Kurssitehtävät

ÄI5: Teksti ja konteksti

Kurssilla tarkastellaan, miten kaunokirjalliset tekstit ilmentävät aikaansa. Lisäksi tutkitaan tekstien tyyliä ja harjoitellaan esseen kirjoittamista. 

Työkirja: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Tehtäviä 5. Otava. (Haapala - Kuohukoski - Puolitaival)
Oppikirja: Särmä. Suomen kieli ja kirjallisuus. Otava. (Haapala - Hellström - Kantola - Kaseva - Korhonen - Maijala - Saarikivi - Salo - Torkki)

Oppikirjan saa tarvittaessa lainaksi opettajalta, työkirja pitää hankkia itse. Tehtävien tekemiseen vaaditut asiat voi selvittää myös muiden oppikirjojen avulla. Tee kaikki työkirjan tehtävät (s. 6-80) lukuun ottamatta keskustelu- ja esittelytehtäviä sekä sivun 8 kirjallisuustehtävää. Aloita aina kunkin luvun Särmä-tehtävistä.

Kirjoita vastaukset ja pohdinnat hyvällä suomen kielellä tietokoneella (fontti 12, riviväli 1,5). Tulosta työsi. Merkitse selkeästi sivujen ja tehtävien numerot. Myös suoraan kirjaan voi tehdä tehtäviä, esimerkiksi kielenhuollon tehtävissä tai alleviivaustehtävissä. Tuo tällöin myös kirjasi opettajalle nähtäväksi, viimeistään sovittuna päättöpäivänä.

Lisäksi kurssisuoritukseen kuuluu kolme arvioitavaa kirjallista työtä ja koe.

ARVIOITAVAT TYÖT:

1. Tyylianalyysi (lukutaidon vastaus): Tehtävä 3, s. 21. Huomaathan, että edeltävät tehtävät 1 ja 2 pohjustavat hyvin sitä, millainen tyylianalyysi on. 
Lukutaidon vastauksen yleisohje:
https://peda.net/forssa/forssan-yhteislyseo/oppiaineet/jk/kirjoittaminen/kirjoittamisohjeita/tekstitaitovastaus

2. Essee: Valitse yksi sivun 25 tehtävistä. Esseen eli kirjoitustaidon tehtävän sopiva laajuus on noin 5000 merkkiä ilman välilyöntejä.
Esseen yleisohje: https://peda.net/forssa/forssan-yhteislyseo/oppiaineet/jk/kirjoittaminen/kirjoittamisohjeita/essee

Sovittuna päättöpäivänä:
3. Kirjallisuustehtävä:
Lue kurssin aikana klassikko (valitse s. 9-10, ei Nukkekotia, tai ehdota jotakin muuta). Ota teos mukaan päättöpäivänä: opettaja antaa siihen liittyvän tehtävänannon tuolloin. 

+ Koe suoritetaan sovittuna päivänä, ja kurssitehtävät ja kirjalliset työt palautetaan viimeistään silloin. Kokeessa on kurssin aiheisiin liittyviä analyysitehtäviä. 

Vastuuopettaja: Laura Mäkelä
laura.makela@edu.forssa.fi