Mitä se on?

Ilmiöpohjaisessa (tai -lähtöisessä) oppimisessa oppiminen sidotaan todellisen maailman kokonaisvaltaisiin ilmiöihin tieteenalat, ja koulukontekstissa oppiainerajat, sekä perinteiset oppimisympäristöperiaatteet ylittäen. Ilmiöpohjaisuus on ollut käsitteenä esillä jo 1980-luvulla, mutta on etenkin uusimpien kansallisten opetussuunnitelmauudistusten myötä noussut uudelleen keskeiseksi pedagogiseksi käsitteeksi sekä peruskoulussa että korkeammilla asteilla. Ilmiölähtöisyyden rinnalla käytetään usein myös monialaisen tai eheyttävän opetuksen termejä.

Ilmiöpohjaisen oppimisen uudelleen korostumisen taustalla on tarve uudistaa koulua ja sen tarjoamaa opetusta vastaamaan paremmin nykyisen nopeasti muuttuvan maailman vaatimuksia. Tätä tarvetta peruskoulun opetussuunnitelman perusteet pyrkii täyttämään monialaisilla oppimiskokonaisuuksilla, joissa keskitytään oppilaita kiinnostaviin koulua ympäröivän maailman laaja-alaisiin, oppiainerajat ylittäviin ilmiöihin, aihepiireihin ja teemoihin. Tarkoitus on oppia luomaan syvempiä syy-seuraussuhteita, systeemistä ajattelua ja stimuloida identiteetin ja maailmankuvan rakentamistyötä ilman, että perinteinen tieteenalalähtöinen rajaa tai ohjaa toimintaa liikaa.

Ilmiöpohjaisuutta on kritisoitu sen sekavuudesta ja käsitteellisen ymmärryksen merkityksen laiminlyömisestä. Ilmiölähtöisten kokonaisuuksien tuleekin olla tarkoin harkittuja ja suunniteltuja, jotta niiden tavoitteet eivät jää toteutumatta oppiainekohtaisten peruskäsitteiden hallinnanpuutteen vuoksi. Esimerkiksi oheisessa ilmiöpohjaisessa ja oppiaineita integroivassa leirikoulupedagogisessa Amazing Case -sovelluksessamme olemme pyrkineet tuomaan käsitteistön näkyväksi ja niihin kohdistuvan harjoittelun rastien sisään, mutta todennäköisesti ennen Amazing Case -seikkailua oppilaille tulisi jossain määrin eritellen käydä läpi esimerkiksi historian ja katsomusaineiden termistön suhteita toisiinsa, sillä niissä tulkinnanvaraisuus on kaikkein suurinta. Samoin rasteilla esiintyvät ympäristöopilliset termit ja mallit tulee olla käytynä jo läpi, tai rastien lomassa kertauksenomaisesti opetella uudestaan, jotta oppilas voi hahmottaa seikkailun yhteydet omaan arkeensa ja ympäröivään maailmaan.

Ilmiöpohjaisen oppimisen voidaan sanoa olevan yksi näyttöön perustuva pedagoginen keino muiden joukossa, ja opettajalle on tärkeää olla tietoinen sekä sen haasteista että mahdollisuuksista. Uuden opetussuunnitelman myötä kouluilla toteutettujen monialaisten kokonaisuuksien perusteella näyttäisi siltä, että oppiaineittain etenemisellä ja ilmiöpohjaisella opetuksella on potentiaalia toimia vastavuoroisesti toisiaan kehittävinä oppimisen tapoina: molemmilla keinoilla voi saada lisäeväitä sekä laaja-alaisten että oppiainekohtaisten tavoitteiden ja motivaation saavuttamiseen.

Linkkejä ja lähteitä ilmiöpohjaisesta oppimisesta:

Cantell, H. & Kallioniemi, A. 2016. Kansankynttilä keinulaudalla. Miten tulevaisuudessa opitaan ja opetetaan? Jyväskylä: PS-kustannus.

Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus -sivusto: http://ilmiopohjaisuus.ning.com/

Zhukov, T. 2015. Phenomenon-Based Learning: What is PBL? https://www.noodle.com/articles/phenomenon-based-learning-what-is-pbl