II. Antiikki
II Välimeren korkeakulttuurit - Antiikin maailma, s. 35-53 (kappaleet 5-7)
Opiskelet antiikin Kreikan ja Rooman itsenäisesti oppikirjan sekä www-sivujen avulla, vertaillen näitä kulttuureja toisiinsa.
Aikaa käytetään 1-2 oppituntia sekä normaali läksyjentekoaika. Oppitunnit kertoo opettaja ennen itsenäistä työskentelyä (löytyy myös wilmasta tuntipäiväkirjan kohdalta).
Tee opintopolku-tehtävä seuraavien ohjeiden mukaan:
- Päälähde on oppikirjasta jakso Antiikin maailma, s. 35-53: kappaleet 5. Antiikin Kreikka, 6. Rooman valtakunta ja 7. Elämää antiikin aikana.
- Lisäksi voit käyttää www-sivuja. Niitä on myös valmiina tehtävämonisteessa.
- Tee tehtävät wordillä (tai vastaavalla ohjelmalla).
- Voit vastata suorasanaisesti, tehdä listauksia, tehdä käsitekarttoja tms. ja liittää kuvia havainnolistaaksesi vastauksiasi.
- + -merkityt tehtävät ovat vapaaehtoisia. Ne voivat vaikuttaa positiivisesti arviointiin.
- Tallenna omiin tiedostoihisi ja palauta sen jälkeen pedanettiin alla olevaan kansioon Ryhmän palautuskansio.
Halutessasi voit tehdä myös tutkielman tai esim. pp-esityksen. Tällöin saat lisäaikaa tekemiseen.
Tehtävät ovat sivun lopussa liitteenä (word ja pdf).
Alkuinfoa työskentelystä ja tavoitteista:
Tietotavoitteet
● ymmärtää Välimeren merkitys antiikin kreikkalaisille ja roomalaisille
● ymmärtää, miksi Kreikasta ja Roomasta tuli aikansa suurvaltoja
● selvittää, millaista oli antiikin arkielämä
● ymmärtää orjuuden merkitys antiikin yhteiskunnille
Taitotavoitteet
● osaa tulkita kuvia ja tehdä niistä päätelmiä
● kykenee ymmärtämään, että Rooman tuhon tulkinnat muuttuvat historian tutkimuksen edetessä
● erottaa faktan ja fiktion historian lähteinä
● kykenee ymmärtämään, että on erilaisia lähteitä
Toteutus
● oppimispolku koostuu kolmesta osasta, joista viimeinen on arviointiosa
● ylöspäin eriyttävät tehtävät on merkitty +-merkillä
Arviointi:
- Jos ei ole tehty - ei arvosanaa kurssista.
- Pakolliset tehtävät tehty tyydyttävästi - ei vaikutusta kurssiarvosanaan
- Tehty hyvin - voi nostaa koearvosanaa
- Tehty erinomaisesti - nostaa koearvosanaa
Liitteet:
Ryhmän palautuskansio
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Hyvän esseen rakenne
Hyvän esseen rakenne
Näin tulee hyvä essee:- Lue kysymys huolellisesti (ja useaan otteeseen, vielä vastaamisen jälkeenkin).
- Mitä kysytään? Liittymäkohdat muuhun?
- Huomioi (kirjoita ylös tms.) kysymys-/komentosanat (pohdi, vertaa, arvioi, analysoi jne.).
- Selvitä avainkäsitteet (vaikkei tehtävänannossa niin pyydetäkään).
- Jäsentele: käsitekartta, luettelo tms. pääongelmista/-asioista. Mieti perusteluita, havainnollistavia esimerkkejä.
Jos on aineisto tai aineistoja:
- Analysoi aineisto trendit ja yleisimmät muutokset/suuntaukset, huomattavimmat poikkeukset, sitten syyt edellisiin (jos aineistoa on).
- Esitä tarvittaessa lähdekritiikkiä asiasta (puolesta/vastaan) ja varsinkin aineistosta lähteen alkuperä (esim. puoluepoliittinen kytkös, ikä, kanava, henkilö, tarkoituksellisuus…). Voidaanko pitää luotettavana ja/tai neutraalina?
Laadi suunnitelma ennen varsinaisen vastaamisen aloittamista! Näin varmistat, että kaikki haluamasi näkökohdat tulevat vastaukseen.
Muuta:
- Hyvä suomen kieli
- Ajankohtaisuus + muu lisätieto
- Eri näkökulmien tarkastelu
- Yhtymäkohdat muihin opintojaksoihin tai oppiaineisiin
Hyvän esseen rakenne:
- Aloituskappale (mistä kysymys, käsitteitä…)
- 3-6 käsittelykappaletta/aihekokonaisuutta
- Lopetuskappale (pohdintaa, lyhyesti johtopäätökset, tulevaisuuteen viittaamista…)
8. Rooman tuho - esseeharjoitus perjantaina 13.10.2023, osa1 (kopio)
HARJOITUS!
Vastaaminen esseekysymykseen!
Ennen tehtävää
- Lue oppikirjan kappale, s. 54-58
Aluksi
- Lue aina kysymys/tehtävänanto tarkkaan: varmista että ymmärrät mitä kysytään.
- Muistele päälinjat: Mitä, missä, milloin, miten, miksi, mitä seurauksia?
- Suunnittele vastaus: ranskalaisin viivoin / käsitekartalla/tms.
Esseen rakenne
- Johdanto: johdatus aiheeseen, käsitteiden määrittely, ajoitus…
- Käsittelyosa: jäsennelty vastaus kysymykseen
- Yhteenveto: lyhyt kertaus keskeisistä asioista. Voi sisältää myös uuden, laajemman näkökulman.
- Johdannossa voi esim. Lyhyesti esitellä, miten Roomasta oli tullut suurvalta, määritellä käsitteen imperiumi ja ajoittaa valta-aseman murenemisen.
- Käsittelyosassa johdonmukaisesti asiasta toiseen, esim. jokainen syy omaan kappaleeseensa: ensin syy, sitten tarkempi selitys. Mukana voi olla myös omaa pohdintaa ja syitä jotka päinvastoin pitkittivät lopullista romahdusta.
- Yhteenvedossa vielä tärkeimpien asioiden kertaus. Mukana voi olla myös joku uusi huomio tai kokonaisuuden asettelu osaksi laajempaa asia-yhteyttä.
Lopuksi
- Tarkista, että vastasit kysymykseen.
- Varmista oikeakielisyys.
Tehtävä:
Alla olevissa lainauksissa kuvataan Rooman valtakunnan tuhoa:”Kristinusko vaikutti jossakin määrin Rooman valtakunnan tuhoutumiseen. (…) Rooman
rappeutuminen oli luonnollinen ja väistämätön seuraus valtakunnan kohtuuttomasta
suuruudesta.”
Edward Gibbon, Rooman valtakunnan rappio ja tuho (1776–1788)
”Luhistumisen aiheutti barbaarien lisääntyvä painostus valtakunnan heikommalla läntisellä
puoliskolla.”
A. H. M. Jones, The Decline of the Ancient World (1966)
Vertaile lainauksissa esitettyjä Rooman valtakunnan hajoamisen syitä. Erittele näiden lainauksien ja muiden tietojesi pohjalta, miksi Rooman valtakunta tuhoutui.
Tehtävä palautetaan pedanettiin:
Kirjoita wordilla, tallenna tiedostoihisi pdf-muodossa ja palauta palautuskansioon.
Tehtävän palautus
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
8. Rooman tuho - esseeharjoitus perjantaina 13.10.2023, osa2
Rooman tuho
Esseen palautuksen jälkeen.
- Kirjaudu ChatGPT:n https://chat.openai.com/auth/login
- Pyydä vastausta kirjoittamasi esseen aiheeseen otsikolla Länsi-Rooman tuho.
- Send a message
- Vertaile omaa kirjoitustasi ChatGPT:n antamaan vastaukseen.
- Kumpi oli parempi, mitä yhtäläisyyttä ja erilaisuutta on sinun esseesi ja ChatGPT:n välillä. Minkä arvosanan antaisit itsellesi (4-10), kun pidät mallivastauksena/vertailukohteena ChatGPT:ä.
- Anna numero ja lyhyt vastaus kohdasta 4 palautuskansioon.
Tehtävän palautus
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Lisätehtävä: Tekstidokumenttitehtävä s. 60-16
Pompeijin tuho
Katso ensin malliesimerkki tekstidokumenttiin vastaamisesta. Tee sitten sivun 61 tehtävä vastaamalla alla olevaan palautuskansioon (a-c -kohdat samaan palautukseen).
Lue kysymykset tarkasti.
"Korkea roomalainen virkamies Plinius nuorempi (60–114) kirjoittaa kirjeessään tulivuori Vesuviuksen purkautumisesta vuonna 79 jaa.:
Kun he tulivat lähemmäksi, alkoi sataa tuhkaa, ilma oli kuuma ja sakea, taivaalta putosi hohkakiveä ja mustia, kärventyneitä tulen rikkomia kiviä. Vedet kävivät arvaamattomiksi ja tulivuorenpurkauksen lennättämät kivet tekivät rannikon vaikeaksi purjehtia [– –]
He neuvottelivat siitä, pitäisikö pysyä sisätiloissa vai oleskella ulkosalla. Taajaan toistuvat ja voimakkaat järistykset nimittäin horjuttivat taloja ja ikään kuin paikoiltaan temmattuina ihmiset näyttivät liikkuvan ensin poispäin ja sitten takaisin. Ulkona puolestaan oli pelkona taivaalta putoavat hohkakivet, vaikka ne olivatkin keveitä. [– –] He asettivat päänsä päälle tyynyjä ja sitoivat ne kiinni pellavaliinoilla – tämä antoi suojaa putoavia esineitä vastaan.
[– –]
Enoni katsoi parhaaksi lähteä rantaan ja tarkkailla läheltä, josko merelle jo pääsisi, mutta meri oli yhä autio ja vastatuuli puhalsi. Sitten hän asettui makuulle maahan levitetyn pellavaliinan päälle ja pyysi kahdesti kylmää vettä ja joi sen. Sen jälkeen liekit ja niitä edeltävät rikinkatku ajoivat muut pakosalle ja hänet ylös. Kahteen orjaan nojaten hän nousi pystyyn, mutta kaatui heti maahan, sikäli kun minä voin päätellä, siitä syystä että sakea savu ahtautti hänen hengityksensä ja kurkunpäänsä."
Tehtävä
a) Miten roomalaiset suhtautuivat Vesuviuksen purkaukseen? (6 p.)
b) Arvioi dokumentin luotettavuutta lähteenä. (4 p.)
c) Miten luonto rajoitti tai antoi edellytyksiä ihmisen elämälle antiikin Kreikassa ja Roomassa? (10 p.)
Jos kiinnostuit Pompejista, niin tässä kaksi videota aiheesta (lyhyt ja pitkä):
- Lyhyt, animaatio (8.40 min.): https://youtu.be/dY_3ggKg0Bc
- Pitkä(1 t. 34.31 min.): https://www.youtube.com/watch?v=aBhXUgTzxks
Tehtävän palautus
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.