Kasvio

  •  Tehdään 7. lk. keväällä oppitunnilla, omatoimisesti kesällä ja tarvittaessa syksyllä hieman.
  •  Arvioidaan numerolla (vastaa yhtä koetta - arviointi osana 8 lk. biologiaa)
  •  Toteutetaan kuvaamalla kasvit alla olevien ohjeiden mukaisesti - tehdään tiedosto, jossa kuvat ja vastaukset kysymyksiin (halutessaan saa tehdä kasvion myös keräämällä ja kuivaamalla)
  • Tulee sisältää 25 kasvia (lista sivun lopussa). Kasvit on jaettu 6 ryhmään ja jokaisesta ryhmästä tulee valita vähintään kaksi (2) kasvia (=12 kasvia) ja loput 13 kasvia voi valita listalta mistä ryhmästä vain (-> yhteensä 25 kasvia). Kasviossa tulee siis olla havupuita, lehtipuita, varpukasveja, ruohovartisia kasveja, sammalia ja jäkäliä. 
  • Kuvissa tulee olla näkyvissä kuvaajan ja kuvauspaikan ja -ajan tiedot. Tee paperilappu, jossa on oma nimesi, kuvauspäivämäärä ja kuvauspaikka ja laita se näkyviin kuviin (kannattaa kirjoittaa tussilla tms. niin näkyy kuvissa paremmin).
  • Ota kasvista vähintään kaksi kuvaa (koko kasvista + lähikuva), puista kolme kuvaa (koko puu, runko ja kukinto/lehti/käpy). Kuvan on oltava selkeä ja kasvin hyvin tunnistettavissa. 
  • Kokoa kuvat yhdeksi tiedostoksi (esim. PowerPoint- tai Google Slides-dia per kasvi, PicCollage tms.) ja kirjoita kuvan yhteyteen
    1. Lajin nimi
    2. Tuntomerkit (mistä kasvin tuntematonkin tunnistaisi (minkälainen/minkä värinen/muotoinen varsi, lehdet ym.))
    3. Mihin kasvia käytetään/voidaan käyttää? (tai onko se esim. myrkyllinen)
  • Kasvien tunnistuksessa voi käyttää erilaisia sovelluksia, kuten PlantNet ja tunnistamisessa kannattaa hyödyntää kotoa mahdollisesti löytyviä kasvikirjoja tai netistä löytyviä kuvia. 
  • Työ palautetaan syksyllä kokonaisena tiedostona tai yksittäisinä kuvina. 



Alla esimerkki yhdestä kasvista ja toteutustavasta (tämä vain esimerkki, tehkää mieleisenne kokonaisuus ja asettelu).