Vko 6
Virhusaaren seikkailuja
Herkuttelua!
Tällä viikolla leivottiin kansallisrunoilija Runebergin kunniaksi maukkaita torttuja. Lapset myös kuuntelivat pienen tietoiskun runoilijasta, lauloivat Ruuneperi-laulun sekä täyttivät pienen tehtävämonisteen.
Lisäksi viskarit pääsivät seuraamaan penkkariajelua ja saivat valtavan saaliin karkkeja taskuihinsa 🍬🍬🍬
Lisäksi viskarit pääsivät seuraamaan penkkariajelua ja saivat valtavan saaliin karkkeja taskuihinsa 🍬🍬🍬
Kauppaleikki
Kauppaleikissä lapset toimivat vuorotellen asiakkaina ja myyjinä. Leikissä harjoiteltiin ruokatarvikkeiden ostamista, myymistä sekä oman vuoron odottamista. Kauppaleikki kehittää kielellisiä ja matemaattisia taitoja, luovuutta sekä vahvistaa vuorovaikutustaitoja.
Lumiukkoja ja oppimisen iloa Viskareissa ☃️
Viskarit toteuttivat yhteisen talvisen askartelun, jossa jokainen lapsi teki oman lumiukon. Lumiukon palloihin lapset kirjoittivat oman nimensä kirjaimet, yksi kirjain yhteen palloon. Tämän jälkeen lumiukot leikattiin ja liimattiin yhteiseen kartonkiin. Tarvitsikin olla tarkkana, että pallot menivät oikeaan järjestykseen allekkain. Taideteos laitettiin ryhmätilan seinälle kaikkien ihasteltavaksi.
Oman nimen kirjoittaminen on tärkeä askel lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa. Leikkaaminen, kirjoittaminen ja liimaaminen kehittävät hienomotorisia taitoja, käsien ja silmien yhteistyötä sekä kynän ja saksien hallintaa.
Yhteisen Viskarit-taulun tarkoituksena on vahvistaa lapsen yhteistyötaitoja ja ryhmään kuulumisen tunnetta: jokaisen lumiukko on tärkeä osa kokonaisuutta.