Keskiviikko 15.4.
Tänään opiskellaan EUROALUETTA JA EUROOPAN KESKUSPANKIN RAHAPOLITIIKKAA.
Eli nyt on aika paljon matskua, mutta tsemppiä päälle siellä ja ajan kanssa.
Ensimmäiseksi tutustu tähän tekstiin ELI LUE TEKSTI HUOLELLA LÄPI!
EU maailman suurin talousalue
Sisämarkkinoilla EU:n 27 jäsenmaata muodostavat yhteisen markkina-alueen. Sisämarkkinoidensa ansiosta EU on merkittävä maailmanlaajuinen talousmahti.
EU:n talouspolitiikan tavoitteena on työpaikkojen luominen ja kasvun edistäminen hyödyntämällä rahoituslähteitä entistä paremmin, poistamalla sijoitusten esteitä ja antamalla sijoitushankkeille näkyvyyttä ja teknistä tukea.
EU:n talouden koko
Tavaroiden ja palvelujen kokonaistuotannolla eli bruttokansantuotteella (BKT) mitattuna EU:n talous on suurempi kuin Yhdysvaltain talous. Vuonna 2017 EU:n BKT oli noin
- 15 300 miljardia euroa
Kauppa
EU-maiden kokonaiskaupasta yli 64 % on niiden keskinäistä kauppaa.
Vaikka EU:ssa asuu vain 6,9 % maailman väestöstä, EU-maiden ja sen ulkopuolisten maiden välinen kauppa muodostaa noin 15,6 % koko maailman viennistä ja tuonnista.
EU on yksi kolmesta maailmankaupan suurimmasta toimijasta Yhdysvaltojen ja Kiinan ohella.
Vuonna 2016 EU-maiden osuus tavaroiden viennistä ja tuonnista oli toiseksi suurin maailmassa.
EU-maiden osuus maailman tavaraviennistä oli 15,6 %. Suurinta osuutta piti hallussaan Kiina, joka ohitti EU:n ensi kertaa vuonna 2014. Vuonna 2016 Kiinan osuus tavaraviennistä oli 17,0 %. Kolmanneksi suurin tavaroiden viejä oli Yhdysvallat, jonka osuus oli 11,8 %.
Suurin tavarantuoja maailmassa oli puolestaan Yhdysvallat (17,6 %) ennen EU-maita (14,8 %) ja Kiinaa (12,4 %).Euro 20 vuotta (2019)
Tutustu sivustoon ja katso videot.
Sitten ota kirja esille s. 130 ja lue teksti.
Tee tehtävät lomakkeeseen (tuo alempi ruutu).
Tee eurosivuston tehtävät: tuosta linkistä pääset noihin tehtäviin.
EKP:n neuvosto päättää korosta
Mikä on korko?
rahapolitiikkatehtävät
Montako sait oikein?