Varhaiserityiskasvatus
Moninaisuus tekee ihmisestä ainutlaatuisen!
Erityiskasvatus varhaislapsuudessa
Suomessa erityiskasvatus lapsuudessa toteutuu asiantuntijoiden ja perheenvälisenä yhteistyönä. Yhteistyötä tekevät tahot vaihtelevat tuettavasta asiasta tai vammasta riippuen. Mikäli lapsen kehityksessä huomataan poikkeavuuksia, tilannetta seurataan ja tarvittaessa lapsi ohjataan tarkempiin tutkimuksiin. Perheitä tuetaan lasten kasvatustyössä. Vanhemmille annetaan neuvontaa, ohjausta ja opastusta lasten kasvatukseen ja hoitoon liittyen. Tämä tehdään kuitenkin vanhempia kunnioittaen, kasvatusvastuu lapsista on vanhemmilla. Kunnallisessa päivähoidossa lapsille on mahdollista järjestää hänen tarvitsemansa erityiskasvatus- ja opetus.
Erityiskasvatuksessa on tärkeää:
-
lapsen ja hänen perheensä arvostaminen ja kunnioittaminen
-
oppimisen myönteinen vuorovaikutus sekä lapsikeskeisyys
-
lapsen ja hänen ympäristönsä sosiaalinen integroituminen
-
erityiskasvatus osana päivän toimintaa
-
vanhemmat lapsensa asioiden asiantuntijoina
-
vanhempien mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa
-
vanhempien tukeminen prosessissa, jonka lapsen kehityksen ongelmat voivat aiheuttaa
Lapsikeskeisen kasvatuksen lähtökohtana on lapsi, joka ilmaisee tarpeensa ja kiinnostuksen kohteensa. Ympäristön tehtävänä on kuunnella lasta, antaa mielekkäitä toimintamahdollisuuksia sekä vastata lapsen tarpeisiin. Erityiskasvatuksen lähtökohta on se, että pyritään huomioimaan ne lapsen tarpeet, jotka ovat varhaiskasvatuksessa tulleet esille. Lisäksi kiinnitetään tarvittaessa huomio niihin tarpeisiin jotka johtuvat lapsen vammasta/vaikeudesta.
Kasvatus on lapsen ja ympäristön välinen vuorovaikutustapahtuma, joka kehittyy ja muuttuu lapsen kehityksen edetessä. Vuorovaikutuksen yksi tärkeimmistä osatekijöistä on kuunteleminen. Lapsen kuunteleminen on enemmän kuin hänen puheensa kuuntelua. Se on lapsen käyttäytymisen ja toiminnan jatkuvaa havainnointia sekä sitä kautta välittyvien viestien havaitsemista. Lapsen viestien tulkitseminen vaatii tietoa lapsen kehityksestä ja sen häiriöistä.
Tavoitteena erityiskasvatuksessa on, että lapsen ja hänen ympäristönsä välinen vuorovaikutus voisi tapahtua niin, että lapsi saa tehdä mahdollisimman paljon havaintoja ja kerätä kokemuksia niillä keinoin, jotka lapsella on käytettävissä. Tärkeää on myös se, että vuorovaikutus tapahtuu siinä muodossa, jossa lapsi pystyy kussakin kehitysvaiheessa vastaanottamaan ja käsittelemään tietoa. Tähän voidaan tarvita erilaisia tukitoimia, joiden kautta lapsen vamman/vaikeuden haittavaikutukset minimoidaan ja lapsen vahvuudet saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin omaehtoisen oppimisen tueksi.
(Suomen neurofibromatoosi-yhdistys ry, muokattu 2.10.2024, )
