Aihe ja juoni

Aihe ja juoni

9. Dia

Kirja kertoo toisesta maailmansodasta kun saksalaiset, vangitsivat yhdysvaltalaisia. Päähenkilö sotilas Billy Pilgrim joutuu saksalaisten vangiksi. Billy seikkailee sodassa Ja myös ajassa, sillä hänellä on sairaus. Tarinan keskiosassa tapahtuu Dresdenin pommitus, jota itse kirjailia Kurt Vonnegut todisti. Kirjan aiheena on kuoleman todellisuus jota ei vain voi kiertää.

10. Dia

Billy Pilgrim joutuu Vonnegutin tavoin sotavangiksi. Sotavankeuskuvaus muodostaa eräänlaisen perusrungon tarinalle, jonka aikana kerrataan Pilgrimin erikoislaatuisen elämän tärkeimmät vaiheet syntymästä kuolemaan.

11. Dia

Pilgrimin käsitys ajasta on hyvin epämääräinen: hän kokee elämänsä vaiheet sekalaisessa järjestyksessä, ja niinpä hän on jo nähnyt kuolemansakin − sekä monien läheistensä ihmisten kuolemat − monta kertaa. Tarinassa käytetään aina kuoleman kuvaamisen yhteydessä toteamusta "niin se käy".