10. Ilmasto ja kasvillisuus
Ilmasto
Paikkakunnan ilmastoon vaikuttaa kolme tekijää:
- etäisyys päiväntasaajalta
- merten läheisyys
- paikkakunnan korkeus merenpinnasta.
Miten paikkakunnan etäisyys päiväntasaajasta vaikuttaa ilmastoon?

Erityisesti talvella on kylmä. Pohjoisin Eurooppa onkin kylmän ilmaston alueella.
Grönlanti sijaitsee kaukana päiväntasaajasta ja on lähes kokonaan mannerjäätikön peittämä.
Miten meren läheisyys vaikuttaa ilmastoon?
Tarkastele Lontoon ilmastodiagrammia. Kuukausien nimet on osoitettu alkukirjaimilla: T = tammikuu, H = helmikuu jne. Punaisella viivalla kuvataan kuukauden keskilämpötilaa ja sinisillä pylväillä kuukauden sademäärää. Lämpötilan asteikko on vasemmalla ja sademäärän asteikko oikealla.
Lontoossa ei edes talvikuukausien keskilämpötila ole pakkasen puolella. Ympäri vuoden sataa paljon. Lontoossa sanotaan olevan lauha ja sateinen meri-ilmasto.

Lontoon ilmastodiagrammi.
Moskova sijaitsee suunnilleen samalla leveyspiirillä kuin Lontoo. Ilmasto on kuitenkin aivan erilainen. Lontoon kesä on viileämpi kuin Moskovassa. Talvi on taas Moskovassa paljon kylmempi kuin Lontoossa: esimerkiksi tammikuun keskilämpötila on Moskovassa -10 astetta. Moskovassa on mannerilmasto.
Sateisen ja lauhkean meri-ilmaston selittävät merivirrat ja mereltä puhaltavat tuulet, jotka tuovat mereen varastoitunutta lämpöä ja kosteutta maalle.

Moskovan ilmastodiagrammi.
Koska Suomeen vaikuttavat sekä meri-ilmasto että mannerilmasto, Suomessa on väli-ilmasto. Erityisesti Itämeren rannikolla, kuten Helsingissä ja Turussa, meren vaikutuksen havaitsee sekä kesällä ja talvella. Toisaalta Itä-Suomessa mannerilmastolle tyypilliset pakkastalvet ja kesähelteet eivät ole kovin harvinaisia.
Helmikuun keskilämpötiloja. Meren ja merivirtojen lämmittävä vaikutus ilmenee Vancouverin (5) ja Glasgow'n lämpötiloissa. Riikassa on väli-ilmasto kuten Suomessakin.

Välimeren alueella on kuuma ja kuiva kesä

Välimerellä on paljon lämpimämpää kuin muualla Euroopassa. Se kuuluukin lämpimään lämpövyööhykkeeseen.
Oheinen ilmastodiagrammi on Sisilian saarelta Välimereltä. Heinäkuun keskilämpötila on 25 astetta. Sinne ei kannata matkustaa kesällä, jos ei pidä paahtavasta helteestä!
Miten paikkakunnan korkeus merenpinnasta vaikuttaa ilmastoon?

Kilimanjaro-tulivuori sijaitsee päiväntasaajalla Afrikassa. Huipulla on lunta, sillä vuoren huippu on lähes kuuden kilometrin korkeudessa.
Patikointi vuoren huipulle onkin huikaiseva kokemus trooppisesta lämmöstä lumiseen viileyteen. Ylhäällä vuoren huipulla ilma on niin ohutta, että kävelykin on raskasta.
Lämpövyöhykkeet ja ilmastoalueet

Lämpövyöhykkeen sisällä sademäärät ja kuukausien väliset lämpötilat voivat vaihdella. Tästä syystä lämpövyöhykkeiden sisällä on erilaisia ilmastoalueita.
- Lämmin vyöhyke ulottuu Välimeren alueelle, jossa on talvisateiden ilmasto.
- Lauhkealla vyöhykkeellä on kolme ilmastoaluetta: meri-ilmasto, väli-ilmasto ja mannerilmasto.
- Kylmällä vyöhykkeellä on kaikkialla maapallolla samanlainen ilmasto: kylmä ilmasto.
Euroopan lämpövyöhykkeet ja ilmastoalueet
Euroopan kasvillisuus

Suomen pohjoisimmassa Lapissa voi nähdä tundraa. Suurin osa Suomesta on havumetsää. Mänty ja kuusi ovat havumetsän yleisimmät puulajit. Ne kestävät kylmän ja pimeän talven. Koska neulaset ovat jo oksissa valmiina, havupuut voivat alkaa tuottaa itselleen ravintoa yhteyttämällä heti, kun kevätaurinko vähänkin lämmittää niitä.
Havumetsävyöhyke jatkuu Pohjoismaista itään Venäjälle. Keski- ja Länsi-Eurooppa kuuluvat lehtimetsien alueeseen. Tosin suurin osa lehtimetsistä on muutettu pelloiksi. Itä-Euroopan mannerilmaston alueella on lämmin, vähäsateinen kesä. Puita ei kasva kuivuuden takia, joten kasvillisuus on pääosin heinää. Tätä kasvillisuutta kutsutaan aroksi. Lehtimetsien tavoin arot on muokattu pelloiksi.
Välimeren kuuma kesä vaatii kasveilta paksuja tai neulasmaisia lehtiä, jotka estävät veden haihtumisen. Välimerellä viihtyvätkin vain tietynlaiset kasvit. Kasvillisuusaluetta kutsutaan välimerenkasvillisuudeksi. Tyypillisiä kasveja ovat pinjamänty, katajaa muistuttava sypressi ja oliivipuu.
Kuvia Euroopan kasvillisuusalueista
Termejä
Termi | Selitys |
---|---|
ilmasto | Alueen vuodenaikaista sademäärää ja lämpötilaa kuvaava termi. Esimerkiksi Iso-Britanniassa on sateinen meri-ilmasto. |
lämpövyöhyke | Leveyspiirien mukainen alue, jossa on melko samanlainen ilmasto. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa on lämmin vyöhyke. |
kasvillisuus(alue) | Alueen tyypillinen kasvillisuus. Esimerkiksi tundra-kasvillisuusalueella ei kasva puita, vaan vain jäkäliä, sammalia ja heinää. Kasvillisuusalue määräytyy ilmaston mukaan. |
Tiivistelmä
- Alueen ilmastoa voi kuvata alueen vuosittaisen lämpötilan ja sademäärän avulla.
- Euroopassa on pohjoisessa kylmä ilmasto, etelämpänä meri- ja mannerilmasto, väli-ilmasto ja talvisateiden ilmasto.
- Tundra, havumetsä, lehtimetsä, aro ja välimerenkasvillisuus ovat Euroopan kasvillisuusalueita.