3.6 Korkeakoulut, työelämä ja kansainvälisyys, PAIKALLISET KIRJAUKSET
Haapajärven lukion arvot ja oppilaitoksen toiminnan tavoitteet tähtäävät nuoren tulevaisuustaitojen vahvistamiseen. Jatko-opintovalmiudet, työelämäosaaminen ja kansainvälinen osaaminen muodostavat kokonaisuuden, jota tuetaan kaikissa lukiossa opetettavissa oppiaineissa ja koko lukion toiminnassa.
Korkeakouluyhteistyö
Lukion opiskelijoita tutustutetaan korkeakouluopintoihin läpi lukiovuosien. Opinto-ohjauksen opetussuunnitelma ja opiskelijoiden ohjaussuunnitelma sisältävät korkeakouluyhteistyöhön tutustumisen, yhteyksien luomisen ja yksilöllisten korkeakouluopintoväylien luomisen. Haapajärven lukion opiskelijoita kannustetaan valitsemaan eri korkeakoulujen opintoja jo lukiovaiheessa jatko-opintovalintojen selkeyttämiseksi. Opiskelijat voivat valita opintoja kiinnostuksen mukaan yliopistojen opintovalikoimasta, ja teemme aktiivista yhteistyötä alueen ammattikorkeakoulujen, Centria-ammattikorkeakoulun ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Lukiolaiset osallistuvat myös eri korkeakoulujen lähi- tai etäpäiviin, ja korkeakouluopiskelijat vierailevat lukiossamme esittelemässä opintoalaansa.
Työelämäyhteistyö
Työelämä- ja yrittäjyysosaamista vahvistetaan alueen lukioissa yhteisellä Uuden osaamisen lukio 2020 - 2022 -hankkeella. Haapajärven lukio on mukana hankkeessa, ja hankkeen kautta tavoitellaan alueen lukioihin toimivia ja vakiinnutettavia käytänteitä tukemaan työelämä- ja yrittäjyysosaamista. Teemme yhteistyötä yrittäjyysopintojen osalta samoissa tiloissa toimivan ammatillisen toisen asteen oppilaitoksen, JEDUn Liiketalouden, kanssa.
Työelämäosaamista ja tulevaisuuden työelämätaitoja vahvistetaan kaikissa lukion oppiaineissa. Tämän lisäksi aidot kontaktit paikkakunnan ja alueen yrityksiin vahvistavat työelämäosaamista. Haapajärven lukiossa on kaikille toisen vuoden opiskelijoille yhteinen työelämään tutustumispäivä, TET-päivä. Tämän lisäksi kesätöistä tai opintojen ohella suoritetusta työkokemuksesta voi saada kahden opintopisteen opintosuorituksen.
Kansainvälisyys
Unesco-oppilaitoksena haluamme vahvistaa nuorten monipuolista kansainvälistä ymmärrystä ja vastuuta globaalista maailmasta.
Haapajärven lukion opiskelijoita kannustetaan sekä kotimaisiin että globaaleihin yhteyksiin. Toteutamme kansainvälisiä projekteja, mutta tuemme myös kotikansainvälisyyttä. Lukiolla on kansainvälisen yhteistyön perinteet Venäjälle, Saksaan, Belgiaan ja Tansaniaan. Näitä yhteistyölinjoja vahvistetaan ja ylläpidetään edelleen.
Lukion vuosittaiset kansainväliset matkaprojektit tukevat ja vahvistavat kaikkia laaja-alaisen osaamisen taitoja, ja matkaprojektit ovat vahvasti myös yrittäjyyskasvatusta.