen ansiosta. Seinämien pitää olla paksut ja kimmoisat, jotta ne tasaisivat verenpainetta.
Suurin valtimo on aortta, joka alkaa sydämen vasemmasta kammiosta. Aortta haarautuu sydämen yläpuolella useaksi valtimoksi, jotka haarautuvat edelleen tuhansiksi pienemmiksi valtimoiksi kaikkialle elimistöön.
Lopulta valtimot muuttuvat ohutseinäisiksi ja ahtaiksi hiussuoniksi. Näitä suonia näet esimerkiksi silmäsi valkuaisessa. Hiussuonten seinämien läpi tihkuu solujen käyttöön muun muassa happea ja ravintoaineita.
Kaikki elimistössä syntyvät haitalliset aineet siirtyvät soluväleistä hiussuonien sisälle eteenpäin kuljetettavaksi.
Laskimot ovat verisuonia, jotka vievät verta kohti sydäntä. Niissä veri on vähähappista, ja sen vuoksi ne kuultavatkin ihon läpi sinisinä. Koska niissä ei enää paine kuljeta verta, tarvitaan veren liikuttamiseen lihaksia.
Kun lihakset supistuvat, niiden välissä olevissa laskimoissa veri pusertuu eteenpäin. Laskimoläpät estävät veren palaamisen suonessa takaisinpäin.
Pohjelihaksen supistuminen siirtää verta laskimoissa eteenpäin läppäväli kerrallaan.