Kaukaiset kulttuurit

AMERIKAN KORKEAKULTTUURIT

Monien heimojen manner

Ensimmäiset asukkaat tuli Amerikkaan Jääkauden viimeisenä aikana noin. 60 000 - 10 000 eaa. Aasiasta saattoi silloin kulkea jalan mantereelle, silloin meren pinta oli laskenut ja jäätynyt. Jääkausi päättyi, merenpinta nousi ja kulku jalan Amerikkaan kävi mahdottomaksi. Amerikan pohjoisemmat osat olivat jään peitossa, joten ihmiset vaelsi etelään. Etelästä alkoi tasangot, Joilla Amerikan alkuperäisasukkaat levittäytyi eri puolille Amerikkaa. Mantereelle, Amerikkaan alkoi kehittymään erilaisia kulttuureita. Heimot jotka asuivat Preerialla, metsästivät Puhveleita. Pohjoisten havumetsien heimot kalasti ja metsästi.


Ensimmäiset Amerikan korkeakulttuurit kehittyivät nykyisen Meksikon alueelle. Meksikossa opittiin myös maanviljely. Meksikon alueella väkiluku kasvoi ja kasvut kasvoivat hyvin lämpimässä ilmastossa. Kaupungit kasvoivat korkeakulttuureissa. Kaikkien ei tarvinnut viljellä, osa väestöstä saattoi erikoistua muihihin ammatteihin. Mantereen merkittävimmät korkeakulttuurit olivat Olmeekki-, Maya- ja asteekkikulttuuri ja Etelä-Amerikan inkakulttuuri.

Olmeekit

Olmeekit kehitti Mantereen ensimmäisen korkeakulttuurin noin. 1500 eaa. Asukkaat kutsuivat heitä kuminaan kansaksi, sillä he keksivät kumin valmistamisen puun kumimaisesta nesteestä.

Mayat

Mayat olivat erinomaisia matikassa. He keksivät nollan käytön ennen muita. He laskivat planeettojen ratoja tarkasti ja merkitsi muistiin havainnot. Mayakulttuuri tuhoutui 900- luvulla vähitellen.


Ihmisverta ja temppeleitä

Alkuperäisasukkaat selittivät luonnonilmiöitä uskomuksilla. Auringonpimennystä pidettiin vaarallisena, joten he torjuivat auringonpimennyksen uhraamalla ihmisiä. Sateet olivat tärkeitä maanviljelylle. He uhrasivat sateenjumalalle heittämällä ihmisuhrin korkealta jyrkänteeltä veteen. //Lähteet : Forum 6 Historia//