Esimerkkivastaus
Vaihtoehtoiset faktat taas ovat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon tunnetuksi tehtyjä ajatuksia siitä, että kuka tahansa voi aina luoda uusia, omanlaisia faktoja omien ajatuksien, tavoitteiden ja intressien mukaan.
b) Totuuden korrespondenssiteorian mukaan väitteet ovat aina tosia, jos ne vastaavat sitä miten asiat ovat. Median kirjoittaessa puhtaita totuuksia tapahtumista myös kielen kuvallista merkitystä voidaan pitää totena. Jos esimerkiksi uutisissa on uutisoitu Isiksen panttivankiteloituksista ja tapahtumista on todistusaineistoa videoiden ja kuvien muodossa, niin tapahtumaa voidaan pitää totena.
Median laukoessa tehokkaammin tosiasioita pystyisimme siis ajattelemaan, ettei maiilman tapahtumat olekaan kuten olisimme sen ajatelleet omilla tunteilla ja faktoilla. Eli pysyisimme hyvin yhteisymmärryksissä eri tapahtumien kanssa eikä syntyisi vaaroja. (Tosin on tietenkin olemassa valemedioita, jotka kääntävät ajatukset toisinpäin.)
c) Otetaan korrenspondessiteorian kautta. Vaikka totuus-lehti kertoo lehden käänteisen periaatteen mukaisesti todellisia tapahtumia miten sattuu, on yksi väitelause lähestulkoon totta: ”Totuus on valetta”, sillä lehden myyjä puhuu totta lehden sisällöstä.
Tai esimerkiksi pragmaattisen totuusteorian näkökulmasta: sen mukaan totuus on hyödyllistä, jos ne auttavat ihmisiä toimimaan menestyksekkäästi. Vaikka lukijat eivät hyötyisikään ollenkaan lehden sisällöstä oman menestyksen kannalta, hyötyvät sen sijaan sen kirjoittajat: totuus-lehden kirjoittajat menestyvät huijaamalla lehden lukijoita.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.