Nuijasota tutkimuksen kipupisteenä

Suomalaiset historiantutkijat ovat tarkastelleet nuijasotaa erilaisista historiapolitiikan näkökulmista 1800-luvun puolivälistä alkaen. Ensimmäisen tulkinnan sodasta esitti Yrjö Koskinen väitöskirjassaan Nuijasodan syyt ja alku Pohjanmaalla (1858). Se oli uraauurtava tutkimus, koska se pyrki arkistolähteiden avulla luomaan kuvan nuijasodan taustasta ja tapahtumista.

Koskisen näkemyksen mukaan talonpojat taistelivat vapaudestaan. Koskisen jälkeenkin, esimerkiksi venäläistämiskausina, kansallisessa historiankirjoituksessa on esitetty, että nuijasodassa talonpojat nousivat sortajaa vastaan ja että siinä ilmeni yleisemminkin suomalaisten pyrkimys vapauteen.

Pentti Renvall katsoi väitöskirjassaan Klaus Fleming und der finnische Adel (1939), että nuijasodassa Suomen aateliset pyrkivät edistämään paitsi oman maansa etua myös omia ulkopoliittisia pyrintöjään. He tukivat kuningas Sigismundia, koska Puola merkitsi vahvaa turvaa Venäjän uhkaa vastaan.

Renvallin mukaan Kaarle-herttua lietsoi kapinaan talonpoikia, jotka olivat väsyneitä Venäjän-sotaan. Se oli jatkunut jo 25 vuotta ja rasitti talonpoikia linnaleirityksen vuoksi. Renvallin mielestä nuijasotaan liittyi suomalaiskansallisia pyrkimyksiä. Klaus Fleming ajoi niitä pyyteettömästi, kun taas pahantahtoinen Kaarle-herttua tahtoi tukahduttaa ne.

Heikki Ylikangas haastoi tutkimuksessaan Nuijasota (1977) Renvallin kansallisen nuijasotatulkinnan. Ylikangas esitti, että nuijasota oli säätypohjainen kapina. Kun talonpojat eivät onnistuneet puolustamaan oikeuksiaan rauhanomaisin keinoin, he nousivat katkeroituneina aatelin valtaa, laittomuuksia ja väärinkäytöksiä vastaan. Ylikangaskin korosti linnaleirirasitusta, joka köyhdytti talonpoikia samaan aikaan, kun heitä sortavat aateliset vaurastuivat.

Ylikangas piti liioitteluna tulkintaa, jonka mukaan Suomen aatelilla olisi ollut jokin oma ulkopoliittinen linja. Ylikankaan kirja herätti vilkkaan keskustelun, jossa tulkintaa sekä kiitettiin että arvosteltiin.

Mirkka Lappalainen kritisoi vanhoja tulkintoja kirjassaan Susimessu (2009). Hän ei hyväksynyt Renvallin esittämiä ajatuksia suomalaisten ulkopoliittisista tavoitteista eikä myöskään Ylikankaan tulkintaa aatelia vastaan kapinaan nousseista sorretuista talonpojista.

Lappalainen liitti tulkinnassaan nuijasodan aikaisempiin samantapaisiin keskiajan talonpoikaiskapinoihin. Näissä kapinoissa talonpojat liittoutuivat heidän etujaan eniten tukevan kruununtavoittelijan kanssa, eli he pyrkivät parantamaan omia olojaan. Lappalainen myös laajensi näkökulmaa kansallisen ahtaasta tulkinnasta koko Itämeren valtapolitiikan tarkasteluun. Tutkimuksessaan hän jatkoi 1800-luvulla alkaneen kansallisen historiankirjoituksen myyttien murtamista.

Lappalaisen päätelmä oli, että nuijasodalle on haluttu antaa suurempi merkitys kuin sillä oikeastaan oli. Se oli vain yksi osa 1590-luvun valtakamppailua Ruotsissa.