Mitä ajatuksia Katjan tarina ja Maija P: n aforismi "saattohoito on hyvä loppuelämä" sinussa herättää hyvästä elämästä ja kuolemasta?

- Kuolema ja saattohoito tuntuvat erittäin kaukaisilta asioilta ja ajatuksilta, mutta eivät mielestäni erityisen pelottavilta. Olen aina ajatellut kuoleman melko luonnollisena osana elämää ja ehkä käsitellyt asiaa tavallista enemmän viime vuosia oman isäni kuoleman myötä.

Tällaiset videot herättävät minussa usein paljon tunteita ja hetkellistä surua, mutta eivät jää erityisesti häiritsemään tai vellomaan ajatuksissa (kuten ehkä ennen). Uskon siihen, että se mitä tapahtuu on tarkoitus tapahtua. Yleensä ikävissäkin asioissa on jotain hyvää ja vastoinkäymisistä voi oppia uutta. Katjan tarinassa oli erityisen liikuttavaa se, miten rohkeasti hän kertoi tilanteestaan, tunteistaan ja peloistaan. Hän vaikutti lempeältä ja mieleeni tuli heti, että hän on varmasti ollut hyvä äiti lapsilleen.

Elämän miettiminen onnistuneena tai epäonnistuneena, hyvänä tai huonona herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Jokaisen elämässä on varmasti jotain hyvää ja jotain huonoa. Jos pyrkii jatkuvasti parempaan elämään, ei sitä ikinä saavuta. Hyvää elämää ovat kokemukset ja pettymykset, tunteet ja epäonnistumiset, nolot tilanteet ja juhlapäivät. Ehkä ennen kuolemaa miettii, miten kauhealta tuntuneet epäonnistumiset ovat johtaneet johonkin loistavaan, ja ne ovatkin elämän parhaita hetkiä.

Hyvä kuolema on mielestäni rauhallinen, kivuton ja nopea. Haluaisin että vanhana minulla on sellainen olo, että olen saavuttanut elämässäni haluamiani asioita ja että olen tehnyt "oman osuuteni". Että silloin olen valmis lähtemään. Saattohoidon ajatus on mielestäni jalo ja on tärkeää, että esimerkiksi pitkäaikaissairaiden kipuja voidaan lievittää ja valmistella heitä tulevaan. Voisin kuitenkin itse kuvitella haluavani mielummin elää tavallista elämää kotonani loppuun saakkaa, en letkuissa ja syöden moniakymmeniä pillereitä päivässä.