Idis-kortit

Aihe on, mutta mistä ja miten aloittaisin? Tekstin tuottaminen ei aina ole helppoa. Hyvä kysymys voi helpottaa tyhjän paperin kammoa: kysymys ohjaa vastaamaan, ja tekstiä alkaa valua kuin itsestään. Tämä korttipakka auttaa kirjoittajaa tekemään itselleen tekstiä ideoivia kysymyksiä. Idea on yksinkertainen, mutta toimii hyvin varsinkin asiakirjoittamisessa. Olipa tarkoituksesi laatia pieni mielipidekirjoitus tai ideoida laajaa tutkimusartikkelia, systemaattisesti asetellut kysymykset vievät eteenpäin.


Mistä on kyse?

Kirjallisten opinnäytetöiden tekeminen on ollut haasteellista monille opiskelijoille kursseillani, mutta kun istun opiskelijan viereen ja kysyn hyviä kysymyksiä, on aloittamisen tuska yleensä helpottunut ja tekstiä syntynyt. Ajattelin, että kysymysten käyttöä kirjoittamisen apuvälineenä voisi jotenkin systematisoida ja tehdä menetelmästä opiskelijalle itseohjautuvampi. Näin syntyivät Idis-kortit, joita olen käyttänyt jo vuosia menestyksellisesti kirjoittamisen opetuksessa ja tutkivan oppimisen tehtävissä. Kortit sopivat kaikkeen ideointiin, myös mm. puheviestintäharjoitusten sisältösuunnitteluun.

Idis-kortit sisältävät erilaisia kysymyksiä ja kehotuksia. Vastaamalla niihin opiskelija voi purkaa tietojaan, ajatuksiaan ja mielipiteitään paperille.  Mikäli jokin kysymys jää vaille vastausta, on mentävä tiedonlähteiden pariin ja etsittävä vastaus lähteistä. Juuri siksi IDIS-kortit toimivat mainiosti myös tutkivan oppimisen välineenä.

Idis-kortit perustuvat asioiden ja ajatusten välisten merkityssuhteiden analysoimiseen. Siten ne auttavat selkeän tekstin tuottamisessa, niin että ajatukset, käsitteet ja asiat muodostavat loogisen rakenteen.


Miten kortteja käytetään?

Kirjoittajalla on aihe, mistä pitäisi kirjoittaa. Hän tutkii kortteja ja valitsee korttipakasta ne kysymykset tai kehotukset, jotka sopivat hänen aiheeseensa ja tuottavat vastattaessa mielekästä sisältöä. Ne kysymykset ohitetaan, jotka eivät sovi aiheeseesi tai eivät muuten kiinnosta.

Kun kortit on valittu, niiden kysymyksiin vastataan. Ennen tätä kirjoittaja on voinut myös järjestellä kortteja siihen järjestykseen, joka tuntuu loogiselta. Näin tekstiin tulee valmiiksi jo loogista rakennetta.

Kun kortteihin on vastattu, ei paperi enää huuda valkoisuuttaan tai näyttöpääte tyhjyyttään. Materiaalia on kasassa. Sisällön ideoinnista voidaan siirtyä tekstin muokkaamiseen ja hioa kirjoitus yhtenäiseksi, loogiseksi ja tyylikkääksi kokonaisuudeksi.

Korttipakassa on 60 korttia. Riippuu tekstin luonteesta, kuinka monta kannattaa valita tekstin ideoimiseen. Jos käy koko korttipakan läpi, löytää kymmeniä aiheen kannalta olennaista kysymystä esimerkiksi tutkivan oppimisen projektityöhön. Lyhyen lehtiartikkelin, esseen tai aineen kirjoittamiseen voi riittää muutama kortti.


Idis-korttien väreillä on tarkoituksensa: väri kertoo, keskittyvätkö korttien kysymykset ydinkäsitteeseen, aiheen kontekstin kuvaukseen, ilmiön historiaan ja kehityskaareen, etuihin ja haittoihin jne.
Korttien väreillä on tarkoituksensa: väri kertoo, keskittyvätkö korttien kysymykset ydinkäsitteeseen, aiheen kontekstin kuvaukseen, ilmiön historiaan ja kehityskaareen, etuihin ja haittoihin jne.


Muita sovellutuksia

Opetuksessa kortteja voi käyttää monella tavalla.

  • Pari tai pienryhmä voi valita saman aiheen, valita yhdessä kortit ja jakaa ne sitten niin, että kirjoittajat saavat eri kortit. Näin aihe on sama, mutta syntyy tekstejä eri näkökulmista.
  • Kortteja voi käyttää yhtä lailla suullisten esitelmien ja puheiden sisältösuunnittelussa.
  • Myös lukemistehtävissä kortit voivat olla apuna: opiskelijan tehtävänä voi olla etsiä tekstistä vastauksia valikoituihin kysymyskortteihin.
  • Opiskelijat voivat prepata toisiaan esimerkiksi tenttiin kyselemällä tenttialueesta pakasta valikoituja kysymyksiä.

 

Idis-korttipakka on ollut vain omasa käytössäni kotikutoisena versiona, mutta keväästä 2019 lähtien myös myytävänä tuotteena. Ohjeet Idis-korttien ostoon täältä.