Kaksi erikoista varista
Olipa kerran kaksi varista joiden nimet oli Kari ja Seppo. Eräänä kauniina päivänä Karin ja Sepon ruoka oli lopussa. Heillä oli vain puolet makkarasta jäljellä, he kinasteliva siitä että kumpi sen saa, mutta sitten Seppo tajusi että kumpikaan ei saa sitä vaan se annetaisiin naapurin Ismolle ja he etsisivät yhdessä lisää ruokaa.
Kari ja Seppo lensivät yhdessä kolme kilsaa kaupunkiin etsimään ruokaa. Mutta heitä pelotti mennä ihmisten keskelle kaupinkiin joten he menivät heidän ystävälleen Roosalle, koska hän osasi tehdä mitä vaan. he pyysivät Roosaa valmistamaan erikoisjuoman joka muuttaisi heidät ihmisiksi. Roosa sai tehtyä juoman ja pojat maistoivat sitä ja se toimi. Pojat kiittivät Roosaa ja lähtivät matkaan.
Kaupungissa Kari ja Seppo joivat erikoisjuomaa ja he muuttuivat ihmisiksi. Heillä oli ideana mennä keräämään roskia mutta ottaisi roskista kaiken ruuan irti ja keräisi ne astiaan. He löysivät vähän ruokaa, mutta he eivät luovuttaneet vaan vaihtoivat paikkaa. Seuraavasta paikasta Kari ja Seppo löysivät hyvin ruokaa. He olivaat kerännyt jo paljon ruokaa, mutta yhtäkkiä joku mies tuli huutamaan heille, koska he keräsivät sen siivoojan roskia he pelästyivät ja lähtivät karkuun. Kari ja Seppo olivat tyytyväisiä saalikseen ja lähtivät kotiin kävellen.
He olivat päässeet kotipuulle ja heti sen jälkeen he muuttuivat varikseksi ja he lensivät puun oksalle syömään ruokiaan, mutta Sepon ruuassa oli jotain todella kummallista, mutta mitä, se selviää seuraavassa osassa.

Kommentit
Aloitus: kiinnostava aloitus
Juoni: juoni houkuttelee lukemaan eteenpäin
Lopetus: kertomus loppuu kesken
Onko tarinassa riittävästi fantasiaa? kyllä
Erityisesti jäi mieleen: huutava ukko
Arvioija:Elianna
Olisin voinut parantaa pidempi tarina
Fantasiatarinan kirjoittaminen oli ... helppoa
Numero: 2,5/5
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin