Antiikin palui

Antiikkia sekä Renesanssia

Antiikin aika oli 1300-1600 vuosilla. Sitä kutsuttiin renesanssiksi, tätä aikaa kutsutaan antiikin uudelleen syntymikseksi. Renensanssin aikana varmaan kaikki ihailivat antiikin jan saavutuksia ja sitä aikaa. Suurinmassa osassa Renensanssin ajan rikkaat kauppiaat, tiedemeihet ihailivat tiedettä ja taidetta. Aluksi nämä ihmiset vaiin ajattelivat, että anttiikin aika oli vain todella masentava ja aynkkä muutenkin. Ja sitä se olikin, kun tämä aika ''syntyi uudelleen'' kutsuivat renensanssin ihmiset antiikkia, synkäksi, masentavaksi aikakaudeksi.

Silti, että antiikin aika olisi ollut todella harmaa ja synkkä. Sitä ihailtiin todella paljon, taidemaalarit kertoivat ja kuvasivat millasita oli antiikin ajan päätapahtumat ja millaiset oli jumalat ja ketkä olivat tarujen sankareita'?.
Antiikin ajan patsaita ja muita esineitä ja tavaroita pääsivät käyttöön, niitä alettiin kopioida ja niitä myös kerättiin. Arkkitehditkin kiinnoistuivat antiikin ajan rakennuista, arkkitehdit alkoivat piirtämään piirustuksia rakennus pohjista, mallina antiikki. Antiikin perus koriste oli, että harmaanvalkoiset pylväät olivat koristeltu hienosti. Arkkitehdti teki samoin, hän nimettäin otti tarkat piirustukset antiikin ajan pylväistä ja rakennuksista.

Mistä Renensanssi alkoi?

Alkuaan Renensanssi alkoi Italiasta,Pohjois-Italian henkiklöt, kuten kauppiaat, tukivat taitelioita. Sillä taiteilioiden rooli ei ollut silloin vielä kovin iso. Kaikki kilpailivat vallasta, taidemaalarit halusivat kunniaa hienoilla teoksillaan, näyttää mahtavuuden. Kauppiaat maksoivat taiteilioille aika hyvin, siihe nähden että he ei ollut vielä kovin isossa suosiossa. Taidemaalarit saivat kannustusta jatkaa taidetta, heitä kannustettiin. Renesanssin ajan suosituimpia taitelioita olivat Botticelli, Michelangelo, Leonardo da Vinci. He olivat kuuluisia.

Uusi taide levisi 1500- luvulla koko puolelle Eurooppaa. Lopulta myöskin Renensanssi levisi Suomeen, 1500 luvun puolivälissä.Turun linna, kun korjattiin. Sen seinät maalattiin ja koristeltiin hoenosti. Kuten renensanssi