2018
Vuosi 2018
Kynttilöiden sytytys sankarihaudalla Jouluaattona 2018
Jouluaaton aamuna kokoontui hyvä joukko virkailijakerholaisia ja jälkikasvua puhdistamaan Jokioisten sankarihautojen kivet lumesta ja sytyttämään lyhtyihin kynttilät.
Jokioisten joulunavaus 1.12.2018
Perinteiseen tapaan avattiin Jokioisten joulukausi kunnanviraston ja kirjaston alueella monipuolisin tapahtumin. Virkailijakerholaiset talkooapuna myyntipöytien siirroissa ja liikenteenohjauksessa.
Lasten Maatalousnäyttely Mansikki 8.9.2018
Kesän 2018 upeat, yli 60 hellepäivän säät jatkuivat vielä 8.9., kun Jokioisten alkusyksyn ehdottomaksi koko perheen matkailutapahtumaksi noussut Lasten Maatalousnäyttely Mansikki järjestettiin Elonkierrossa viidennen kerran ja ennätyskävijämäärällä! Kehnompikaan sää ei tosin ole ennenkään verottanut kävijöiden määrää, eikä vähentänyt lasten iloa. Jokioisten Virkailijakerho huolehti liikenteen ohjauksesta, vahvistettuna puolisoilla ja ulkopuolisillakin vapaaehtoisilla, Klemelän Riston kokeneessa ohjauksessa. Tapahtuma jätti kaikille hyvän mielen!
Frisbeegolf-kisa 31.8.2018
Virkailijakerhon väki saapui runsain autokuormin osallistumaan frisbeegolf-kisaan. Liikunnan hurmiossa ennätykset rapisivat ja jokainen voitti itsensä moninkertaisesti! Ja Suonpään Jukka koko kisan!
Kesäteatterimatka 14.6.2018
Samppalinnan Kesäteatterissa Turussa katsottiin ennakkoesityksenä Broadway-musikaali Naimakaupat Vegasissa - Honeymoon in Vegas. Lopuksi poikettiin vielä toisella puolella jokea ravintola Niskassa nauttimassa ahvenanmaalaisista peltileivistä (plåtbröd). Kesäsää suosi ja hauskaa oli!
Hiihtokilpailut 23.2.2018
Jokioisten virkailijakerhon vuosikokous 29.1.2018
Vuosikokouksessa oli kymmenen osallistujaa. Syömään paikallisravintolaan ehti yhdeksän nälkäistä kokoustajaa.

Kuvassa Ervo Hakala, Martti Esala, Jorma Hacklin, Teuvo Sundberg, Jouko Jokinen, Allan Lunden, Simo Veistola, Jari Sillanpää ja puheenjohtaja Juha Pirkkamaa.
Kokous pidettiin Osuuspankin kokoustiloissa maanantaina 29. tammikuuta 2018 klo 18.00-19.15
Vuosikokouksessa käsiteltiin, kuten asiaan kuuluu, sääntöjen määräämät vuosikokousasiat.
Kokouksen avaus maanantaina 29. tammikuuta 2018 klo 18.00
Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta: Pj . Pirkkamaa, sihteeri Veistola, pöytäkirjantarkastaajat Esala ja Hakala.
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin.
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Hyväksyttiin.
Tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto. Esitettiin taloudenhoitajan ja puheenjohtajan toimesta.
Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. Myönnettiin.
Toimintasuunnitelman, tulo- ja menoarvion sekä jäsenmaksujen suuruuden vahvistaminen. Hyväksyttiin. Jäsenmaksu säilyy 10 eurona.
Puheenjohtajan ja muiden toimihenkilöiden valinta. Valittiin entiset.
Jäsenasiat: uudet ja eroavat jäsenet. Pohdittiin uusien jäsenien valintaa.
Muut asiat. Ei ollut.
Kokouksen päättäminen. Kokous päätettiin klo 19.15.
Toimintakertomus 2017
Vuodesta 1934 alkaen toimineella Jokioisten Virkailijakerho ry:llä oli vuoden 2017 päättyessä 61 jäsentä. Yhdistyksen johtokunta on kokoontunut tarvittaessa ja valmistellut eri tilaisuudet ja retket. Vuosikokous pidettiin Osuuspankin kokoustilassa 15.2.2017.
Tapahtumat
Keliolosuhteista johtuen ei talvella pystytty järjestämään hiihtokilpailuita ja kävelykilpailujen sijaan päätettiin pitää frisbeegolf-kisat. Ne toteutettiin 25.8. Jokioinen DiscGolfParkissa ja kilpailun jälkeen vuorossa oli sauna ja palkintoseremonia takkahuoneella. Kisaan osallistui kahtena joukkueena 8 henkilöä.
Perinteinen Wappubrunssi järjestettiin 1.5. klo 12 Tietotalon alakerrassa iloisella ohjelmalla, mukana iloisia jäseniä, perheenjäseniä, ystäviä ja tuttavia kaikkiaan n. 20 henkilöä.
Teatterimatka tehtiin 15.6. Samppalinnan kesäteatteriin Turkuun, jossa katsottiin ennakkonäytöksenä Heli Laaksosen kirjoittama EloHeinäKesä. Ennen teatteria illastettiin Kellariravintolassa. Matkalle osallistui kaikkiaan 16 henkilöä.
Toimihenkilöt
puheenjohtaja Juha Pirkkamaa
varapuheenjohtaja Ervo Hakala
sihteeri Simo Veistola
taloudenhoitaja Teuvo Sundberg
arkistonhoitaja Hannu Kurikka
koordinaattori Kari Heinämäki
klubimestari Kai Behm
isännöitsijä Jouko Jokinen
johtokunnassa varalla Allan Lunden Olavi Ulmonen
Urheilu-, juhla- ja taloustoimikunta: puheenjohtaja Juha Laaksonen
varapj Jani Mäkivalli
jäsenet Olavi Ulmonen Jari Menna Risto Viertola
Toiminnantarkastajat
Varsinaiset Vesa Rantanen ja Jorma Hacklin sekä varalla Jukka Heikkilä ja Martti Esala.
Tiedotus
Tapahtumista on tiedotettu jäsenille sähköpostitse, ja kirjeitse niille, joilla ei ole sähköpostia. Tietoja ja valokuvia on koottu yhdistyksen kotisivuille https://peda.net/yhdistykset/jvr
Talous
Virkailijakerhon jäsenmaksu oli 10 €/jäsen. Talouden alijäämä vuoden 2017 päättyessä oli 396,11 €. Yhdistyksen talouden tila on vakaa.