VIIKKO 10

 

Tällä viikolla 5C-luokassa on opiskeltu Euroopan maita, kertailtu sanaluokkia, harjoiteltu desimaalilukuja ja valmistauduttu koulun salibanditurnaukseen. Ympäristötiedossa aloiteltiin Eurooppa-jaksoa, joka huipentuu huhtikuun alkupuolella vitosten yhteistyössä järjestämiin matkamessuihin. Jokaiselle luokalle on arvottu viisi maata, joihin luokan ryhmät tutustuvat tarkemmin seuraavan kuukauden aikana. Ryhmät valmistavat tämän jälkeen omasta maastaan esittelyt, joihin myös muiden luokkien oppilaat pääsevät tutustumaan. Jakson aluksi opiskelun kohteena on kuitenkin Euroopan kartta, jota tällä viikolla harjoiteltiin muun erilaisten karttatehtävien ja kisailujen parissa. 

Maaliskuun aikana järjestetään vitosten toiminnalliset vanhempainillat ja tällä viikolla oli ohjelmassa luokkien A-ryhmäläisten ja heidän vanhempiensa yhteinen ilta. Illan aikana ryhmät suorittivat tehtäviä toimintapisteillä ja samalla vitoset pääsivät myös tutustumaan toistensa vanhempiin. Oman vanhemman kanssa ei samaan ryhmään voinutkaan tällä kertaa mennä! Mukava ilta tärkeiden aiheiden parissa. B-ryhmäläisten ilta samojen aiheiden parissa on vuorossa kahden viikon päästä!



Tällä viikolla jatkettiin myös Lions Quest-tunteja Maarit-kuraattorin johdolla. Ensimmäisellä tunnilla tutustuttiin ylentävän ja alentavan puheen käsitteisiin ja tällä viikolla teemaa jatkettiin miettimällä aiheisiin liittyviä tilanteita omasta elämästä. Hyviä esimerkkejä ja arkipäivän huomioita nousikin esiin. Tunnin päätteeksi mietittiin oman luokan vahvuuksia. Esiin nostettiin muun muassa huumori, luottamus, tiedonkulku ja kaveruuden taidot. Tärkeitä asioita ja vahvuuksia, joita hyvä onkin esiin nostaa ja muistaa, vaikka joskus haasteitakin ja harmituksiakin tutussa porukassa välillä syntyy!

Torstaina koulumme oppilaita osallistui Turussa legorobotiikan First lego league-kilpailuihin. Menestyksekkäässä joukkueessa kisailivat myös 5C-luikkalaiset Aamu ja Lauri T.



Viikko päättyi koulun omassa salibandyturnaksessa, jossa kisailtiin jatkopaikasta seuraavalla viikolla käytäviin koulujen välisiin kilpailuihin. Finaalin jälkeen kisapaikan vie tällä kertaa 6.luokkalaisten joukkue. Vitoset antoivat kuitenkin hyvän vastuksen isommille. Ehkäpä ensi vuonna on meidän vuoromme! Tsemppiä kutosluokkalaisille seuraavan viikon turnaukseen. 






Ensi viikolla startataan kunnolla vitosten yhteinen Pikkuyrittäjät-kevät. Yhteistyötaitoja harjoitetaan myös parilukuprojektin parissa. Viikon päätteeksi päästään ehkä starttamaan jo Eurooppamessujen alkuvalmistelut.... 
Päiväkirja siirtyy myös väliviikkojen jälkeen jälleen oppilaiden tehtäväksi.