1. Sakraalitilojen puhdistus ja hoito

Sakraalitilojen puhtaanapito

Siivoustyö on perustyötä jolla luodaan edellytykset tiloissa tapahtuvalle turvalliselle toiminnalle. Siivoustyötä tehdään ihmistä varten ja asiakaskohteessa työtä tehdään muille tilojen käyttäjille.

Siivouksella myös suojellaan rakennusta ja sen kulumista pyritään estämään oikeilla välineillä ja puhdistusaineilla. Siivous on osa asiakaspalvelua ja asiakaspalvelu on tukipalvelu.

Tiloihin kerääntyvä pöly, noki ja hiekka ovat yleisimpiä likatyyppejä. Ne kerääntyvät pinnoille likaannuttaen ja kuluttaen pintoja. Lika toimii samanlaisena, on kyse sitten kaupunkialueesta tai maaseutuseurakunnasta. Kirkkosaleissa ja kappeleissa esiintyy myös talia ja viinitahroja.

Pölylle otollisia kerääntymispaikkoja ovat varsinkin tasopinnat, venttiilit, patterit sekä ikkunanpuitteet. Tiloissa on myös erilaisia taideteoksia, maalauksia vanhoja koristeellisia kalusteita(esim. saarnastuoli, alttari, penkit,)

Pinttynyt lika vaatii rankempia ja märkiä menetelmiä jotka vaurioittavat pintaa.

Sakraalitiloissa on paljon esim. kullattuja pintoja. Niiden puhdistamisessa pitää olla erityisen tarkka jotta kultapinta ei naarmuunnu. Pölyt poistetaan säännöllisesti pehmeällä villaisella pölyhuiskalla, jolloin pöly ei pinty pintaan. Silloin puhdistaminen ei onnistu ilman kultaajaa, ja pitää tehdä uusi kultaus.

Taideteosten ja maalausten kohdalla noudatetaan kirkkohallituksen ohjeita.

Siivouksessa huomioidaan millaisin välinein siivousta tehdään. Liian kosteat tai hankaavat menetelmät vaurioittavat pintoja ja tuleekin tietää aina materiaalille tehty hoito-ohje ja noudattaa sitä. Myös puhdistusaineiden käytöstä noudatettava huolellisuutta ja varmistaa aina käykö kyseinen kemikaali puhdistettavalle pinnalle.

Siivouskoneita käytettäessä varmistetaan, etteivät koneet kolhi kalusteita tai mahdollisia taide-esineitä. Koneet voivat myös vaurioittaa lattialistoja, jotka usein ovat koristeellisia ja hyvinkin ulokkeellisia. Tiloissa saattaa olla esim. kullattuja pintoja joita ei voi eikä saa puhdistaa kuin pehmeillä pölyhuiskilla. Sama koskee myös muita taideteoksia.

Edellä mainitut siivousmenetelmät ovat myös ympäristömyönteisiä ja ergonomisia.

On myös hyvä huomioida, että tiloissa saa näkyä elämän jälki, tilathan ovat käyttöä varten. Mikään ei pysy uutena ja käytön jälki on merkki tiloissa tapahtuvassa toiminnassa.

Paras hoito-ohje tiloille on säännöllisyys, oikeat menetelmät ja puhtaat siivousvälineet.

Tiettyä varovaisuutta on hyvä toiminnassaan pitää mielessä.

Laadun seurantaa voidaan suorittaa mm. työmäärämitoituksella joka määrittelee tilaan tarvittavat työohjeet. Työnantaja voi mitoittaa työt, ja yksi vaihtoehto on mitoitusohjelman mukainen mitoitus.

Yhdessä laaditut laatuluokitukset helpottavat laadunseurantaa. Tämä edellyttää työntekijöiden sitoutumista yhteneväisiin ohjeisiin sekä esimiehen valvontaan. Hyvä keino havainnollistaa on yhdessä työntekijän kanssa kiertää tilat ja tutkia mitä sieltä ”löytyy”.

Siivousta suoritetaan myös hautausmaalla. Kappelit, krematoriot, huoltorakennukset, asiakastilat ym. Niitä myös siivotaan, vaikka usein sitä ei ehkä ajatella. Useimmiten siivouksen hoitaa henkilö, joka tekee hautausmailla mm. haudankaivuuta, puutarhanhoitoa sekä toimii siunauksissa. Siksi on erittäin tärkeää että työntekijä saa hyvän perehdytyksen.



Ympäristöä säästävä siivous

Suntio ja ympäristömyönteinen toiminta on osa tätä päivää. Valinnoilla joita tehdään hankinnoissa, siivousvälineissä/puhdistusaineissa/siivousmenetelmissä menetelmissä ovat isossa roolissa tämän päivän siivouksessa.

* Ympäristöä säästävät ratkaisut on tehtävä siten, että ne eivät vaikuta siivouksen kokonaislaatuun.

* Siivouksessa on pyrittävä siihen että työntekijän työmäärä ei lisäänny säästävien toimenpiteiden takia.

Ympäristömyönteisen hankinnan valintaperusteita:

* Tuotteen valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden kierrätysmahdollisuudet ja uusiokäyttö

* Käytöstä aiheutuvat ympäristövaikutukset (esim. veden, pesuaineiden ja energian kulutus)

* Pakkauskoko

* Puhdistusaineet tiivisteitä

* Kuljetus (paikallisten tuotteiden/toimittajien hyödyntäminen)

* Käytettyjen tavaroiden hankintamahdollisuus (kierrätys)

* Jätteen käsittely (lajittelu)

VUOSIKELLO

Päivittäisessä siivouksessa voi käyttää vuosikelloa, jonka avulla suunnitellaan jaksoittain tehtävät työt siten, etteivät ne rasita toiminnallisesti kiireisiä aikoja(kesä, joulu)

* tammikuussa pestään venttiilit, pyyhitään seinät/yläpölyt(pölyt, seitit ym), lampunkuvut, ovet,

* helmikuussa peruspestään lattiat ja suojataan ne ohjeiden mukaisesti

* maaliskuussa – huhtikuussa puhdistetaan kirkkosalin, srk-salin, lehterinkalusteet ja tekstiilikalusteet pestään

* toukokuussa pestään ikkunat, verhot pesulaan, tuulikaappien lattiat, myös kumiritilämaton alta pestään

* kesä- heinä—elokuu, hoidetaan päivittäisiä ylläpitosiivouksia toiminnan ehdoilla. Kuitenkin siten ettei laatu kärsi

* syyskuussa tehdään lattioiden pintapesut, koneellisesti jos mahdollista, tarvittaessa levitetään suoja-ainetta kuluneille kohdille

* lokakuussa toistetaan maaliskuun ohjelmaa, mutta tekstiilikalusteista otetaan vain likaisemmat/tahraisemmat

* marraskuussa pyyhitään yläpölyt

* joulukuu ylläpitosiivousta toiminnan ehdoilla

Sakraalitiloissa on erilaisia lattiapintoja, eri aikakaudelta.

Puulattia, lakattu tai käsittelemätön

* puhdistusaineena käytetään neutraalilla tai heikosti emäksisellä puhdistusaineella

* pinta pyyhitään kuivalla tai nihkeällä ja imuroidaan tarvittaessa, tahrat poistetaan kostealla paikallisesti. Pinta ei saa jäädä märäksi.

* pestään yhdistelmäkoneella ja punaisella laikalla. Vesi säädetään minimille, vesi ei saa jäädä märäksi.

Maalatut puulattiat

* käytetään pehmeitä siivousvälineitä ja lattia puhdistetaan mahdollisimman usein ettei karkea lika naarmuta pintaa

* Puhdistusaineena käytetään neutraalia tai heikosti emäksistä puhdistusainetta. Liuotinpohjaiset vaurioittavat maalattua pintaa.

Öljytyt ja vahatut puulattiat

* Pinta puhdistetaan kuivilla ja nihkeillä työmenetelmillä, ajoittain tehdään pintapuhdistus koneellisesti tai öljyllä

* tarvittaessa öljyäminen voidaan uusia, jolloin lattia puhdistetaan hyvin vanhasta öljystä.

* NOUDATA TUOTTEEN KÄYTTÖOHJEITA

Marmori- ja kalkkikivipinnat

* pinnat eivät kestä vahvoja puhdistusaineita tai happoja. Suositaan hoitavia puhdistusaineita.

* voidaan suojata vahaamalla, kristalloimalla tai öljyämällä

Graniitin hoito

* pinta kestää vahvasti emäksisiä ja happamia puhdistusaineita

* Pinnan kovuuden takia, vesi ei imeydy pinnan sisään

Vuolukivi, Liuskekivi

* Kivilattioiden hoito-ohjelma

* rasvatahroja(tali) voidaan poistaa liuotinpohjaisella kemikaalilla

Lopuksi

Suntion oman työn kehittäminen on myös oman työn arvostusta. Alla olevasta linkeistä saa lisätietoa. Omalle työpaikalle voi tilata siivousoppaita, alanlehtiä ym. joista saa ajankohtaista tietoa. Myös verkostoituminen on osa työnkehittämistä mutta myös oman mielen hoitamista.

Siivousteknisen liiton julkaisuja voi tilata osoitteesta www.puhtausala.fi

  • Siivoustyön käsikirja
  • Siivousalan ympäristöopas
  • Perussiivous
  • Puhtaustiedon tietopaketit
  • Pesu- ja puhdistusaineet, johdatus puhdistuskemiaan