Joulurauha metsään

Viikko aloitettiin jouluikkuna kävelyllä Korkeakoskella. Yritykset ja yhdistykset olivat tehneet myös kauniita jouluikkunoita joita lapset tutkailivat tarkkoina.
Vuoden viimeinen satuhetki pidettiin laavulla. Kirjastolta eivät harmillisesti päässeet lukemaan mutta saimme lainata kirjan jonka he olisivat lukeneet. Viikolla saimme Metsämörrin pussissa muutaman kynätehtävän. Värittelimme tontun kaulahuivia nopan lukujen mukaan ja piirsimme lumiukon annettujen ohjeiden mukaan. Alkuviikosta oli myös suojakeli ja lapset tekivät taas hienoja lumiukkoja ja lumipalloja. Saimme myös päiväkodin pienimmät, Nallet vierailulle metsään. Lauloimme yhdessä joululauluja ja olipa Nalleilla tuliaispiparit jaettavaksi.
Torstaina vielä poikkesimme aamusta metsässä Mesikämmenten kanssa. Metsämörri odotteli laavulla heinäpussukan ja siemenpussin kanssa. Teimme joulusiivouksen suuhun suujumpan ohjein ja viemme metsän eläimille jouluruokaa. Ennen kun lähdimme julistimme vielä metsän eläimille joulurauhan.
Nyt voimme rauhoittua Joulun viettoon.
Iloista Joulua toivottaa Metsämuppelit!