Oh2-harjoittelu on tähän mennessä OKL:n antoisin, opettavaisin kokemus ja voisin sanoa tulevaisuuteni kannalta merkityksellinen, ellei jopa yksi virstanpylväs elämässäni. Opettajuuteni vahvistui huomattavasti ja kuva siitä, millainen opettaja minusta tulee, selkiytyi. Ennen kaikkea sain kokemuksen siitä, että olen kykeneväinen tähän työhön. Sain ensiarvoisen tärkeää kokemusta tuntien suunnittelusta ja rutiinin tuntisuunnitelmien tekoon. OH2- ei ollut vain opettajaharjoittelu, vaan matka kohti minuuden ydintä ja kurkistus unelma-ammattini arjen kentälle.

OH2-harjoittelussa osaamisalueista painottuu pedagoginen osaaminen, jonka kehittymisestä tulen seuraavaksi kertomaan. 2.harjoittelussa keskiössä on opetuksen suunnittelu ja toteutus. Se liittyy myös olennaisena osana pedagogiseen osaamiseen. Useiden tuntisuunnitelmien teon ja niiden toteutusten jälkeen, huomasin kehittyväni aikataulutuksessa ja tuntien rakenteessa. Oivalsin, että laadukas tunti ei ole sellainen, jossa käytetään määrällisesti useita eri opetus- tai oppimismetodeja. Laatu on määrää tärkeämpää.

Harjoittelussa tärkein tekemäni oivallus liittyi oppilaiden kysymysten tekoon ja ajatteluprosessin tehostamiseen oppitunneilla. Olen omana kouluaikanani tottunut siihen, että opettaja antaa enimmäkseen vastaukset oppilaille ja kertoo ne luentomaisesti edessä. Tämä malli on sen verran iskostunut päähäni, joten harjoittelun alussa koin minun tehtäväkseni kertoa mahdollisimman hyvin, miten asiat on. Oppivatko kaikki oppilaat tämänkaltaisen opetusmetodin avulla? Eivät opi. Entä olisiko mielenkiintoisempaa faktojen kertomisen sijaan, heittää pallo oppilaille ja laittaa heidät pohtimaan ja ajattelemaan enemmän? Olisi.

Tämän oivalluksen tein osittain myös luokalla toimivan opettajani ansiosta palautekeskusteluiden yhteydessä. Tämän jälkeen pyrin rakentamaan tuntisuunnitelmiini yhä enemmän avoimia kysymyksiä ja pohtimisen aiheita. Sen sijaan, että minä selittäisin asiat oppilaille, kysyinkin heidän mielipidettään yhä useammin. Tätä kautta myös oppilaiden ja minun välinen vuorovaikutus kehittyi entisestään ja oppilastuntemus lisääntyi. Keskustelun ja vuoropuhelun avulla pääsee yhä paremmin käsiksi oppilaiden ennakkoasenteita- ja käsityksiä.

Oppilaat voivat oppia myös toisiltaan, kun jaetaan luokassa asiantuntijuutta keskustelevan opetustavan avulla. Myös Harlenin (2014, 87) mukaan lapset kehittävät ideoitaan ja ratkaisujaan ympäristöstä, kuten juuri luokkatilanteesta. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri oppimisympäristöjen kanssa (OPS 2014). Oppilaille kannattaa antaa tilaa omien kysymysten tekoon ja jättää tilaa tunnista vapaalle keskustelulle. Näin teemme tunnista lisäksi oppilaslähtöisen ja lisäämme lasten osallisuutta ja kompetenssin tunnetta.

Minulla ei ollut ennen tätä harjoittelua kovinkaan paljon kokemusta tuntisuunnitelmien teosta, eikä varsinkaan niiden toteutuksesta. On eri asia lähteä suunnittelemaan tuntisuunnitelmaa, jonka oikeasti toteuttaa oppilaiden edessä kuin ainoastaan suunnitella sitä. Suurin pulmani tuntisuunnitelmien teossa liittyi motivaation sytyttämiseen; kuinka saisin oppilaat innostumaan suunnittelemista tehtävistä ja harjoituksista. Oppilaat syttyvät oppimiselle ja kokevat oivaltamisen iloa, kun heille tarjotaan jännittävä pulma, jonka ratkaisemiseen heidän osaamistaso ei vielä riitä (Lonka 2015, 169). Sen vuoksi halusin toteuttaa luokassa muun muassa matemaattista pohdintaa ja aivotyöskentelyä vaativan pulmapelin. Tehtävä ei ollut kuitenkaan liian haastava ja ryhmän tuki auttoivat, että mielenkiinto ja motivaatio säilyivät tehtävään.

Koen, että minulla on kehittämisen varaa vielä paljon arvioinnissa. Arviointi muuttui uuden opetussuunnitelman myötä, joten enää perinteinen loppuarviointi ei riitä. Oppilaan arvioinnin tehtävänä on opetuslain 22§ mukaan ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Arvioinnin tulisi olla mahdollisimman monipuolisista ja palautteen ohjaavaa. (OPS 2014.) Itsearviointia olisin voinut käyttää harjoittelujakson aikana enemmän, sillä nyt sen osuus jäi melko pieneksi. Onnistuin kuitenkin luomaan vuorovaikutteisen, keskustelevan ja myönteisen ilmapiirin, jonka kautta suoritin arviointia epäsuoraan. Perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) mukaan arviointi tapahtuukin opetuksen aikana ja jälkeen loppuarvioinnin muodossa.

Luokan hallinta kehittyi harjoittelun aikana ja tähän vaikutti osaltaan oppilastuntemuksen ja minäpystyvyden lisääntyminen. Kurinpidollisiin seikkoihin liittyy eettinen aspekti. Harjoittelun aikana tuli eteen tilanteita, joita täytyi tarkastella eettisesti ja toimia eettisten periaatteiden mukaisesti. Harjoittelun aikana onnistuin kehittämään myös eettistä osaamistani. Haastavia tilanteitakin mahtui jonkin verran harjoitteluun. Tilanteiden jälkeen saattoi pohtia, olisinko voinut toimia toisella tavalla tai toiminko varmasti oppilaan kannalta oikein. Aina pyrin toimimaan kuitenkin lasten etu edellä ja niin, että pienet ristiriitatilanteet eivät paisuisi isommiksi. Toisaalta jäin pohtimaan erästä uskonnon tuntia, jolloin olisin voinut jopa siirtää oppilaan toiseen pöytään. Uskon, että jatkossa minulla on yhä enemmän välineitä ja viisautta toimia erilaisissa tilanteissa ja rohkeutta tarttua tilanteisiin.

Mitä paremmin opin tuntemaan oppilaita, luonnollisestikin sitä helpompi oli lähestyä oppilaita heille sopivimmalla tavalla. Esimerkiksi eräälle oppilaalle ei toiminut komentotyyli, eikä äänen hetkittäinenkään korotus tehokeinona. Hänen kanssaan täytyi edetä sensitiivisemmin ja kärsivällisemmin kuin toisten. Gordonin (2006, 256) mukaan oppilas saattaa esimerkiksi kapinoida, asettua vastarintaan tai uhmata auktoriteettia, jos hänen vapauttaan uhataan. Kyseinen oppilas koki käskymäiset rajanvedot ja säännöt liian toimintaa rajoittavana, sillä hän oli hyvin toiminnallinen ja luova tyttö. Huomasin harjoittelun aikana, miten osa taas vaati tiukkoja sääntöjä ja johdonmukaisuutta koulussa. Oivalsin, että näiden oppilaiden kohdalla ei tullut antaa periksi tai joustaa vaatimistaan ehdoista, sillä heidän kaltaiset oppilaat ottivat opettajasta helposti vallan.

Pyrin aina kuitenkin siihen vuorovaikutuksessa, että luokan ilmapiiri muodostuisi kannustavaksi ja myönteiseksi. Pyrin edesauttamaan positiivisen hengen luontia aiheellisella, kannustavalla yhteisellä ja henkilökohtaisella palautteella. Longan (2015, 169) mukaan motivoidumme parhaiten, kun koemme, että meitä kohdellaan pystyvinä yksilöinä ja koemme olevamme osa ryhmää.

Vuorovaikutusosaaminen lasten kanssa on ollut aina vahva osaamisalueeni. Opettajan ammatti on ihmissuhdetyötä (Rauste- Von Wright ym. 2003, 227). Sen vuoksi oppilaan ja opettajan välinen vuorovaikutus on suuressa osassa. Onnistuin tässä opettajaharjoittelussa edelleen kehittämään vuorovaikutus- ja viestintäosaamistani vaihtelevien tilanteiden myötä. Koen, että minun avoimuuteni ja empatiataitojen ansiosta, lasten on helppo muodostaa luottamussuhde minuun. Pyrin siihen, että pysähdyn kuuntelemaan aidosti, jos lapsilla on jotain kerrottavanaan kiireisinäkin hetkinä. Uskon, että toiminnallisten ja luovien harjoitusten avulla pääsin muodostamaan oppilaisiin ainutlaatuisen vuorovaikutussuhteen. Oli erittäin palkitsevaa nähdä, miten vapaatkin tilanteet pysyivät ohjauksessani ja vuorovaikutus mahdollistui yhä.

Eniten oppii kuitenkin tilanteista, jotka eivät onnistu niinkuin olisi pitänyt. Alussa tällaisia tilanteita tuli eteen enemmän ja ne toimivat hyvinä herättäjinä, miten olisin voinut selviytyä tilanteista paremmin. Omia taitojaan voikin kehittää loputtomiin, jos vain tiedostaa omat kehityskohteensa. Itse tulin näistä yhä enemmän tietoisemmiksi palautteenanto keskusteluiden myötä luokan ohjaajan kanssa. Voisi siis todeta, että itsereflektion kautta metakognitiiviset taitoni kehittyivät, kun pyrin tietoisemmin sovittamaan omaa toimintaa vaatimuksia vastaavaksi. Metakognitiivisen toiminnan tavoitteena on, että oppija pystyy arvioimaan, mitä hän jo osaa ja mitä ei, ymmärtää tai ei ymmärrä. (Rauste-Von Wright 2003, 66). Näin pystyin keskittymään kehityskohteisiini ja lähteä parantamaan niitä.

Normaalikoulun toimintakulttuuri oli minulle melko vieras, sillä olin käynyt ainoastaan kerran normaalikoululla ennen OH2-harjoittelua. Sen vuoksi harjoittelun alku muodostui suhteellisen raskaaksi käytännön asioiden takia, sillä luokkien löytäminen oli alussa haastavaa ja koulun normien sisälle pääseminen. Kun alussa menee energiaa jo käytännön asioiden selvittämiseen, huomaa energiavarastojen tyhjentyvän nopeasti. Kun pääsin normaalikoulun toimintakulttuuriin selville, huomasin pystyväni jo arvioimaan erilaisia käytänteitä ja näkemään niiden vaikutuksia lapsissa. Harjoittelun aikana kulttuurinen ja yhteisöllinen osaaminen ainakin kehittyivät. Pyrin esimerkiksi tuomaan rohkeitakin työtapoja harjoitteluni aikana ja nähdä, miten luokka heittäytyy draamaan tai vapaampaan luokkatilanteeseen. Se, miten oppilaat käyttäytyivät etenkin ei-perinteisissä luokkatilanteissa, kertoi oppilaiden luonteista enemmän. Esimerkiksi heidän temperamentintään, avoimuudestaan ja heittäytymis- ja sopeutumiskyvystään.

Esteettinen osaaminen painottui etenkin draamaprosessini myötä. Onnistuin mielestäni tarjoamaan kokonaisvaltaisia, moniaistisia kokemuksia monipuolisten harjoitusten kautta. Etenkin ilmaisuharjoituksissa oppilat pääsivät hyödyntämään niin kehoaan kuin tunnetilojaan. Nämä olivatkin oppilaille todella mielekkäitä harjoituksia ja koin opettajana olevani elementissä näissä vapaissa tilanteissa. Onnistuin luomaan lämpimän ja positiivisen ilmapiirin prosessidraama-tuntien myötä, mikä taas edisti meidän välisen luottamus- ja vuorovaikutussuhteen kehittymistä.

Koen, että kokonaisuudessaan saavutin kurssille asetetut tavoitteet ja osaamiseni kehittyi jokaisella vaaditulla osaamisalueella alusta harjoittelun loppuun asti. Intellektuaalinen osaaminen tuli esille tuntisuunnitelmien tekemisen myötä ja kun pyrin löytämään tehtäviä, joiden avulla saavutetaan vaaditut tavoitteet. Pyrin myös valitsemaan monipuolisia harjoitteita, jotka kehittävät oppilaiden taitoja laajalti niin loogista päättelykykyä, vuorovaikutustaitoja kuin ongelmanratkaisutaitoja. Sillan rakennus -tehtävä oli tällainen, jossa yhdessä tehtävässä yhdistyi monenlaisia taitoja ja elementtejä kuvaamataidosta, ympäristöopista ja matematiikasta.

Ennen kaikkea opin suunnittelemaan tunteja, ottamaan riskejä, aikatauluttamaan tunteja ja rajaamaan niitä vähitellen yhä eheämmiksi. Tärkein asia, jonka opin opettajaharjoittelusta, oli kuitenki asiat, joita huomasin itsessäni. Halu opettajaksi kasvoi entisestään ja usko itseeni opettajana vahvistui. Huomasin, että minulla on terve suhtautuminen oman opettajuuteeni kehittämiseen ja innokkuus oppia yhä monipuolisempia tapoja opettaa.


Lähteet

Harlen, W. & Qualter, A. 2014. The Teaching of Science in Primary School. London: David Fulton Publisher.

Lonka, K. 2015. OIvaltava oppiminen. Otava.

Opetushallinto. 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Next print oy, Helsinki 2016.

Gordon, T. 2006. Toimiva koulu. Helsinki: LK-kirjat.

Rauste-Von Wright, M., Von Wright, J. & Soini, T. 2003. Oppiminen ja koulutus. Helsinki: WSOY.