Mankolan koulun toimintaohjeet
Mankolan yhtenäiskoulun toimintaohjeet
Koulujen yhteisten sääntöjen lisäksi jokaisella koululla on oma toimintaohje (eli säännöt):
MANKOLAN YHTENÄISKOULUN TOIMINTAOHJEET
VELVOLLISUUS OSALLISTUA OPETUKSEEN
En ole pois koulusta ilman pätevää syytä.
VELVOLLISUUS TEHDÄ TEHTÄVÄT TUNNOLLISESTI
Otan vastuun opiskelustani niin koulussa kuin kotona omien edellytysten mukaisesti.
Huolehdin koulutarvikkeista ja muista tarvittavista välineistä.
VELVOLLISUUS HUOLEHTIA OMISTA JA YHTEISISTÄ TAVAROISTA
Käsittelen koulun omaisuutta huolellisesti.
En vahingoita koulun pihaa, välineitä ja muuta ympäristöä.
Säilytän polkupyöräni tai muun kulkuvälineeni koulualueella hyvässä järjestyksessä sille osoitetulla paikalla.
Oppilaan hallussa oleva koulutyöhön liittymätön omaisuus on koulussa oppilaan omalla vastuulla.
TYÖRAUHA
Kaikilla on oikeus turvalliseen koulu- ja työpäivään.
Kaikilla on oikeus työrauhaan.
AIKATAULUT JA TÄSMÄLLISYYS
Saavun oppitunnille ajoissa, koulutarvikkeet mukanani ja kotitehtävät tehtynä.
RUOKAILU
Noudatan hyviä ruokailutapoja.
Menen ruokalaan ilman päällysvaatteita ja reppua - päähineen otan päästä viimeistään pöydässä.
Ruokala on mobiililaitevapaa alue.
Ruokailun päätyttyä menen luokan luokse
KOULUMATKA
Käyttäydyn koulumatkoilla asiallisesti ja noudatan liikennesääntöjä.
KOULUALUE JA VÄLITUNNIT
Pysyn koulupäivän aikana koulualueella. Koulualueeseen kuuluu: koulurakennukset, kasvihuone, ulkopukuhuoneet ja koulun piha-alueet. Koulualue rajoittuu pohjoisessa Päärakennuksen takana olevaan kevyenliikenteen väylään, idässä Saarijärventiehen, etelässä tekonurmialueeseen ja lännessä kasvihuoneeseen sekä peliareenan vieressä olevaan metsikköön Valakankatuun. Tekonurmen ja pellon takana oleva metsä on sallittua aluetta vain frisbeegolfia pelaaville.
Välitunnit vietetään pihalla, paitsi ohjattuun sisäpaussitoimintaan osallistuttaessa. Noudatan välituntivalvojan ohjeita. Pihavälineiden käytössä vuorotellaan; pelikaukalossa on pelivuorot.
Polkupyörät ja mopot pysäköidään niille osoitettuun paikkaan. Pysäköintipaikat eivät kuulu koulun välituntialueeseen.
Koulun piha on yleisessä käytössä klo 17 jälkeen.
HYVÄ KÄYTÖS
Käyttäydyn asiallisesti ja noudatan hyviä käytöstapoja. Autan muita tarvittaessa.
Käytän ääntä hillitysti ja puhun asiallisesti.
Liikun koulun tiloissa rauhallisesti ja vain sukkasillaan tai sisäkengillä.
Jätän ulkovaatteet niille varatulle paikalle.
En syö purukumia oppitunnilla, enkä tuo makeisia, limsoja tms. kouluun, ellei niistä ole opettajan kanssa erikseen sovittu. En tuo energiajuomia kouluun, enkä käy kauppaa koulukavereiden kanssa.
KOULURAUHA JA KURINPITO
Kunnioitan koulukavereitani ja koulun aikuisia sekä heidän mielipiteitään, vakaumustaan ja kulttuuria.
En aiheuta vaaraa tai vahinkoa omalla toiminnallani.
En tuo kouluun kiellettyjä tai vaarallisia esineitä ja aineita.
Jos kadotan tai tuhoan koulun antamia välineitä tai tarvikkeita, olen korvausvelvollinen. Olen velvollinen siivoamaan aiheuttamani sotkun.
MOBIILILAITTEIDEN KÄYTTÖ
Matkapuhelin ja muut tekniset laitteet sekä koulutyöhön liittymättömät tavarat ovat kouluaikana omalla vastuullani.
Yläkoululainen voi käyttää mobiililaitettaan välitunnilla. Ohjatussa paussitoiminnassa ei puhelinta käytetä.
Alakoulussa puhelinta ei pidetä koulupäivänä ollenkaan mukana
Voin käyttää mobiililaitteita oppitunnilla opettajan luvalla, muuten ne ovat äänettömällä tai suljettuna repussa. Ruokailun ajaksi voin ottaa puhelimen mukaan, mutta sitä ei saa ruokalassa käyttää.
Terveydellisestä syistä puhelimen käyttö sallittua – lupa rehtorilta.