Taiteen perusopetuksen päättötyöt

KUVATAITEEN JA KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPINTOJEN PÄÄTTÖTYÖOHJE

EDELLYTYKSET PÄÄTTÖTYÖN SUORITTAMISELLE

Voit suorittaa taiteen perusopetuksen päättötyön käsityön tai kuvataiteen saralta Taavetin koulun Käsityö/Kuvataide 4 – ryhmässä. Päättötyö suoritetaan kevätlukukaudella perusopintojen lopuksi. Sinun tulee olla opiskellut taiteenperusopetuksessa vähintään 4 vuotta ja olla iältäsi vähintään 13 vuotta.

PÄÄTTÖTYÖN TOTEUTUS

Syyslukukauden lopulla tai kevätlukukauden alussa suunnittelet päättötyötäsi yhdessä opettajasi kanssa. Hänen avustuksella määrittelet tavoitteet, joihin pyrit työssäsi. Päättötyö toteutetaan tekniikalla, joka kertoo vahvuuksistasi ja ilmaisuvoimastasi. Se voi olla esimerkiksi tekniikka, josta pidät eniten, tai jonka koet osaavasi parhaiten. Päättötyö sisältää 1-3 työn sarjan tekniikasta riippuen (kuvataide/käsityö) sekä kirjallisen portfolio-osuuden. Portfolio eli työselostus on oman työskentelyn ja oppimisen dokumentointiväline. Sen tulee olla noin 5 sivua pitkä sisältäen kuvia (opettaja ottaa) ja pohdintoja työskentelystä. Portfoliota voi tehdä tunnilla opettajan tietokoneella sekä halutessaan itsenäisesti kotona (oppituntien ulkopuoleinen aika), jolloin opettajalle lähetetään sähköpostitse tietoa kirjoituksen etenemisestä osoitteeseen tiinalotta.sarmola@gmail.com

PÄÄTTÖTYÖN ARVIOINTI

Päättötyön arvioi kaksi opettajaa, joista toinen on oma opettaja ja toinen on joku Kansalaisopiston taito- ja taideaineiden opettajista/ ulkopuolinen käsityön tai kuvataiteen ammattilainen. Arvioinnin tavoitteena on tukea ja kannustaa nuoren kuvataiteen harrastusta, oppimista ja oppilaan hyvän itsetunnon kehittymistä sekä kehittää edellytyksiä itsearviointiin. Arviointi kohdistuu sekä oppimisprosessiin että lopputuloksiin. Arvioinnissa keskitytään töiden eheyteen, tekniseen osaamiseen ja ilmaisuun. Oma opettaja arvioi kehitystäsi suhteessa aiempiin töihisi

Päättötyö arvioidaan asteikolla 5-1. Numeroarvioinnin lisäksi päättötyöstä annetaan sanallinen arviointi. Arvosanojen perusteet on määritelty arvosanoille erinomainen (5), hyvä (3) ja hyväksytty (1). Arvosanat kiitettävä (4) ja tyydyttävä (2) sijoittuvat niiden väliin.

Päättötyön on oltava valmis huhtikuun alkuun mennessä. Päättötyö laitetaan esille Taiteen perusopetuksen kevätnäyttelyyn Luumäen kunnantalolle.



Akryylimaalaus, Vilma Pylväläinen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä