Kevätpuuhia

Spurtti Sportti Spagaatti sammakko aloitti viikon jumppalaululla ja sai metsämuppeleiden kehon vetreäksi heti viikon aluksi. Tiistaina lapset keksivåt pienryhmissä sadun valitsemastaan kuvasta. Kaikki kolme ryhmää valitsivat kuvan jossa oli mm. hirvi, muurahaiskeko ja muurahaisia sekä pöllö. Saduista tuli jokaisesta ihan omanlaisensa ja hauska. Keskiviikkona perehdyimme jälleen pienrymissä kierrätykseen ja roskien lajitteluun. Torstaina päiväkodille saapui odotettu vieras eskarista kun eskariope Virpi tuli tervehtimään viskareita. Viskareiden jäädessä päiväkodille tekemään omia tehtäviään, pienemmät muppelit suuntasivat laavulle maalailemaan vesiväreillä kevät maalauksia. Taustalla soivat keväiset sävelmät siivitti lapset maalaamaan iloisia maalauksia. Perjantaina Kermakettu tuli jälleen tervehtimään muppeleita metsässä. Loruttelimme ja lauloimme sekä taputtelimme ristiin rastiin eri kehonosia. Luonnossa olemme havainneet muurahaisten liikkumista jo kauemmas pesästään, pieniä kukkasia sekä silmuja puiden oksilla. Aurinko on paistanut koko viikon mutta kylmä pohjoistuuli on viilentänyt ilmaa joten lippalakki kelejä odotellaan vielä🌞