Työpaikkailmoitusten etsiminen
Työpaikkailmoitusten etsiminen

Oman osaamisen ja omien vahvuuksien tunnistaminen
Työnhakua ja urasuunnittelua voi jäsentää pohtimalla perusteellisesti omaa osaamistaan, niin koulutuksen, työn kuin vapaa-ajan toiminnan kautta. Eri projektien ja niiden edellyttämän osaamisen kuvaaminen ja sanoittaminen avaa omat mahdollisuudet näkyviksi laajemmin kuin otsikkotason listaus.
Asiaosaamisen lisäksi on hyvä tunnistaa omia vahvuuksia esimerkiksi tiimin jäsenenä, ideoiden tuottajana tai asiakkaan kanssa viestijänä. Syvällinen osaamiskartoitus helpottaa omien vahvuuksien kuvailemista CV:ssä (Curriculum Vitae), työnhakukirjeessä ja työhaastattelussa.
Luodaan ensin katsaus työmarkkinoihin Suomessa.
Työmarkkinat Suomessa 2025 (Lähde: Työmarkkinatori)
Tutustu halutessasi tarkemmin: Työmarkkinat Suomessa 2025

Yleiskatsaus
Avoimien työpaikkojen tarjonta ja kysyntä Suomessa kuukausittain vuonna 2025
Helmikuussa 2025 avoimia työpaikkoja oli Suomessa 51 499. Tämä on 5 % enemmän kuin tammikuussa 2025, jolloin avoimia työpaikkoja oli 49 265.
Vuosivertailu
Helmikuussa 2025 avoimia työpaikkoja oli Suomessa 51 499. Tämä on 22 % vähemmän kuin samalla ajanjaksolla vuonna 2024, jolloin avoimia työpaikkoja oli 66 440. Toisaalta helmikuussa 2025 avoimia työpaikkoja oli Suomessa 51 499 kpl eli 5 % enemmän kuin tammikuussa 2025, jolloin avoimia työpaikkoja oli 49 265.
Alat ja alueet, joilla on eniten avoimia työpaikkoja
Helmikuussa 2025 eniten avoimia työpaikkoja oli aloilla Rakennusala, Sosiaali- ja hoiva-ala sekä Teollisuus ja teknologia. Eniten työpaikkoja oli paikkakunnilla Helsinki, Espoo ja Tampere.
Alat, joilla on eniten työpaikkoja
-
Rakennusala - 5,9 t.
-
Sosiaali- ja hoiva-ala - 5,8 t.
-
Teollisuus ja teknologia - 4,5 t.
-
Myynti- ja kaupan ala - 4,4 t.
-
Ravintola- ja matkailuala - 4 t.
-
Julkinen sektori ja järjestöt - 3,2 t.
-
Terveydenhuoltoala - 2,4 t.
-
Asennus, huolto ja kunnossapito - 2,2 t.
-
Kesätyö - 2,2 t.
-
Kuljetus, logistiikka ja liikenne - 1,7 t.
Alueet, joilla on eniten työpaikkoja
-
Helsinki - 9,1 t.
-
Espoo - 4 t.
-
Tampere - 4 t.
-
Vantaa - 3,2 t.
-
Turku - 3,1 t.
-
Oulu - 2,4 t.
-
Jyväskylä - 1,7 t.
-
Kuopio - 1,7 t.
-
Lahti - 1,3 t.
-
Pori - 854
Valitsemalla yhden tai useamman alan voit vertailla eri alojen avoimien työpaikkojen tarjontaa ja kysyntää viimeisen 12 kuukauden aikana.
Aluevertailu
Valitsemalla yhden tai useamman kaupungin voit vertailla eri alueiden avoimien työpaikkojen tarjontaa ja kysyntää viimeisen 12 kuukauden aikana.
Duunitorin työmarkkinapalvelu tarjoaa avointa dataa Suomen työmarkkinoista. Palvelusta näet muun muassa, millä aloilla ja alueilla on eniten työpaikkoja sekä miten avoimien työpaikkojen määrä on kehittynyt viime vuosien aikana.
Tarkastele esimerkiksi ravintola- ja matkailualan, myynnin ja kaupan alan, rakennusalan, IT-alan tai asiakaspalvelun työmarkkinoiden kehitystä. Palvelusta näet myös kesätöiden tilanteen.
Avoimien työpaikkojen määrä perustuu keskimääräiseen avoimien työpaikkailmoitusten määrään kyseisen ajanjakson aikana. Yhdellä työpaikkailmoituksella voidaan hakea kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä, joten avoimia työpaikkoja voi olla todellisuudessa vielä enemmän kuin työpaikkailmoituksia. Avoimien työpaikkojen suhteellinen kysyntä perustuu Duunitorin työpaikkailmoitusten lukukertoihin. Eniten lukukertoja kerännyt kuukausi toimii 100 prosentin vertailukohtana. Muiden kuukausien prosentit on suhteutettu tähän huippukuukauteen.
Syyskuun katsaus: Työmarkkinat Suomessa 2024
Elokuussa 2024 avoimia työpaikkoja oli Suomessa 47 137. Tämä on 17 % enemmän kuin heinäkuussa 2024, jolloin avoimia työpaikkoja oli 40 247. Työpaikkoja luettiin esim. Duunitor.fi:n palvelussa 2024 elokuussa 23 % enemmän kuin heinäkuussa 2024. Elokuussa 2024 avoimia työpaikkoja oli Suomessa 47 137. Tämä on 27 % vähemmän kuin samalla ajanjaksolla vuonna 2023, jolloin avoimia työpaikkoja oli 64 890.
Vaikka elokuussa 2024 avoimia työpaikkoja oli enemmän kuin heinäkuussa, määrä oli kuitenkin huomattavasti (27 %) pienempi kuin elokuussa 2023. Tämä viittaa siihen, että Suomen työmarkkinat ovat heikentyneet vuoden aikana, mahdollisesti taloudellisten haasteiden tai muiden tekijöiden vuoksi, mikä on johtanut pienempään työpaikkatarjontaan.

Lähde: Duunitori
Työllisyyskatsaus (heinäkuu): https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165778/TKAT_Hein%C3%A4_2024.pdf
Työllisyyskatsauksesta positiivisena mainintana muun muassa se, että koulutusasteittain tarkasteltuna työttömyys laski edellisen vuoden heinäkuuhun verrattuna yhdellä koulutusasteella; alemmalla perusasteella (-12 %). Tämä tarkoittaa lähinnä henkilöitä, joilla korkein koulutus on peruskoulu.
Alat ja alueet, joilla on eniten avoimia työpaikkoja
Alla olevasta listasta näet, millä aloilla ja alueilla on viime kuussa julkaistu eniten avoimia työpaikkoja. Elokuussa 2024 eniten työpaikkoja julkaistiin aloilla Rakennusala, Sosiaali- ja hoiva-ala ja Myynti- ja kaupan ala sekä paikkakunnilla Helsinki, Espoo ja Tampere.
| Ala | Avoimet työpaikat (t.) |
|---|---|
| Rakennusala | 6,9 |
| Sosiaali- ja hoiva-ala | 5,7 |
| Myynti- ja kaupan ala | 4,3 |
| Teollisuus ja teknologia | 4,0 |
| Ravintola- ja matkailuala | 3,9 |
| Terveydenhuoltoala | 2,3 |
| Kuljetus, logistiikka ja liikenne | 2,0 |
| Tieto- ja tietoliikennetekniikka | 1,5 |
| Julkinen sektori ja järjestöt | 1,5 |
| Hyvinvointi- ja henkilöpalvelut | 1,4 |
Taulukko 1. Avoimet työpaikat eri aloilla
| Alue | Avoimet työpaikat (tuhatta) |
|---|---|
| Helsinki | 9,1 |
| Espoo | 3,8 |
| Tampere | 3,6 |
| Vantaa | 3,5 |
| Turku | 3,1 |
| Oulu | 2,3 |
| Jyväskylä | 1,6 |
| Kuopio | 1,5 |
| Lahti | 1,3 |
| Pori | 0,69 |
Taulukko 2. Avoimet työpaikat eri alueilla
Mitä havaintoja teit? Palauta halutessasi tehtävä palautuskansioon.
Työn löytämisen ensimmäiset vaiheet
Työnhaku vaatii aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta. Omia työnhakutaitojaan voi ja kannattaa kehittää, kuten juuri teetkin tällä kurssilla!
Työnhaussa on useita eri vaiheita ja se kannattaa aloittaa tiedon hankinnalla. Kun olet löytänyt kiinnostavan työpaikan, yritä saada mahdollisimman hyvä käsitys siitä, millainen työnantaja on ja mitä kaikkea avoimeen työtehtävään kuuluu. Kun olet hankkinut etukäteen tietoa, sinun on helpompi hakea paikkaa.
Kun löydät kiinnostavan työtehtävän, tutustu työpaikkailmoitukseen huolellisesti. Avoimeen tehtävään liittyen kannattaa etsiä vastaukset ainakin seuraaviin kysymyksiin:
- Mitkä ovat tehtävän päävastuut ja erityisvaatimukset?
- Vaatiiko työpaikka tiettyä tutkintoa tai työkokemusta?
- Vastaavatko tehtävät osaamistasi?
- Mitkä tehtävän vaatimuksista voit oppia?
- Millaista henkilöä työtehtävään etsitään?
Ennen työhakemuksen lähettämistä kannattaa tutustua myös työnantajaan. Vieraile organisaation verkkosivuilla ja selvitä ainakin organisaation toimiala, koko ja rakenne sekä visio, arvot ja tavoitteet. Kun olet tutustunut sekä työtehtävään että työnantajaan ja haluat edelleen hakea paikkaa, kannattaa pohtia, miten edetä. Otatko yhteyttä työnantajaan ennen työhakemuksen lähettämistä? Auttaako soittaminen, työpaikalla vierailu tai sähköpostiviestin lähettäminen sinua hakemuksen kirjoittamisessa? Joskus työpaikkailmoituksessa kerrotaan lisätietojen kysymistä varten rekrytointiin osallistuvan henkilön yhteystiedot sekä ajankohdat, joina voit lähestyä työnantajaa. Jos sinulla on oikeasti kysyttävää työtehtävään liittyen ja koet, että työnantajaan yhteyden ottaminen on hyödyllistä, voit tehdä sen ennen työhakemuksen lähettämistä. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, mikä on tilanteeseesi sopivin vaihtoehto ja edetä sen mukaisesti.
Suosituimmat työnhakukanavat – tehokkaimmat kanavat tavoittaa osaajat Suomessa
Työmarkkinat ja työmahdollisuuksia esittelevät alustat kehittyvät jatkuvasti. Kannattaa hyödyntää monipuolista valikoimaa eri tapoja ja kanavia seuraavan urapolkunsa löytämiseksi. Työmarkkinoiden ja trendien ymmärtäminen tarjoaa arvokasta tietoa sekä työnhakijoille että työnantajille. Tämä artikkeli perustuu Laura-työnhakupalvelun artikkeliin ja Future of Recruitment – Rekrytoinnin tulevaisuus -tutkimuksen tulosten analysointiin, mitkä ovat suosituimmat työnhakukanavat suomalaisten keskuudessa ja tarkastelemme, miten osaajat ovat saaneet nykyiset työpaikkansa. Huomaathan että artikkelih katsoo työnhakua niin työnhakijan kuin yrityksenkin näkökulmasta, artikkeli sisältää siis linkkejä, jotka ovat joko työnhakijalle tai työnantajalle. Se kelpaa silti luentomme opetusmateriaaliksi monipuolisuutensa ansiosta.
Future of Recruitment – Rekrytoinnin tulevaisuus -tutkimukseen osallistui yli 90 000 osaajaa 160 maasta. Suomessa vastaajia oli 336. Tutkimuksen toteuttivat yhteistyössä konsulttiyhtiö Boston Consulting Group (BCG), maailman suurin digirekrytointiverkosto The Network ja Suomessa Laura-työnhakupalvelu.
Mitkä sitten ovat suosituimmat työnhakukanavat Suomessa?
1. Yritysten verkkosivustot
Jopa 65% suomalaisista vastaajista kertoi, että he käyttäisivät yritysten verkkosivustoja ensisijaisena työnhakukanavanaan ja noin 18% vastaajista kertoi saaneensa nykyisen työnsä tätä kautta. Yritysten omat verkkosivut ovatkin eittämättä suosituin työnhakukanava suomalaisille. Tämä tulos osoittaa, paitsi että yritysten verkkosivusto on hyvä paikka löytää tietoja avoimista työpaikoista, myös että yritysten tulisi varmistaa, että heidän verkkosivustonsa tarjoavat käyttäjäystävällisen navigoinnin, kattavan ura- tai rekrytointisivun, jossa avoimet työpaikat ovat helposti löydettävissä sekä selkeän, positiivista hakijakokemusta luovan hakuprosessin houkutellakseen huippuosaajia.
2. Henkilökohtainen (ammatillinen) verkosto
Yli puolet suomalaisista (53%) korosti henkilökohtaisen ammatillisen verkostonsa merkityksestä työnhaussa. 46% suomalaisista kertoi, että kysyisi työpaikkasuosituksia myös omilta kavereiltaan. Kun vastaajilta kysyttiin, mitä kautta he ovat saaneet nykyisen työnsä, 24% kertoi saaneensa nykyisen työpaikkansa henkilökohtaisen verkoston (esim. ystävän tai kollegan suosituksen) kautta ja 8% kertoi saaneensa suosituksen ko. työpaikassa työskentelevältä työntekijältä.
Tämä korostaa suosittelujen ja suosituksien voimaa ystäviltä ja kollegoilta tehden henkilökohtaisista verkostoista toisiksi suosituimman työnhakukanavan suomalaisille. Vahvoja ammatillisia suhteita luodaan ja vaalitaan esimerkiksi verkostoitumistapahtumien, alan konferenssien ja säännöllisen yhteydenpidon avulla kollegoihin ja mentoreihin. Myös muita olemassa olevia verkostoja hyödynnetään aktiivisesti piilotettujen työmahdollisuuksien löytämiseksi.
Myös rekrytoijilla on laaja verkosto ammattikontakteja, kuten kollegoita, ystäviä, entisiä työntekijöitä ja muita ammattilaisia, joiden kautta he voivat saada suosituksia ja viitteitä potentiaalisista ehdokkaista. Henkilökohtainen (ammatillinen) verkosto ja aktiivinen läsnäolo eri verkostoitumistapahtumissa voi olla erittäin arvokasta, kun etsitään korkeatasoisia ehdokkaita, jotka voivat täyttää tiettyjä rooleja organisaatiossa.
3. Työnhakusivustot
Vaikka työnhakusivustot saivat maltillisen vastauksen (25%) suomalaisten keskuudessa tässä kyselyssä, ne ovat silti tärkeitä työnhakukanavia suomalaisille työnhakijoille. Tämän kansainvälisen tutkimuksen kysymysasettelussa esimerkkeinä työnhakusivustoista oli mainittu Totaljobs, ZipRecruiter ja Indeed, jotka ovat suomalaisille vastaajille vieraita sivustoja. Jos kysymyksessä esimerkkeinä olisi ollut suomalaisia työnhakusivustoja, on todennäköistä, että useampi vastaaja olisi valinnut tämän vastausvaihtoehdon tärkeäksi potentiaaliseksi työnhakukanavakseen.
Työnhakusivustot ja rekrytointialustat olivat nimittäin merkittävässä roolissa nykyisten työpaikkojen saamisessa: enemmistö (31%) suomalaisista vastaajista kertoi löytäneensä nykyisen työpaikkansa työnhakusivuston/rekrytointialustan kautta. Työnhakusivustojen tarjoama laaja valikoima työmahdollisuuksia eri aloilta tekee niistä houkuttelevan kanavan sekä aktiivisille että passiivisille työnhakijoille. Työpaikkasivustot markkinoivat tarjontaansa myös aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, joten julkaisemalla työpaikkailmoituksensa näille alustoille, yritykset hyötyvät myös näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa.
4. Ammatilliset sosiaalisen median alustat
Lähes puolet suomalaisista vastaajista (45%) ilmoitti ammatillisten sosiaalisen median alustojen, kuten LinkedInin, Glassdoorin ja Kununun, merkittävästä roolista työnhaussaan. Osaajat ymmärtävät aktiivisen ammatillisen läsnäolon merkityksen ja ammatilliset sosiaalisen median alustat tarjoavat heille arvokkaita verkostoitumismahdollisuuksia ja foorumin omien taitojen ja kokemuksen esittelyyn. Työnantajille sosiaalinen media on toimiva keino ehdokkaiden houkutteluun ja työnantajakuvan luontiin.
Sosiaalisen median alustat ovat oivallisia myös passiivisten hakijoiden houkutteluun ja tavoittamiseen. Tutkimukseen vastanneista suomalaisista osaajista 34% ilmoitti olevansa passiivinen hakija ja heistä 44 % kertoi, että voisi kiinnostua uudesta työmahdollisuudesta sen tullessa vastaan sosiaalisessa mediassa. Kun tarkastellaan tutkimuksen tuloksia maailmanlaajuisesti, sosiaalinen media olisi passiiviselle työnhakijalle todennäköisin (62%) kanava etsiä uusia työpaikkoja. Lue lisää passiivisten hakijoiden tavoittamisesta.
5. Hakukoneet
Lähes puolet suomalaisista vastaajista (49%) ilmoitti käyttävänsä hakukoneita, kuten Googlea, Yahooa ja Bingiä, työmahdollisuuksien löytämiseen. Tämä korostaa yritysten tarvetta optimoida verkkonäkyvyytensä ja työpaikkailmoituksensa parantaakseen näkyvyyttään hakutuloksissa. Katso artikkelista vinkit tehokkaan, hakukoneoptimoidun työpaikkailmoituksen luomiseen.
Eri työnhakusivustot satsaavat merkittävästi myös hakukonenäkyvyyteen, joten näkymällä kattavasti näissä kanavissa, yritykset lisäävät mahdollisuuksiaan oikeiden osaajien tavoittamiseksi.
6. Erikoiskanavat
Yksi huomionarvoinen mutta vähemmän käytetty kanava piilossa olevien työpaikkojen etsimisen osalta ovat erilaiset mediatiedotteet. Tämä voi aluksi kuulostaa hassulta, mutta mediatiedotteiden avulla uudet yritykset usein ilmoittavat olemassaolostaan. Yritykset eivät toki mediatiedotteilla kovinkaan usein ilmoita uusista työpaikoista, mutta on hyvin todennäköistä että uusilla yrityksillä ja kasvavilla yrityksillä on tarvetta työvoimalle ja palveluille. Ja ehkä hakemuksesi tulee juuri oikeaan saumaan?
Mediatiedotteita löytyy muun muassa seuraavilta sivuilta:
Deski.fi on suomalainen tiedotuskanava:
https://www.deski.fi/
ePressi.com - ammattimainen tiedotejakelukanava:
https://www.epressi.com/
STT Info - Suomen kattavin tiedotejakelu:
https://www.sttinfo.fi/
Kauppalehti uudet yritykset
Varteenotettava kanava työpaikkojen etsimiseen on myös Kauppalehden uudet yritykset -palsta. Vasta perustetuilla yrityksillä kokemukseni mukaan tarve työvoiman sijasta on palveluille, tällöin kyseeseen voisi tulla esim. kevytyrittäjyys. Uudet yritykset -palvelu näyttää olevan saatavilla vain painetussa ja digilehdessä. Pääset lukemaan lehteä muun muassa kirjaston tiloissa.
7. Muut kanavat
Muita huomionarvoisia suosittuja työnhakukanavia olivat sisäiset haut: 49% etsisi uutta työtehtävää nykyiseltä työnantajalta ja 7% kertoi saaneensa nykyisen roolinsa sisäisen liikkuvuuden kautta, sekä julkinen tai voittoa tavoittelematon työvoimapalvelu: 45% etsisi uutta työtä ja 6% kertoi työllistyneensä nykyiseen työhönsä esim. työvoimatoimiston kautta
Moni mainitsi potentiaalisena kanavana myös erilaiset rekrytointiyritykset (42%) tai -konsultit (34%). 13% kertoi saaneensa nykyisen työpaikkansa rekrytoijan suoran yhteydenoton kautta. Suomalaisista passiivisista hakijoista jopa 70% kertoi, että kiinnostuisi uudesta työmahdollisuudesta rekrytoijan yhteydenoton kautta. Useimmat työnhakijat ovatkin tietoisia houkuttelevuudestaan työnantajille, sillä yli puolta (54 %) suomalaisista osaajista lähestytään useita kertoja vuodessa uusista työmahdollisuuksista – ja lähes 30 prosenttia heistä lähestytään joka kuukausi.
Suomalaisten vastaukset Future of Recruitment – Rekrytoinnin tulevaisuus -tutkimuksen kysymykseen ”Mitä kanavia käyttäisit etsiessäsi töitä?”. Tähän kaavion kerätty vain ”käyttäisin ehdottamasti” vastaukset.
Suomalaisten vastaukset Future of Recruitment – Rekrytoinnin tulevaisuus -tutkimuksen kysymykseen ”Miten sait nykyisen työsi?”. Vastaajia pyydettiin valitsemaan enintään kolme soveltuvaa vaihtoehtoa.
Työnhaun maisema Suomessa kehittyy nopeasti, ja osaajat hyödyntävät monenlaisia kanavia työmahdollisuuksien tutkimiseen. Vaikka suosituimmat työnhakukanavat toimivat yleisesti yksinäänkin osaajien tavoittamiseen, on sekä työnhakijoiden että työnantajien tärkeää hyödyntää useita kanavia, vaalia ammatillisia suhteita ja pysyä ajan tasalla nousevista trendeistä. Ymmärtämällä suosituimpien työnhakukanavien dynamiikkaa sekä työnantajat että työnhakijat voivat parantaa menestymismahdollisuuksiaan jatkuvasti muuttuvalla työmarkkinalla.
Eri työnhakukanavia
Mistä työpaikkailmoituksia sitten kannattaa etsiä? Markkinoilla on runsaasti erilaisia työnhakusivustoja, joita kannattaa hyödyntää. Sen lisäksi tietenkin yritykset myös itse ilmoittelevat avoimista työpaikoistaan yritysten kotisivuilla. Työpaikkailmoituksia on lisäksi sanomalehdissä.
Verkkosivustot: Tässä katsaus eräistä työnhakusivustoista (esim. Duunitori, Indeed, TE-palvelut, Monster).
- https://tyopaikat.oikotie.fi/tyopaikat
- https://duunitori.fi/
- Työmarkkinatori (tyomarkkinatori.fi)
- Työmarkkinatorin Työnhakuprofiilin luonti: Työnhakija - Työmarkkinatori työnhakuun (youtube.com)
- https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/
- https://fi.indeed.com/?from=gnav-jobsearch--indeedmobile
- https://www.kuntarekry.fi/
- https://www.jobly.fi/
- https://www.monster.com/
- Kuntarekry - Avoimet työpaikat - Kuntarekry
- https://laura.fi/
- LinkedIn – Opas työpaikkojen hakemiseen
- Työvoimaa vuokraavat yritykset. Vuokratyön kautta voi myös saada jalkaa "oven väliin".
- Jokin muu linkki? Vinkkaa opettajalle!
Perehdytään seuraavaksi yllä listattuihin työnhakukanaviin.
Yritysten omat urasivut: Suorien työnhakujen hyödyt ja miten löytää piilotyöpaikkoja.
LinkedIn ja sosiaalinen media: Miten hyödyntää LinkedIniä, Twitteriä ja Facebookia työnhaussa. Verkostoitumisen merkitys.
Rekrytointiyritykset ja headhunterit: Miten hyödyntää rekrytointifirmoja ja valmistautua heidän kanssaan toimimiseen.
Hakutermien ja -kriteerien asettaminen:
Käytännön osuus:
-
- Harjoitus:
- Osallistujat hakevat yhteensä viisi työpaikkailmoitusta eri kanavista ja analysoivat ne.
- Vertailu: Mitä eroja löytyy eri kanavien kautta löytyvistä ilmoituksista? Mikä kanava tuntuu omalle urapolulle parhaimmalta?
- Kotitehtävä:
- Etsi viisi sinua kiinnostavaa työpaikkailmoitusta ja kirjaa ylös, miksi valitsit juuri nämä.
-
-
Yritysten ja toimialojen analysointi:
- Miten tutkia yrityksiä ja toimialoja ennen hakemuksen jättämistä: kulttuuri, arvot, taloudellinen tilanne.
- Käytännön esimerkkejä yritystutkimuksesta ja miten tätä tietoa voi hyödyntää hakemuksissa ja haastatteluissa.
- Tiedonlähteet: Yritysten omat sivut, uutiset, työntekijöiden arvostelut (esim. Glassdoor, Kununu).
-
Työnhaun aikataulutus ja hallinta:
- Miten aikatauluttaa työnhaku, jotta se on systemaattista ja tehokasta.
- Työnhakuprosessin seuraaminen ja hallinta (esim. Excel, Trello).
- Stressinhallinta työnhaun aikana.
-
- Harjoitus:
-
Käytännön osuus:
- Verkkotyökalujen esittely:
- Miten käyttää verkkotyökaluja kuten Google Alerts, Jobscan, ja LinkedIn Job Alerts työpaikkojen löytämisessä.
- Harjoitus:
- Luo omat hakusivut ja hälytykset suosikki työnhakusivustoillesi.
- Esittele ja arvioi muiden osallistujien hakustrategioita.
- Kotitehtävä:
- Aloita aktiivinen työnhakuprosessi luomiesi hakuhälytysten avulla.
- Verkkotyökalujen esittely:
-
Resurssit ja lisälukemista:
- Duunitori – Työnhakijan opas
- https://www.jobscan.co/
- https://tyopaikat.oikotie.fi/tyopaikat
- https://duunitori.fi/
- https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/
- https://fi.indeed.com/?from=gnav-jobsearch--indeedmobile
- https://www.kuntarekry.fi/
- https://www.jobly.fi/
- https://laura.fi/
- LinkedIn – Opas työpaikkojen hakemiseen
- Indeed – Työnhakuohjeet
Extra
Luennolla demosin myös ChatGPT:n käyttämistä apuna työpaikkojen haussa.
Ohessa ohjeet miten saat ilmaisen ChatGPT:n käyttöön. Tiedonhaulla varustettu versio on myös maksuton.
Huom. Käyttöliittymä on saattanut muuttua näkemästäsi.
Luennolla esittelin kaksi eri käyttötarkoitusta, käyttömahdollisuuksia voi olla enemmänkin!
Luennolla esitellyt:
- mediatiedotteiden analysointi kopioimalla mediatiedotteita runsas määrä ja pyytämällä analysoimaan piilotettuja tai mahdollisesti muodostuvia työpaikkoja
- ChatGPT:tä voit käyttää myös työpaikkojen hakuun mahdollisesti jopa Googlea tehokkaammin. Kirjautumisen jälkeen katso vasemmasta yläkulmasta GPT tai GPT Store. Klikkaa sitä ja hae Ultimate Seach niminen työkalu, sillä on suora pääsy Internettiin. Vaihtoehtoisesti voit tutustua myös muihin ChatGPT:hen integroituihin lisäosiin (GPT = lisäosa). Voit hakea näitä mm. nimellä "Internet Search"
O P A S
Huomioithan että ulkoasu on saattanut hieman muuttua.
Aloitetaan ChatGPT:n käyttö!
Navigoi osoitteeseen www.openai.com
Aloittaaksesi ChatGPT:n käytön, navigoi osoitteeseen https://chatgpt.com/auth/login ja klikkaa Try ChatGPT (Kuva 1).
Hakukoneella: Aloita yksinkertaisesti hakemalla "ChatGPT" tai "OpenAI ChatGPT" suosikkiverkkohakukoneellasi. Hakutulokset näyttävät linkkejä OpenAI:n viralliselle verkkosivustolle ja mahdollisesti myös muihin palveluihin, jotka tarjoavat pääsyn ChatGPT:n.

Kuva 1: Kirjautuminen. Valitse Sign up. Voit käyttää mitä tahansa sähköpostiosoitetta tilisi luomiseen tai kirjautua Google tilillä, Microsoft-tilillä tai Apple-tilillä.
OpenAI:n verkkosivusto: OpenAI:n virallisella verkkosivustolla on osio ChatGPT:lle, josta löydät lisätietoa ohjelmasta, sen käyttöönottamisesta, ja linkkejä suoraan chatbotin käyttöliittymään.
Rekisteröityminen ja kirjautuminen: ChatGPT vaatii rekisteröitymistä ja sen jälkeen aina kirjautumista, jotta voit aloittaa keskustelut. Tämä prosessi on yleensä suoraviivainen.
Aloittaminen: Kun olet kirjautunut sisään, näet tekstikentän, johon voit kirjoittaa kysymyksesi tai viestisi ChatGPT:lle. Kirjoita haluamasi kysymys ja paina lähetä-nappia saadaksesi vastauksen.
Miksi Käyttää ChatGPT:tä?
ChatGPT tarjoaa monipuolisen työkalun erilaisiin tarpeisiin:
Tiedonhaku: Voit käyttää ChatGPT:tä tietolähteenä, kun etsit vastauksia kysymyksiisi.
Opiskeluapu: Se voi auttaa selittämään monimutkaisia konsepteja yksinkertaisella tavalla.
Luova Kirjoittaminen: ChatGPT voi auttaa ideoinnissa ja luovassa kirjoittamisessa, tarjoten ehdotuksia tai jatkaen tarinoita.
Yleinen vuorovaikutus: Jos kaipaat keskustelukumppania tai haluat vain testata, kuinka tekoäly vastaa erilaisiin kommentteihin, ChatGPT on hyvä työkalu siihen.
ChatGPT on hyödyllinen työkalu monenlaisiin käyttötarkoituksiin, esim. teknisestä avusta luovaan kirjoittamiseen.
ChatGPT:n käyttöliittymä (Kuva 2) on suunniteltu olemaan intuitiivinen ja helppokäyttöinen. Kun avaat ChatGPT:n, sinua tervehtii yksinkertainen tekstikenttä, jossa voit aloittaa keskustelun syöttämällä kysymyksen tai kommentin. Lähettämisen jälkeen tekoäly vastaa sinulle lyhyessä ajassa, jolloin keskustelu käynnistyy.
Aloitus-
Kysymysten esittäminen: Kirjoita kysymyksesi tai kommenttisi keskustelukenttään. Voit kysyä yleistietoa, pyytää apua tekstien muokkaamisessa, saada ehdotuksia tai ohjeita melkein mihin tahansa aiheeseen liittyen.
-
Vastauksen odottaminen: ChatGPT prosessoi kysymyksesi ja palauttaa vastauksen muutamassa sekunnissa. Vastaukset ovat yleensä yksityiskohtaisia ja suunniteltu vastaamaan kysymykseesi mahdollisimman hyvin.
-
Jatkokeskustelu: Voit jatkaa keskustelua esittämällä lisäkysymyksiä, tarkentamalla aiempaa kysymystäsi tai siirtymällä toiseen aiheeseen. ChatGPT pitäisi muistaa keskusteluhistorian nykyisen istunnon ajan, joten voit viitata aiempiin kysymyksiin ja vastauksiin. Joskus käy niinkin, että ChatGPT unohtaa keskustelun jolloin joudut muistuttamaan sitä.

Kuva 2: Kirjoita kysymyksesi "Message ChatGPT..." kenttään. Voit kommunikoida Suomeksi tai lähes millä tahansa kielellä!