Koulukoirat
Nemo
Hei Heikan koulun väki!
Olen 4-vuotias berninpaimenkoira Nemo ja toimin Heikan koulussa koulukoirana omistajani Janitan työparina. Olen pennusta asti kulkenut Janitan mukana koulussa ja koulumaailma onkin minulle hyvin tuttu. Heikan koulussa olen ehtinyt jo kolmen vuoden ajan käydä ilahduttamassa oppilaita. Tänä vuonna käyn joka toinen kuukausi koululla yhtenä päivänä. Kesäkuussa 2022 minusta tuli virallisesti Hali-Berni. Vuonna 1999 alkanut Hali-Berni -toiminta on vapaaehtoistoimintaa ja Hali-Bernit ovat koiria, jotka pitävät rapsutuksista ja haleista.
Koulussa kuuntelen mielelläni oppilaiden lukemista ja otan samalla rapsutteluja vastaan. Minun kanssani oleminen ja minulle lukeminen on täysin vapaaehtoista ja jos minua joku pelkää niin pysyttelen kaukana. Tiedän olevani kovin iso ja ymmärrän, että kokoni voi joitakin jännittää.
PS. Pyyhekumit ovat suurta herkkuani, joten ne kannattaa piilottaa kun tulen käymään!

Simo
Morjens Heikka!
Minä olen Simo! Olen 1,5-vuotias tiibetinspanieli. Kotona kutsutaan välillä tiibetintiikeriksi "villin" luonteeni takia. Oikeasti olen rento ja rauhallinen kaveri. Omistajani Neean kanssa olemme muutaman kerran käyneet Heikalla piipahtamassa. Olen koulutuksen käynyt Karva-Kaveri ja tänä lukuvuonna olen Heikalla kerran kuussa yhtenä päivänä. Karva-Kaverit ry on ollut toiminnassa vuodesta 2011. Ja itseasiassa Karva-Kavereita on ollut perustamassa entisiä Hali-Berniläisiä.
Pidän rapsutuksista ja oppilaiden lukemisesta. Minä en välitä siitä, luetko väärin ja menikö äät ja ööt oikein päin. Minä vain kuuntelen. Minulle lukeminen ja minua rapsuttelu on vapaaehtoista.
PS. Omasta työliivistäni en välttämättä aina pidä, mutta muiden asusteista kyllä. Hanskat ja pipot saattavat kiinnostaa, mikäli niitä lattialta löytyy.