Tunturit ovat Pohjois-Suomen vuorimaisia muodostumia. Mielikuvissa tyypillinen tunturi on usein pyöreähuippuinen kero. Tunturin laki on aina puuton paljakka. Paljakka syntyy karujen kylmien ilmasto-olosuhteiden takia.

Lapin korkeat huiput ovat alttiita kovalle pakkaselle ja tuulelle. Koska puut eivät menesty tällaisissa olosuhteissa, eliöstöllä on entistä vähemmän suojaa sääilmiöitä vastaan. Siksi paljakan kasvisto on sopeutunut olosuhteisiin usein pienellä maanmyötäisellä kasvutavallaan. Myös eläimet ovat pieniä ja pääsevät suojaan lumen alle tai kivenkoloihin.

​​
Halti on Suomen korkein kohta.

Tunturin rinteellä on erilaisia kasvillisuusvyöhykkeitä. Aivan tuntureiden juurella kasvaa havumetsää. Kun noustaan korkeammalle, tunturikoivusta tulee valtapuu. Puurajan tuntumassa tunturikoivut vaihtuvat vaivaiskoivuiksi. Mitä pohjoisemmassa ollaan, sitä matalammalta puuraja alkaa.

Alapaljakalla kasvaa yksittäisiä tunturikoivuja, katajia sekä sammalia ja jäkäliä. Keskipaljakalla kasvaa vaivaispajuja sekä erilaisia heiniä kuten lampaannataa ja tunturivihvilää. Kasvillisuus alkaa olla laikuttaista. Haltin huipulla on yläpaljakkaa, jossa on lumenviipymiä eli paikkoja, joista lumi ei sula edes kesällä. Yläpaljakalla yhtenäinen kasvipeite puuttuu kokonaan.

Tuntureille tyypillistä ovat myös jyrkät kallioseinämät eli pahdat sekä rakkakivikot, joissa tyypillisesti kasvaa vain erilaisia jäkäliä.


Kiiruna viihtyy tunturin laella.