5 Asiakkuudet ja kumppanuudet
Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteuttaminen
Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen
Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen on painopistealue lukuvuonna 2019 - 2020. Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet, joilla edistetään oppilaiden osallisuutta ja vaikuttamista.
Oppilaiden osallisuudella tarkoitetaan oppilaiden mahdollisuutta vaikuttaa koulun kehittämiseen ja heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja keskusteluihin koulussa. Koulussa tulee tietoisesti luoda ja tarjota oppilaille osallisuuden kokemuksia ja osallistumismahdollisuuksia heitä koskevista asioista päätettäessä.
Kaupungissa on luotu ja vakiinnutettu asianmukaiset lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen toimintatavat osaksi lapsia ja nuoria koskevaa päätöksentekoa.
Oppilaiden osallistumisessa yhtenä toimintamuotona on oppilaskuntatoiminta. Oppilaskuntatoiminnan kehittämistä tuetaan keskitetysti mm. järjestämällä toiminnasta vastaaville opettajille koulutusta. Jokaisella koululla on oppilaskunta. Oppilaskunnan jäsenistä muodostetaan oppilaskunnan hallitus. Oppilaskuntatyötä koordinoi vastuuopettaja. Oppilaiden osallistuminen ja oppilaskuntatoiminta koulussa nivotaan kuntakohtaiseen lasten ja nuorten toimintaan.
Oppilaiden osallisuuden kokemisen kehittymistä arvioidaan joka toinen vuosi kouluterveystutkimuksella.
Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulun oppilaskunnan toimintaa.
Linkit:
Perusopetuksen opetussuunnitelma: Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri
Edu.fi: Osallisuus ja oppilaskuntatoiminta
Kodin ja koulun yhteistyö
Vanhempien kuulemiseksi koulujen tulee kehittää kodin ja koulun yhteistyötä. Koulun tulee olla aloitteellinen ja aktiivinen yhteistyön kehittämisessä. Siihen kuuluvat yhteiset keskustelut lapsen ja nuoren kasvusta ja kehityksestä, oppimisen ohjaamisesta ja oppilaan arvioinnista. Yhteistyöhön kuuluvat myös koulun kehittämiseen ja toiminnan arviointiin osallistuminen.
Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti.
Vanhemmille tulee antaa tietoa ja välineitä, jotta he voivat osallistua opetussuunnitelman kehittämiseen. Kodin ja koulun yhteistyö auttaa molempia osapuolia vastaamaan oppilaan kasvua ja oppimista koskeviin haasteisiin. Kodin ja koulun yhteistyö edistää yhteisöllisyyden ja luottamuksen rakentumista.
Henkilöstöä tuetaan kodin ja koulun yhteistyössä. Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan ja kehitetään yhdessä huoltajien kanssa.
Koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön vuosittaiset toimenpiteet ja ohjeistaa Wilman käytön periaatteet.
Kodin ja koulun yhteistyön keskeisenä tavoitteena on oppilaan, opetuksen ja kasvatuksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa. Huoltajia tiedotetaan riittävästi koulun toiminnasta. Huoltajille luodaan yhteistyömahdollisuuksia osallistua luokan, luokkatasojen ja koko koulun toimintaan.
Esimerkkejä yhteistyön järjestämiskäytänteistä:
- koulun tiedottamisen ja yhteistyökäytänteiden tulee olla suunniteltua ja laadukasta (viestintäsuunnitelma)
- yhteisölliset oppilashuoltoryhmät
- vanhempainyhdistys
- luokkatoimikunnat
- vanhempainillat ja muut yhteiset tapahtumat vanhempien kanssa
- oppimiskeskustelut
- koulun tapahtumiin osallistuminen
Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan kodin ja koulun yhteistyön muodot.
Muut kumppanuudet ja sidosryhmät
Lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan koulun muut yhteistyökumppanit ja sidosryhmät sekä kuvataan toimintaa.
Opettajia kannustetaan yhteistyöhön muiden opettajien kanssa alueellisesti ja eri kouluasteiden välillä. Muun sidosryhmäyhteistyön tulee olla pedagogisesti perusteltua, koulun opetus- ja kasvatustyötä yhteisöllisesti tukevaa.
Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151
Koulun toimenpiteet
Koulussa toimii oppilaskunta. Oppilaskuntaa ohjaavat luokanopettajat Marjaana Paldanius ja Urho Willman sekä koulunkäynninohjaaja Anni Koponen. Oppilaskunnan hallituksen oppilasjäsenet valitaan syyslukukauden alussa. Oppilaskunnan hallitus suunnittelee vuosittain toiminnan rungon. Keskeisiä toimintamuotoja ovat mm.
- Kaverikioskitoiminta
- Vappuna munkkien ja mehun myynti
- Teemapäivien järjestäminen
- Keskusradiosta tulevia pieniä päivänavauksia liittyen oppilaskunnan ideoihin
- Yhteistyö Vihreä lippu -raadin kanssa
Oppilaat tuovat esille omia ideoitaan opettajilleen / oppilaskunnan jäsenelle pitkin lukuvuotta. Usein esitykset kanavoituvat oppilaskuntatoiminnan kautta.
Kummioppilastoiminta käynnistyy osittain jo 4. luokalla jatkuen 5. ja 6. luokilla. Neljäs- ja viidesluokkalaiset ovat 1-luokkalaisten kummeja ja jatkavat toimintaa myös seuraavan lukuvuoden samojen oppilaiden kanssa. Toiminta on säännöllistä.
Koulumme on mukana KiVa Koulu -ohjelmassa, joka koskettaa kaikkia oppilaita. Syksyllä kiusaamisen vastainen toiminta käynnistetään koko koulun yhteisellä tapahtumalla. Pitkin lukuvuotta 1. ja 4. luokan oppilaille pidetään luokkahenkeä kehittäviä sekä kiusaamista ennaltaehkäiseviä KiVa-oppitunteja.
Koulussamme toimii Vihreä Lippu -raati, johon kuuluu oppilasedustajat 2.-6. -luokista. Raadin työskentelyä ohjaavat opettajat Teemu Turtiainen, Maijaleena Torvinen ja Laura Kuusela. Raadin tehtävänä on koordinoida koulumme kestävän kehityksen toimintaa. Vihreän lipun periaatteisiin kuuluvat oppilaiden osallisuus ja vastuu toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa.
Vihreä Lippu -raati jatkaa tämän lukuvuoden jo viime syksynä aloitettua Yhteinen maapallo -kokonaisuutta. Tämän teeman tarkoitus on tutustuttaa oppilaat luonnon ja kulttuurien monimuotoisuuteen, opetella hahmottamaan elämän globaaleja yhteyksiä sekä vaikuttaa maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin. Myös ihmisoikeuksien käsittely on keskeinen osa teemaa.
Yhteisinä asioina syksyn vanhempainilloissa käsitellään mm. opetussuunnitelmaa, arviointia, koulumme käytänteitä, painotusta sekä KiVa-koulua. Tämän lisäksi järjestetään muita vanhempainiltoja kunkin luokan tarpeiden mukaisesti.
Oppimiskeskustelut järjestetään kaikilla luokka-asteilla marras - tammikuussa. Siihen osallistuvat oppilas, huoltaja(t) ja luokanopettaja. Oppilaan tavoitteiden asettelu ja itsearviointi ovat oleellisia oppimiskeskusteluissa.
Kodin ja koulun päivää vietetään pe 27.9. Huoltajat kutsutaan mukaan koulupäivän viettoon.
Vanhempainyhdistys toimii aktiivisesti tukien koulun toimintaa. Yhdistys kokoontuu n. kerran kuukaudessa.
Koulu on avoin eri toimijoiden (kaupungin eri toimijat (esim. koulut, kirjasto, kulttuuripolku), vanhempainyhdistys, seurakunta, sanataidekoulu Aapeli, Sakky, Pohjois-Savon kansanopisto, Suomen Ympäristökasvatuksen seura ry, Yrityskylä jne...) välisen yhteistyön kehittämisessä.