Oppilaan henkilökohtaiset välineet
Oppilailla on usein mukana koulussa omia henkilökohtaisia välineitä, kuten puhelin, polkupyörä, liikuntavälineitä yms. Mikäli omat välineet vahingoittuvat tai katoavat normaalin käytön tai puhtaan vahinkotilanteen seurauksena, ne ovat kodin oman vakuutuksen piirissä. Kouluun ei kannata kuljettaa arvokkaita esineitä, koska niitä ei voida koko aikaa valvoa. Liikuntavarusteet on hyvä olla mukana, mutta useimpia varusteita saa myös koulusta lainaksi.
Mikäli oppilaan henkilökohtainen välttämätön väline (esimerkiksi silmälasit) vaurioituvat koulun toiminnan seurauksena, Porin kaupungilla on korvauskäytänteet tällaisiin tilanteisiin. Oppilaan tai huoltajan on tällöin hyvä ottaa välittömästi yhteyttä siihen opettajaan, joka on tapahtuman sattumishetkellä ollut vastuussa oppilaasta. Pääsääntöisesti tämä on kyseistä oppituntia opettava opettaja tai välituntivalvonnassa oleva opettaja.
Mikäli oppilaan henkilökohtainen väline vaurioituu toisen oppilaan toimesta, korvausvelvollisuus saattaa olla hankala tunnistaa. Selkeästi tahallisissa tilanteissa koulun henkilökunta voi kysyä vahingon aiheuttaneen oppilaan huoltajilta lupaa heidän yhteystietojensa välittämiseen sen oppilaan huoltajille, jonka välineelle vahinko on tapahtunut. Huoltajat voivat tällöin sopia keskenään mahdollisista vahingonkorvauksista, mutta koulu ei toimi asiassa välikätenä.
Kaikki kouluun tuotavat vaatteet ja varusteet on tärkeää nimikoida hyvin. Kouluun jää vuosittain kymmenittäin vaatteita, jotka eivät koskaan löydä omistajaansa. Nimikointi vähentää tätä ongelmaa olennaisesti. Pari kertaa lukuvuodessa järjestetään "löytötavaranäyttely", josta huoltajatkin voivat tulla penkomaan lapsensa kadonneita vaatteita. Asiasta tiedotetaan Wilmassa. Löytötavaroita käsitellään Porin kaupungin löytätavaraohjeistuksen mukaisesti.
Mikäli oppilaan henkilökohtainen väline, esimerkiksi polkupyörä, varastetaan koulun alueelta, huoltajat voivat tehdä asiasta rikosilmoituksen. Tapahtuneesta kannattaa välittömästi ilmoittaa myös opettajalle ja/tai rehtorille. Rehtori tai hänen valtuuttamansa henkilö voi katsoa, mikäli varkaus on tallentunut koulun kameravalvontajärjestelmään. Tämä tieto voidaan kirjata rikosilmoitukseen. Kameratallenteita saavat katsoa vain koulun henkilökunta tai poliisi, joten huoltajille tapahtunutta varkautta tai ilkivallantekoa ei voida näyttää.