15.2 Euroopan rajat

Eurooppa nimen on arveltu mahdollisesti juontavan kreikkalaisesta mytologian prinsessasta, Europasta. Muitakin teorioita nimen alkuperästä on esitetty.

Eurooppa on maanosa, joka on osa Euraasian eli Euroopan ja Aasian muodostamaa mannerta. Eurooppaa kuvataan myös Euraasian niemimaaksi.


Maailman kartta. Maapallolla on seitsemän maanosaa, joista Eurooppa on toiseksi pienin.

Euroopan muista maanosista erottavat idästä alkaen Uralvuoret, Ural-joki, Kaspianmeri, Kaukasusvuoret, Mustameri ja Bosporinsalmi ja Välimeren ja Atlantin kautta Jäämerelle.

Eurooppaan kuuluu monia saaria: muun muassa Iso-Britannia, Irlanti, Islanti, Norjan Huippuvuoret ja Venäjän Novaja Zemlja. Välimeren suurimmista saarista Eurooppaan kuuluvat muun muassa Sisilia, Sardinia ja Korsika. Matkailijoiden suosimista saarista Kreikan Kreeta ja Espanjan Baleaarien saariryhmään kuuluvat Mallorca, Menorca, Ibiza ja Formentera lienevät tutuimpia.

Euroopan maiden väliset rajakiistat olivat aiheuttamassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan. Nykyään valtioiden rajat ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä, vaikka pari poikkeusta joukkoon mahtuukin. Muutamien maiden vähemmistöryhmät, esimerkiksi Espanjan baskit ja katalonialaiset, ovat halunneet itsehallinnon ja itsenäisyyden omalle alueelleen, mutta toistaiseksi näin ole tapahtunut.

Välimeren Malta on Euroopan etelärajalla.