V Monenkirjava Afrikka
Jaksotehtävät
1. Tee valitsemasi 5 tehtävää kirjan kappaleista 21 - 23.
2. Käytä lähteinä oppikirjan lukua Alistamisesta vapauteen ja aihetta käsitteleviä verkkosivuja.
Jaottele orjakauppa kahtia: arabien Aasiaan suuntautuneeseen ja eurooppalaisten Amerikkaan suuntautuneeseen orjakauppaan.
Selvitä eurooppalaisesta ja arabien harjoittamasta orjakaupasta:
–aika ja paikka (lähtöalueet ja määränpäät)
–orjien määrä
–orjien hankintatavat
–orjakaupan jäljet nykypäivässä.
3. Selvitä, mikä teki Mansa Musasta ja hänen saavutuksistaan niin erityisiä, että 2000-luvulla jopa nettipelien suunnittelijat ja Youtube-videoiden tekijät ovat kiinnostuneita hänestä.
4. Alla on imperialismin aikakauden pilakuva.

Mitä piirtäjä on halunnut kertoa pilakuvallaan?
Tunnista piirroksen elementit ja arvioi asennetta.
5. Kirjan tekstissä mainitaan valkoisen miehen taakka. ”Valkoisen miehen taakasta” tehtiin pian myös ironisia tulkintoja. Miten käsitettä tulkitaan alla olevissa kuvissa? Millaisia perusteluja kuvien tulkinnoille voisi keksiä?

The Journal, 1898. (Rakennuksen katolla lukee School House.)

The White (?) Man’s Burden, Life, 1899.
6. Vuonna 2016 julkaistiin uusi Tarzan-elokuva Legend of Tarzan.
a) Katso elokuvan traileri.Tunnistatko stereotypioita?
https://www.youtube.com/watch?v=oDc6oA8uc0c
b) Millaisen mielikuvan traileri luo Afrikasta?
7. Kuvaa tiivistetysti muiden kulttuurien vuorovaikutusta Afrikan kulttuurien kanssa vuorovaikutusten alkupisteistä nykyaikaan. Tee myös sivujen 166 ja 167 pilakuvatehtävä (taitoaukeama osion lopusta)