Viikko 5

Aloitimme tekemään uusiopaperia silppuamalla kananmunankennoja ämpäriin ja lisäsimme sinne vettä. Jännityksellä odotamme mitä saamme aikaiseksi.

Tehtävätiistain merkeissä aloitimme viikkotehtävät hyvillä mielin. Kuroimme myös aiempien viikkojen tekemättä jättämiä tehtäviä kiinni.

Keskiviikkona jatkoimme uusiopaperia työstämistä ja saimme uusiopaperitkin kuivamaan.

Jumpalla liikuimme erilaisin tavoin ja harjoittelimme motorisiataitoja. Ensin liikunnan ja sitten leikkaamisen merkeissä.


Lähdimme perjantaina vierailemaan Koijärven kirkossa. Siellä meille oli järjestetty urkumaalausta Molli-tarinan ja urkujen kera. Maalaushetki oli erittäin rauhallinen ja Ilvekset sanoivatkin että olisivat voineet maalata vielä lisää sadun päätyttyä.


Matkalla takaisin päiväkodille poikkesimme vielä seurakunnan leikkipuistossa leikkimässä.
