Retki torille ja Wahrenin puistoon 26.9.

Lähdimme retkelle suunnaten ensin torille. Sieltä löytyi onneksemme yksi vihannesmyyjä, joka esitteli meille myymiään vihanneksia. Ihmettelimme kurpitsoja, lanttuja, perunoita ja porkkanoita, ja mietimme, miksi perunat olivat mullan peitossa. Ostimme kolme isoa porkkanaa. Näin saimme harjoitusta asiointitilanteesta, maksamisesta, rahan takaisin saamisesta sekä kauniista tavoista. Opimme myös, että ruokaa voi ostaa muualtakin kuin marketista.

Torilta matka jatkui Wahrenin puistoon, jossa keksittiin leikkejä ilman mitään leikkivälineitä. Puihin kiipeily sekä hippa olivat hauskoja touhuja! Kotimatkalla näimme suihkulähteen, kosken kuohut ja Loimijoen sekä kirjaston edessä olevan vanhan "sähköpässin" eli junanvaunun.

Päiväkodilla maistelimme välipalalla itse ostettuja ja pestyjä porkkanoita, ja se olikin lasten mielestä herkkua!