Ihan pihalla! -hanke
Ihan pihalla!
Opetushallitus myönsi valtionavustuksen uusi peruskoulu –ohjelmaan liittyvälle yhteiselle hankkeelle, Ihan pihalla! – Oppilaat ympäristön tutkijoina. Mukana ovat Kaarina, Rauma, Jyväskylä, Kuopio, Lohja, Pori, Hyvinkää, Merikarvia, Pyhäranta ja Lappeenranta sekä Helsingin ja Turun yliopistot, SYKE ja seppo!
Hankkeen tavoitteena on kehittää uuden opetussuunnitelman mukaista pedagogiikkaa tuottamalla malleja ilmiöpohjaiseen, monialaiseen oppimiseen, jota toteutetaan autenttisissa, avoimissa oppimisympäristöissä eli luokan ulkopuolella koulun lähiympäristössä. Ilmiöpohjaisuutta toteutetaan kahden teeman kautta, joita ovat lähiympäristön tutkiminen ja vähähiilinen tulevaisuus.
Hankkeen tavoitteena on kehittää uuden opetussuunnitelman mukaista pedagogiikkaa tuottamalla malleja ilmiöpohjaiseen, monialaiseen oppimiseen, jota toteutetaan autenttisissa, avoimissa oppimisympäristöissä eli luokan ulkopuolella koulun lähiympäristössä. Ilmiöpohjaisuutta toteutetaan kahden teeman kautta, joita ovat lähiympäristön tutkiminen ja vähähiilinen tulevaisuus.
Ihan pihalla olevat koulut
Koulu | Yhteysopettaja | Muut koulutukseen osallistuvat opettajat | Valittu teema |
Halssila | Tiina Judin | Vähähiilisyys | |
Huhtasuo | Marja Miesperä | Reetta Leducq | Vähähiilisyys |
Jokela | Katja Viiri | Jaana Karonen | Vesistöt |
Keski-Palokka | Samuli Pentinniemi | Pauliina Tamminen | Vähähiilisyys |
Kilpinen | Ville Sakomaa | Markus Vaajala, Laura Ketonen | Vähähiilisyys |
Lehtisaari | Merja Jokinen | Jari-Jukka Tasala, Laura Virkkula | Vähähiilisyys |
Nenäinniemi | Anna-Maija Malinen | Vesistöt | |
Palokka | Mikael Männistö | Vähähiilisyys | |
Puistokatu | Tapani Relander | Liisa Parviainen, Veera Pelkonen | Vesistöt |
Puuppola | Kaisa Takkinen | Niina Kleemola | Vähähiilisyys |
Tikkakoski | Ari Kovanen | Ulla-Maija Hänninen | Vesistöt (alakoulu) Vähähiilisyys (yläkoulu) |
Vaajakumpu | Sirpa Kortekallio | Mailis Helistö-Korpi, Riikka Ettanen | Vähähiilisyys |
Oman äidinkielen opettajat |
Joanneke Reudler-Talsma | Anna Golabek-Asikainen, Ranim Kaja | Vesistöt |
Tärkeitä päivämääriä
Viikko 27
1 July 2024 Thursday
2 July 2024 Thursday
3 July 2024 Thursday
4 July 2024 Thursday
5 July 2024 Thursday
6 July 2024 Thursday
7 July 2024 Thursday
Viikko 28
8 July 2024 Thursday
9 July 2024 Thursday
10 July 2024 Thursday
11 July 2024 Thursday
12 July 2024 Thursday
13 July 2024 Thursday
14 July 2024 Thursday
Viikko 29
15 July 2024 Thursday
16 July 2024 Thursday
17 July 2024 Thursday
18 July 2024 Thursday
19 July 2024 Thursday
20 July 2024 Thursday
21 July 2024 Thursday
Viikko 30
22 July 2024 Thursday
23 July 2024 Thursday
24 July 2024 Thursday
25 July 2024 Thursday
26 July 2024 Thursday
27 July 2024 Thursday
28 July 2024 Thursday
Viikko 31
29 July 2024 Thursday
30 July 2024 Thursday
31 July 2024 Thursday
1 August 2024 Thursday
2 August 2024 Thursday
3 August 2024 Thursday
4 August 2024 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna