Hirveä kiire, olen taas myöhässä. Kävelen ripeästi Helsingin keväistä katua kohti työpaikkaani. Jo toinen päivä putkeen kun herätyskelloni ei toimi ja nukuin pommiin. Pahoin pelkään että kohta saan töistä kenkään, sillä pomo ei katso hyvällä kun tulen taas myöhässä.
Pysähdyn, ja jään odottamaan seuraavaa ratikkaa. Sieltä se jo tuleekin, astun kyytiin ja rupean silmäilemään missä olisi vapaa paikka. Hengästyneenä kävelyn takia istahdan vapaalle ikkuna paikalle, nostan laukkuni syliin ja huokaisen helpotuksesta, koska viimeinkin sain levähtää.

Raitiovaunu hiljentää jälleen kohti seuraavaa pysäkkiä, kyytiin nousee pitkä, ja hyvin komea ruskeineen hiuksin sekä silmin, vapaata paikkaa etsien nuori mies.
Hän kävelee minua kohti, sydämmeni hakkaa lujaa, en pysty lopettamaan hänen katsomistaan. Mies avaa suunsa ja kysyy ystävälliseen äänensävyyn "Onko tässä vapaata?" ja osoittaa kädellä viereistä penkkiä, nyökkään myöntävästi sillä en saa sanotuksi mitää.
Olen lähes hengittämättä, sillä oloni oli kuin olisin pakahtunut nähdessän hänet, siinä oli täydellisen oloinen mies.

Kohta tulisi minun pysäkkini ja täytyisi nousta, pelkään että en näkisi häntä enää, mutta en siitä huolimatta halua sanoa vielä miehelle sanaakaan tässä jännityksen vallassa.
Raitiovaunu hiljentää ja huomaan, että mies on myös nousemassa, ihmettelin suuresti, onko mahdollista että jäisimme samalle pysäkille. Molemmat pomppaamme yhtäaikaa ylös ja kävelemme kohti ratikan ovia. Astun ensin ulos ja lähden kävelemään kohti mainostoimistoa jossa olen töissä. Huomaan että tämä kyseinen mies kävelee perässäni samaan suuntaan, onko tämä vain hyvää tuuria vai kohtalo. Mietin mielessäni. 
Saavumme yhtäaikaa mainostoimiston ovelle ja huomaan kuinka mies ojentaa kätensä edelleni, tarttuu ovenkahvaan ja aukaisee oven ja sanoo "Teidän jälkeenne, olkaa hyvä", hymyilen ja kiitän ja tunnen kuinka poskeni punastuivat ja sydämmeni hakkasi lujaa.

Aloitin työpäiväni normaalisti kylläkin hieman myöhässä, mutta oli vaikea keskittyä työn tekoon sikllä en saanut häntä pois mielestäni.

Pomomme astuu huoneeseen, tämä kyseinen komistus kannoillaan ja ilmoittaa kovaan ääneen olevan tärkeää asiaa.
Pomo kertoo jäävänsä eläkkeelle ja tästä miehestä tulee uusi pomonne! Hänen nimensä on Henrik.
Olin hetken hiljaa ja mielessäni pyöri vain, että miten tämä voi olla mahdollista. Vähän aikaa sitten luulin etten näkisi häntä enää koskaan ja nyt tulen näkemään häntä lähes joka päivä.

Lounas tunti alkaa ja olin lähdössä viereisessä rakennuksessa olevaan taivaalliseen kiinalaiseen ravintolaan syömään. Saavuttuani sinne, kuinka ollakkaan näen jälleen tämän täydellisen näköisen miehen istumassa yksin, Henrikin hän on syömässä lounastaan. Mietin hetken, että rohkenisinko mennä hänen luokseen ja kysyä, voisinko istuutua hänen seuraansa. Sydämmeni ei ollut ennen sykkinyt näin kovaa, käteni hiukan vapisivat ja poskeni punottivat, mutta keräsin rohkeuteni ja menin hänen luokseen. Mies vastasi kysymykseeni myöntävästi ja riisuin ulkotakkini ja istuiduin häntä vastapäätä.

Keskustelumme oli hiukan jäistä alkuun, sillä minua jännitti hyvin paljon. Lounastauko oli loppumaisillaan ja Henrik oli nousemassa, laittoi käden pöydälleen ja silloin huomasin sen, hänellä oli sormus!

Jähmetyin paikalleni Henrikin lähdettyä ja mieleni oli niin allapäin, ihan kuin sydämmeni oltaisiin rikottu palasiksi.
Palattuani työpaikalle jatkoin työn tekoa, mutta olin kuin masennus olisi iskenyt. 

Seuraavana aamuna palaan jälleen töihin, tälläkertaa ihan ajoissa ja huomaan Henrikin työpisteelläni. Kävelen hänen luokseen ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, niin Henrik aloittaa keskustelun, "sori, mun omakone on huollossa ja sä et ollut vielä tullut, niin eikai haittaa että tarkistin sun koneella muutaman jutun?" 
Vastasin, että asia oli minulle ihan okei. Kunnes huomaan, että Henrikillä ei ollut enää samaa sormusta sormessaan minkä eilen hänellä näin. Olin utelijas halusin kysyä häneltä, että miksi hänellä ei ole sormusta ja niin myös tein, vaikkakin kysymykseni oli hieman henkilökohtainen. Henrik vastasi että oli eronnut vastikää, muttei ollut ottanut sormusta vielä pois.

Henrik poistui paikalta ja aloitin työn tekoni, en osannut kuvailla olotilaani, olin samalla hyvin jännittynyt sillä hän olisi unelmieni kumppani, mutta olisiko liian aikaista kysyä häntä ulos, kun oli kerta juuri eronnut? Minä mietin.
En voinut tunteilleni mitään, ja menin hänen luokseen heti, kun työpäivämme oli pulkassa.
Huomasin, että Henrik oli juuri tekemässä samaan aikaan lähtöä kuin minä ja silloin päätin pitää kiirettä ja juoksin hänet kiinni. Kysyin häntä ulos ja Henrik vastasi näin, "miksipä ei, tarvitsenkin muuta ajateltavaa".

Hyvä etten alkanut kiljua kuultuani hänen suostumuksen. Kotimatkalla en vain kertakaikkiaan saanut häntä mielestäni ja vielä kun treffimme olisi jo huomen iltana. Oloni olikuin olisin haljennut onnesta.

On kulunut kolme viikkoa ja olemme tapaillet joka viikonloppu, mutta silti aina kun katson häntä päin tunnen perhosia vatsassa. Olen päättänyt, että kerron hänelle näistä palavista tunteistani sisäälläni, sillä en pysty olla kertomatta hänelle. Koska nautin aina vain enemmän hänen seurastaan kun vietämme aikaa yhdessä.

Meni vain päivä ja päätin kertoa hänelle, sillä paikka ja aika oli täydellinen, minua jännitti niin valtavasti, sydämmeni senkuin hakkasi ja hengittäminekin tuntui raskaalle ja myös käteni tärisivät.
Henrikin kuultuaan uutiseni, hänelle ilmestyi leveä hymy kasvoilleen ja silloin hän halasi minua ja kuiskasi että tunteet olisivat molmmein puolisia.
En ole ikinä tuntenut oloani niin onnelliseksi mitä se silloin oli ja mietin vain mielessäni silloin että tämä tulisi olemaan ainutlaatuista ja ikuista.