Yhteenveto kurssista ja omasta suorittamisesta

Tulin kurssille vähän sellaisilla ajatuksilla, että kunhan saan vain kurssin tehtyä ja saan kurssimäärät täyteen. Ajattelin, etteivät kurssin sisällöt innosta minua ja ryhmätyökin tuntui vähän "uhkaavalta", koska se piti suorittaa ryhmässä. Yleensä tykkään tehdä töitä mielummin yksin, niin muut eivät pääse siivelläni hyviin numeroihin. Onneksi kurssilla oli yksi tuttuni, jonka kanssa ryhmätyön pystyin tekemään.

Kurssi muutti asenteitani, sillä nautin koko kurssista, eikä oikeastaan missään kohdassa tullut ajatuksia, että "koska pääsisi pois" tai "voisiko tää kurssi loppua jo?" Tämä oli mielestäni hyvä asia, sillä aika meni erittäin nopeasti väsätessä omia töitä. Oli mukavaa, että kurssilla oli vain kaksi työtä, jonka ansioista molemmille töille jäi tarpeeksi aikaa eikä ollut kiire.

Suorittamiseni oli ihan hyvää, toki en ole taiteilijasieluinen enkä omaa kauhean hyvää silmääkään taiteelle, mutta ehkä toivottomimmastakin tekijästä löytyy jotain hyvää. Ainakin yritin, ja se on tärkeintä! Parasta kurssissa oli varmaankin oma tila-piirroksen tekeminen, koska siinä pääsi miettimään pakopisteistä ja varjostuksia yms.