Hyvin pian kemiallisen sähkön keksimisen jälkeen sitä alettiin käyttää kemiallisten reaktioiden aiheuttamiseen. Tutkijat päättelivät, että jos kemialliset reaktiot voivat aikaansaada sähköä, niin sähköllä pitäisi myös voida saada aikaan kemiallisia reaktioita.

Kun tieto Voltan patsaasta tuli Englantiin vuoden 1800 tienoilla, William Nicholson (1753–1815) ja Anthony Carlisle (1768–1840) rakensivat muutamassa päivässä laitteen ja hajottivat sen avulla vettä vedyksi ja hapeksi. Sähkökemian aikakausi oli alkanut.

Michael Faradayta (1791–1867) (kuvassa) pidetään merkittävimpänä sähkökemian kehittäjänä. Hänen keksimiään sanoja ovat ionin, anioni, kationi, anodi, katodi, elektrolyytti (liuos) ja elektrolyysi (prosessi). Sana elektrolyysi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa sähkön hajottamista (kreik. elektron, sähkö; lysis, hajoittaa). Se tarkoittaa myös meripihkaa, siis ainetta, jossa sähköilmiöt ensin keksittiin.

Faraday osoitti, että liuoksessa sähkön kuljettajat olivat liuoksen hajaantumistuotteita. Nesteessä olevia liikkuvia varauksellisia hiukkasia hän nimitti ioneiksi. Se tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa vaeltajaa. Anioni olisi siten luoksevaeltaja ja kationi poisvaeltaja. Anodiksi nimettiin se elektrodi, johon negatiivisesti varautuneet ionit vaelsivat, ja katodiksi puolestaan sitä elektrodia, johon positiivisesti varautuneet kationit kulkeutuivat. Elektrolyysikennossa anodi varautuu positiivisesti ja katodi negatiivisesti.