Tavoitteet oppilaan käyttäytymiselle
TAVOITTEET OPPILAAN KÄYTTÄYTYMISELLE
Oppilaan käyttäytymisen tavoitteiden perustana on valtioneuvoston asetuksen §2 kasvu ihmisyyteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen, missä lähtökohtana on mm. oman ja toisen oppimisen ja työn arvostaminen sekä tavoitteena fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen terveyden ja hyvinvoinnin vaaliminen sekä oppilaiden kasvu hyviin tapoihin. Oppilaita kasvatetaan vastuullisuuteen ja yhteistyöhön sekä toimintaan, joka pyrkii ihmisryhmien, kansojen ja kulttuurien väliseen suvaitsevuuteen ja luottamukseen.
Tavoitteet oppilaan käyttäytymiselle koulussa ja koulumatkoilla sekä koulun ulkopuolisessa toiminnassa ovat:
TOISTEN HUOMIOIMlNEN JA KUNNIOITTAMINEN
1. yleisesti hyväksyttyjen hyvien käytöstapojen noudattaminen, ml. fiksu kielenkäyttö
2. koulun järjestyssääntöjen ja ohjeiden sekä liikennesääntöjen noudattaminen, koulutyön turvallisuuden varmistaminen sääntöjä ja ohjeita noudattamalla
3. luokan ja koulun työrauhan ylläpitäminen omaa käyttäytymistä kehittäen
4. terveiden elintapojen noudattaminen (ravinto, liikunta, harrastukset, lepo) ja päihteistä kieltäytyminen
KOULUYMPÄRISTÖN VIIHTYISYYDEN YLLÄPITÄMINEN
5. koulun ja lähiympäristön siisteydestä ja järjestyksestä huolehtiminen
6. Koulun kaluston ja oppimisvälineiden/materiaalien asianmukainen ja vastuullinen käsittely
TYÖN ARVOSTAMINEN
7. omien työskentelytapojen kehittäminen ja muiden työn arvostaminen
8. vastuunottokyvyn kehittäminen omia työtehtäviä ja työskentelyvälineitä kohtaan
REHELLISYYS
9. avoimesti, rehellisesti ja luotettavasti toimiminen kaikissa toimissa
Opettajien suorittama käyttäytymisen arviointi perustuu siihen, kuinka otat huomioon muut ihmiset ympärilläsi, kuinka osaat arvostaa omaa ja muiden työskentelyä, kuinka noudattaa yhteisiä sääntöjämme ja kuinka haluat kehittyä näissä taidoissa.
Oppilaan käyttäytymistä arvioivat kaikki oppilasta opettavat opettajat yhteistyössä.
Käyttäytymistä arvioidaan suhteessa koulun arvopohjaan ja tämän luvun ohjeisiin.