Kristityt kirkot, suuntaukset ja yksittäiset kristityt ovat hyvin erilaisia niin Suomessa kuin maailmallakin. Joku on harras kristitty, toinen kuuluu kirkkoon mutta ei juuri usko kristinuskon mukaisiin oppeihin. Toisinaan kristinuskon historiassa on ilmennyt niin sanottuja herätysaaltoja, kun ihmiset ovat kiinnostuneet henkilökohtaisesta uskosta kristinuskon sisällä.

Toisaalta myös maallistumista on tapahtunut moneen otteeseen, mihin liittyy vahvasti uskonnottomuutta. Uskonnottomuudesta puhutaan kun ihmisen elämänkatsomus ei perustu mihinkään uskontoon vaan esimerkiksi pelkästään ihmisoikeusjulistuksiin ja yleisiin eettisiin periaatteisiin. Uskonnottomuus vaihtelee paljon Euroopassa ja maailmalla, ja erikoista on, että maallistumiskehityksestä huolimatta uskonnottomuus vaikuttaa vähenevän maailmanlaajuisesti. Tässä on lisätietoa uskonnottomuudesta.

Suomessa ihmisten oli aikanaan pakko kuulua kirkkoon, aina 1800-luvulle saakka joko luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon. Uskonnonvapaus syntyi maahamme hitaasti. Aluksi myönnettiin ulkomaalaisille oikeus harjoittaa omaa uskontoaan. Vuonna 1889 omatkin kansalaiset saivat kääntyä toiseen uskonsuuntaan, mutta sen piti olla kristinuskon protestanttinen haara. Varsinainen uskonnonvapauslaki tuli voimaan 1923, jonka jälkeen vakaumusten välinen tasa-arvo on edennyt, tosin melko hitaasti.

Uskonnonvapauslain johdosta suomalaisilla on ”mahdollisuus kuulua mihin tahansa uskonnolliseen yhteisöön tai olla kuulumatta mihinkään”. Ne jotka eivät kuulu mihinkään, merkitään kunnan väestörekisteriin.

Nykyään suomalaisista suurin osa on edelleen evankelis-luterilaisia kristittyjä, mutta tilastot voivat muuttua nopeastikin, kun pakolaisia ja maahanmuuttajia tulee entistä enemmän Suomeen. Tässä on lisätietoa suomalaisten uskonnollisuudesta:
http://blogs.helsinki.fi/studiageneralia/2012/02/10/eila-helander-maallistuva-suomalainen-uskonnollisuus/