Santeri palaa Vuokkoihin kesälomalta 2023.
Santeri, ystävämme.
Santeri saapasteli kesälomalta takaisin päiväkotiarkeen eikä edes hämmentynyt, kun vastassa tillotti muutamia uusia aikuisten ja lasten kasvoja. Pojasta huokuukin vahva perusturvallisuuden ja -tyytyväisyyden tunne ja hän on luottavaisena päästänyt meidät uudet lähelleen yllättävänkin nopealla aikataululla. Santerin tuikkivat tähtisilmät sulattavat katseellaan ja hänen hauskat oivallukset ja sanomiset piristävät päiviä. Hän luovii päiväkodin arjessa mutkattoman sujuvasti ja hänellä on kokolailla aina "hyvä päivä". Mielipahan, pipin tai ikävän yllättäessä hän tohtii ottaa vastaan lohtua, kosketusta ja läheisyyttä ja nauttii kyllä muutenkin huomiosta, kainalopaikasta ja yhteisestä hassuttelusta.
0 kommenttia
"Loppukesän voimaannuttavat hetket hyppiä lätäköissä, puraista omenaa, kaatua lehtikasaan. Hiljentyä illan hämärässä. Oi ihana, loppukesä!"
Hiphei ja tervetuloa uusi toimintavuosi uusine mahtavine tyyppeineen ja huikeine seikkailuineen!
Elokuussa ryhmän ulko-ovi kävi tiuhaan ja sisään askelsi monen monta jännittynyttä, mutta myös topakkaa ja päättäväistä askeltajaa valmiina uusiin yhteisiin päiväkotipäiviin. Kesä oli tehnyt kaikille hyvää ja akkuja oli ladattu aurinkoenergialla ja mantsikkajädellä.
Jo tutut Vuokot sujahtivat tottuneesti arjen oravanpyörään. Itse asiassa hämmästyttävänkin mallikkaasti ottaen huomioon, että ryhmässä aloitti koko joukko uusia kasvoja ja työntekijöidenkin kasvot olivat vaihtuneet suurissa määrin vanhoista tutuista uusiin. Kenties tähän vaikutti eniten se, että asenne ja sydän astua tähän pienten ihan omaan maailmaan oli kohdillaan ja aikaa arjessa annettiin ennen kaikkea rauhoittumiselle yhteisten asioiden äärelle. Eli niiden tärkeimpien - nukkevauvoja puettiin yhdessä ja nalleja hoidettiin samalla lämmöllä kuin lapsia, autoilla ajettiin automatolla keskittyen ja leikkiä rikastaen ja potalla istuksittiin kirjoja katsellen ja satunnaisista pissoista yhdessä iloiten. Itkua ja mielipahaa ei toppuuteltu, ikävän tunteet kuuluvat nekin jokapäiväiseen arkeen. Ne saavat näkyä ja kuulua, mutta yhtälailla arvokasta on yhdessä lopulta todeta, että "Hei, enää ei olekaan surkumieli! Se meni pois. Yhdessä selvittiin."
Mutta juu, kyllähän itku ja ikävä myös väsyttivät meistä jokaista. Ja kaikki uusi ihmeteltävä. Niinpä tutun ja turvallisen, toistuvan arjen rakentaminen olivatkin pääpointteja ensimmäisten kuukausien ajan ja nyt lokakuun kynnyksellä on helpottavaa ja mieltä ylentävää saada todeta, että se on tottavie kannattanut! Lapset eivät ole jääneet mistään paitsi! Olemme saaneet tutkia ryhmän joka kolon ja lelun, maistella päiväkodin ruokamaailmaa, totutella vessahetkiin kaverin kanssa, kirmailla metsässä ja ihmetellä kaveriaan kantavaa pikkumuurahaista. Olemme nauttineet eväitä metsän retkipaikassamme ja nauttineet ison tilan tunnusta jumppasalissa. Unille olemme rauhoittuneet tietäen, että unimusiikki pitää hiljaista ääntä ympärillä ja että aikuiset ovat unta valvomassa. Lapset ovat saaneet kokemuksen, että äiti ja isä ja päiväkodin tärkeät aikuiset vetävät yhtä köyttä ja pitävät hänen puoliaan yhdessä. Eihän näistä lähtökohdista voi olla kuin erinomaiset lähtökohdat eteenpäin :)
Näiden saatesanojen kautta tunnelmallisia, muistorikkaita hetkiä teille Santeri ja vanhemmat, Santerin elo- ja syyskuun kuvien välityksellä <3
Elokuussa ryhmän ulko-ovi kävi tiuhaan ja sisään askelsi monen monta jännittynyttä, mutta myös topakkaa ja päättäväistä askeltajaa valmiina uusiin yhteisiin päiväkotipäiviin. Kesä oli tehnyt kaikille hyvää ja akkuja oli ladattu aurinkoenergialla ja mantsikkajädellä.
Jo tutut Vuokot sujahtivat tottuneesti arjen oravanpyörään. Itse asiassa hämmästyttävänkin mallikkaasti ottaen huomioon, että ryhmässä aloitti koko joukko uusia kasvoja ja työntekijöidenkin kasvot olivat vaihtuneet suurissa määrin vanhoista tutuista uusiin. Kenties tähän vaikutti eniten se, että asenne ja sydän astua tähän pienten ihan omaan maailmaan oli kohdillaan ja aikaa arjessa annettiin ennen kaikkea rauhoittumiselle yhteisten asioiden äärelle. Eli niiden tärkeimpien - nukkevauvoja puettiin yhdessä ja nalleja hoidettiin samalla lämmöllä kuin lapsia, autoilla ajettiin automatolla keskittyen ja leikkiä rikastaen ja potalla istuksittiin kirjoja katsellen ja satunnaisista pissoista yhdessä iloiten. Itkua ja mielipahaa ei toppuuteltu, ikävän tunteet kuuluvat nekin jokapäiväiseen arkeen. Ne saavat näkyä ja kuulua, mutta yhtälailla arvokasta on yhdessä lopulta todeta, että "Hei, enää ei olekaan surkumieli! Se meni pois. Yhdessä selvittiin."
Mutta juu, kyllähän itku ja ikävä myös väsyttivät meistä jokaista. Ja kaikki uusi ihmeteltävä. Niinpä tutun ja turvallisen, toistuvan arjen rakentaminen olivatkin pääpointteja ensimmäisten kuukausien ajan ja nyt lokakuun kynnyksellä on helpottavaa ja mieltä ylentävää saada todeta, että se on tottavie kannattanut! Lapset eivät ole jääneet mistään paitsi! Olemme saaneet tutkia ryhmän joka kolon ja lelun, maistella päiväkodin ruokamaailmaa, totutella vessahetkiin kaverin kanssa, kirmailla metsässä ja ihmetellä kaveriaan kantavaa pikkumuurahaista. Olemme nauttineet eväitä metsän retkipaikassamme ja nauttineet ison tilan tunnusta jumppasalissa. Unille olemme rauhoittuneet tietäen, että unimusiikki pitää hiljaista ääntä ympärillä ja että aikuiset ovat unta valvomassa. Lapset ovat saaneet kokemuksen, että äiti ja isä ja päiväkodin tärkeät aikuiset vetävät yhtä köyttä ja pitävät hänen puoliaan yhdessä. Eihän näistä lähtökohdista voi olla kuin erinomaiset lähtökohdat eteenpäin :)
Näiden saatesanojen kautta tunnelmallisia, muistorikkaita hetkiä teille Santeri ja vanhemmat, Santerin elo- ja syyskuun kuvien välityksellä <3
