Ludwig oli jo melkein täysin kuuro ja elettiin vuotta 1816. Beethovenin sävellystyö oli hankalaa. Osa sävellyksistä onnistui hienosti ja paperille päätyneet nuotit kuulostivat juuri siltä kuin säveltäjä halusi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin hyvin. Aina välillä Beethoven sävelsi mitä ihmeellisimpiä juttuja. Nuotit paperilla eivät vaan kuulostaneet siltä kuin Beethoven oli mielessään ajatellut. Eihän hän voinut kuulla musiikkiaan itse ollenkaan.

Silti Ludwig aloitti yhdeksännen sinfoniansa sävellystyön. Hän joutui keskeyttämään sävellystyönsä monta kertaa ja säveltämään välissä muita kappaleita. Esimerkiksi Missa Solemnis ja useampi pianosonaatti pakottivat yhdeksännen sinfonian välillä pöytälaatikkoon.

Kun sinfonia lopulta valmistui Beethoven uhkasi, että se esitetään ensimmäisen kerran Wienin sijasta Berliinissä. Ihan vain koska wieniläiset olivat kovasti ihastuneet italialaisen Gioacchino Rossinin musiikkiin. Wieniläiset kirjoittivat kuitenkin vetoomuksen säveltäjälle ja niin he saivat pidettyä kantaesityksen Wienissä.

Kantaesitys sovittiin pidettäväksi Kärntnertorissa. Kärntnertor oli todella arvostettu konserttipaikka, jossa myös Beethovenin ooppera Fidelio sai kantaesityksensä kymmenen vuotta aikaisemmin.

Kun harjoitukset esiintyjien kanssa käynnistyivät mikään ei sujunut helposti. Ludwig oli nimittäin säveltänyt sinfonian ihan uudella tavalla. Soittajat olivat erilaisessa roolissa kuin ikinä aikaisemmin, kuoron ja solistienkin roolit olivat todella vaativat. Kukaan muusikoista ei päässyt helpolla. Kuitenkin toukokuun 7. 1824 – kahdeksan vuotta sen jälkeen kun Beethoven oli aloittanut sävellystyönsä sinfonian parissa – kaikki oli valmista ja kantaesitys alkoi ajallaan klo 19. Melkein kaikki seudun tärkeät ihmiset istuivat yleisössä. Ainoa joka puuttui oli arkkiherttua Rudolph, joka oli ollut kaupungissa sillä hetkellä.

Ludwig halusi itse olla johtamassa musiikkiaan. Mutta kuuroutensa takia hän johti esityksen yhdessä kapellimestari Michael Umlaufin kanssa. Konsertti oli aivan valtava menestys. Esitys jouduttiin keskeyttämään toisen osan aikana yleisön aplodien takia. Kun esitys lopulta päättyi yleisö oli hetken aikaa aivan hiljaa. Sitten yleisö aloitti suosionosoitukset ja niille ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Beethoven seisoi selin yleisöön eikä tietenkään huomannut suosionosoituksia kunnes konsertissa alttosoolon laulanut laulajatar Caroline Unger käänsi Ludwigin yleisöön päin. Aplodit loppuivat vasta kun poliisipäällikkö huusi ”Hiljaa!”. Esitys oli siis huikea menestys.

Sinfonian kaikkein tunnetuin kohta löytyy sinfonian neljännestä osasta. Se on hymni nimeltään Oodi ilolle. Tämä hymni on nykyään EU:n hymniksi. Kuuluisa kapellimestari Herbert von Karajan sovitti EU:n pyynnöstä Beethovenin sävellyksestä kolme erilaista versiota. Yhden pianolle, yhden puhallinorkesterille ja yhden sinfoniaorkesterille. Kaikkiin versioihin kuului tietysti hymni laulettuna.

Beethovenin loistavan yhdeksännen sinfonian takia monet säveltäjät puhuvat yhdeksännen sinfonian kirouksesta. Esimerkiksi Anton Brucknerin ja Gustav Mahlerin kerrotaan kärsineen tästä kirouksesta. Yhdeksännen sinfonian pitäisi olla paras ja täydellinen. Ehkä juuri siksi Anton Bruckner ei saanut omaa yhdeksättään valmiiksi. Hän kuoli kesken sävellystyön.