Ympäristösuunnitelma

Teksti

Päämäärä / tavoitteet

Toimenpiteet

Vastuut

Aikataulu

Arviointi

 

Koulu kasvattaa ympäristötietoisia ja kestävään elämäntapaan pyrkiviä kansalaisia.

Kestävä kehitys oppimisessa rakennetaan kokemukselliseksi ja toiminnalliseksi.


Kouluissa opetetaan elämäntapoja, jotka tukevat tulevaisuuden rakentamista ekologisesti kestäville ratkaisuille.

Kestävän kehityksen teemaa käsitellään eri oppiaineissa. Luontevimmin ja eniten aihetta tarkastelevat biologia ja maantieto, fysiikka,kemia, äidinkieli ja kirjallisuus (mm. mielipidekirjoitukset, mainosanalyysit, väittelyt), kotitalous, käsityö, kuvataide, terveystieto (terveet elämäntavat luovat perustaa kestävälle kehitykselle), historia ja yhteiskuntaoppi, uskonto ja elämänkatsomustieto. Kielissä aihe voi nousta esille esimerkiksi teksteissä tai keskusteluissa. 

Opettajat eri oppiaineissa

Lukuvuoden aikana

 

 
 
 

Siivous. Otetaan ympäristö huomioon siivouskäytänteissä.


Asennekasvatuksella pyritään vähentämään roskan ja muun sotkun määrää.

Siivouksesta vastaa Total kiinteistöpalvelut. Yritys panostaa ympäristöasioihin henkilöstönsä koulutuksessa, käytettävien tuotteiden laadussa yms.

Mitä vähemmän roskia, sitä vähemmän siivottavaa: asennekasvatusta oppilaille pidetään jatkuvasti yllä. 

Siivouksen ympäristövaikutuksista vastaa Total.


Asennekasvatuksesta koulun henkilökunta.

Lukuvuoden aikana

 

 

Paperinkäyttö

Tulostetaan ja kopioidaan vain tarpeellinen. Suositaan kaksipuolista tulostusta.

Opetuksessa hyödynnetään mahdollisimman paljon sähköistä materiaalia.

Koko henkilökunta

Lukuvuoden aikana

 

 

Ruokailu. Ruokaillaan siististi ja tuotetaan mahdollisimman vähän jätettä.

Ohjeistetaan oppilaita: "Ota vain mitä syöt!" "Ruokaile siististi ja muut huomioiden!" "Lajittele oikein!" Koulussa seurataan biojätteen määrää.

Kylän kattaus, opettajat, henkilökunta, erityisesti esimerkkiruokailijat ja ruokalan valvojat.

Lukuvuoden aikana

 

 

Ongelmajätteet. Huolehditaan hyvin turvallisesta säilytyksestä ja ongelmajätteiden toimittamisesta edelleen.

Vaaralliset aineet merkitään ja säilytetään oikein. Niiden edelleentoimituksesta huolehditaan. Niissä oppiaineissa, joissa vaarallisia aineita käsitellään, noudatetaan ohjeistuksia. Vaaralliset aineet on kirjattu työsuojelutarkastusta varten.

Fyke-varaston vastaava, teknisten töiden opettaja ja kova-henkilöt

Lukuvuoden aikana

 

 

Hankinnat. Mahdollisimman ympäristöystävällisiä.

Jyväskylän kaupungilla on ympäristösertifikaatti, jonka mukaisesti on kilpailutettu suurimmat tavarantuottajat. Yksittäisissä hankinnoissa ympäristöasiat otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

Opettajat, henkilökunta

Lukuvuoden aikana

 

 

Vesi ja energia. Pidetään kulutus kohtuullisena.

Koulukeskuksessa vesihanat ja valaisimet toimivat automaattisesti liiketunnistimien ohjaamina. Videotykeissä on virransäästötoiminnot. Koulun katolle on asennettu aurinkopaneelijärjestelmä, jonka tuottama energia ohjataan jäähdyttävän ilmastoinnin kulutuksen kattamiseen.

 Kiinteistönhoitaja

Ympäri vuoden

 

 

Kiinteistönhoito. Huolehditaan kiinteistön kunnosta ja yhteisestä turvallisuudesta.

Kiinteistönhoidosta vastaa Total.

Opastetaan oppilaita ja henkilökuntaa kertomaan mahdollisista puutteista ja epäkohdista.

Total, henkilökunta

Ympäri vuoden

 

 

Ympäristökasvatuksen teemapäivät ja tempaukset

Koulu osallistuu kaupungin järjestämään lähiympäristön siivouspäivään keväällä 2023

 Henkilökunta ja oppilaat

Lukuvuoden aikana

 

 

Kierrätys

Luokissa paperinkeräys. Ruokalassa biojätekeräys. Opettajanhuoneessa kierrätetään paperi, pahvi, biojäte, metalli ja muovi. Kuvataiteessa ja käsitöissä hyödynnetään kierrätysmateriaaleja.

Opettajat, henkilökunta, oppilaat

Lukuvuoden aikana