Niagaran putoukset ovat geologisesti katsottuna hyvin nuoria. Reilu 12 000 vuotta sitten Pohjois-Amerikan päällä ollut paksu mannerjää alkoi sulaa ja syntyneet sulavesivirrat Suurten järvien alueella suuntautuivat kohti merta. Lisäksi jään painon vähentyessä maa alkoi hitaasti kohota. Virtaava vesi kulutti kallioperää, joka koostui miljardien vuosien aikana syntyneistä kovuudeltaan erilaisista kivilajeista. Niagarajoki kuluttaa heikompaa kiviainesta nopeammin kovemman kiven kuluessa hitaammin.

Niagarajoki virtaa Eriejärvestä pohjoisessa sijaitsevaan Ontariojärveen. Järvien välisestä korkeuserosta johtuen järvien väliin on syntynyt Niagaran kolme putousta. Putousten alueella kovempi kiviaines on päällä ja pehmeämpi ja siten helpommin kuluva aines on sen alla. Viimeisen 250 vuoden aikana putousten paikka on siirtynyt pohjoisesta etelään noin 865 metriä ja eroosio jatkuu edelleen. Nykyään putouksen niska vetäytyy kohti ylävirtaa jopa kaksi metriä vuodessa.

Näyttävin ja suurin putouksista on Hevosenkenkäputous, jonka leveys on lähes 800 metriä ja putouskorkeus 51 metriä. Muut kaksi putousta ovat Amerikkalainen putous ja Morsiushuntuputous. Niagaran putoukset keräävät vuosittain noin kymmenen miljoonaa katsojaa.