Kirkollisen arvoesineistön hoito

Kirkollisen arvoesineistön hoito

Matti Ijäs

Kansallisesti merkittävää kulttuuriomaisuutta on paljon Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallussa. Suntiot työskentelevät usein kirkoissa ja muissa tiloissa, joissa esineistöä säilytetään ja osaa tästä esineistöstä myös käytetään. Suntion vastuulla on usein esineistön hoito ja säilyminen. Esineistöön kuuluu erilaista kirkkorakennuksen sisutukseen kuuluvaa seurakunnan omaisuutta, kuten saarnatuoleja, alttarimaalauksia ja –kaappeja sekä muita kirkollisia kuvia ja veistoksia. Lisäksi kirkoissa on kirkkotekstiilejä ja arvokkaita liturgisia käyttöesineitä.

Kirkkohallitus on julkaissut vuonna 2009 oppaan Arvoesineistön hoito seurakunnassa. Ohjekirjan toimittajana on ollut museoalan tutkija Nina Lempa Kirkkohallituksesta. Asiantuntijoina ovat toimineet esinekonservaattori AMK Raili Laakso, FM, taidekonservaattori Nina Robbins ja tekstiilikonservaattori YAMK Heidi Wirilander. Opas on suntiolle hyödyllinen tietolähde. Tässä tekstissä on tiivistettynä muutamia arvoesineistön hoitamiseen liittyviä, oppaaseen sisältyviä periaatteita ja taustatietoja.

Usein voidaan olettaa, että kulttuurihistoriallisesti avokkaat esineet ovat vanhoja. Arvostus perustuu kuitenkin esineen iän lisäksi valmistusmateriaalin rahalliseen arvoon, esineen harvinaisuuteen, esineen teknisen valmistuksen toteutustasoon ja taidokkuuteen.

Suntion on hyvä tuntea sen kirkon tai niiden kirkkojen historiaa, joissa hän työskentelee. Tämä tieto auttaa myös suunnittelemaan kirkon arvoesineistön vaatimaa hoitoa. Esineiden varsinainen konservointi ja restaurointi ovat asiantuntijoiden työtä.

Suomen vanhimmat kirkot ovat keskiaikaisia kivikirkkoja ja niiden esineistöstä usein osa keskiajan loppupuolelta. Keskiaikaista esineistöä on kuitenkin myös myöhemmin rakennetuissa kirkoissa. Keskiaikaisia veistoksia säilytettiin usein 1900-luvulle saakka kirkon varastotiloissa, joissa monet niistä vioittuivat. Vanhimmat Suomessa säilyneet puukirkot ovat 1600-luvulta. Tällöin alettiin rakentaa ensimmäisiä alttarikaiteita ja niiden edessä olevia polvistumiskorokkeita. Toinen huomattava muutos oli lehterien rakentaminen. Joidenkin lehterien kaiteisiin on maalattu kuvia esimerkiksi apostoleista. Myös koristeelliset saarnatuolit ovat usein peräisin 1600- ja 1700-luvuilta. Tuolloin ehtoollisvälineet, messuvaatteet ja muut kirkon kalustoon kuuluvat esineet saatiin lahjoituksina.

Oman työympäristön esineistön ja pintojen puhdistus on keskeinen osa arkityötä. Hyönteiset ja ilman epäpuhtaudet likaavat esineistöä. Lisäksi kynttilöiden tuottamat jäänteet, erityisesti noki ja steariini, ovat ongelmallisia. Kirkkotilan siivouksessa täytyy kiinnittää huomiota kosteisiin puhdistusvälineisiin ja pölynimurin kulkureitteihin. Imurin kulkureiteillä voi olla kullattuja pintoja, kaiteita, tuolien jalkoja, lehterin- tai saarnatuolin osia, jotka on syytä suojata. Kaikki kullatut tai kultamaalatut pinnat vaurioituvat helposti eivätkä kestä kosketusta. Toisinaan pinnan puhdistaminen täytyy jättää konservaattorille.

Kirkkotekstiilien säilytys ei ole aina helppoa, koska kirkkorakennusten sakaristotilat ovat usein ahtaita. Harvoin käytettävät ja painavat kirkkotekstiilit säilyvät parhaiten vaakatasossa vetolaatikossa. Messukasukoiden vaateripustimet joudutaan usein teettämään yksilöllisesti. Kirkon kunnostus- ja huoltotöiden yhteydessä kirkkotekstiilejä täytyy toisinaan siirtää turvallisempaan paikkaan. Tekstiiliteosten suojaamiseen on omat ohjeensa.

Arvoesineitä, joiden hoito ja puhdistus vaativat ammattitaitoa ovat muiden muassa metalliesineet, ehtoollisvälineet, rautaiset ja messinkiset kattokruunut, lähetyskyntteliköt ja lamput. Esimerkiksi kristallikruunut tarvitsevat säännöllistä hoitoa, jotta niiden osat eivät irtoaisi yllättäen. Useimmat Suomen kirkkojen säilyneet lasimaalaukset ovat 1800-luvulta tai myöhemmältä ajalta. Ikkunoita, joissa on lasimaalauksia, ei voi pestä. Varovaisesti puhdistettavia ovat myös monet keramiikkaesineet, kalkkikivestä valmistetut kastemaljat ja kipsistä tehdyt veistokset.

Puuesineiden maalipinnat ovat monenlaisia. Ennen puuesineen puhdistusta, täytyy tuntea materiaalit ja pitkäkäsittelyt, jotta voi valita oikeat puhdistusmenetelmät tai päättää, onko esine parasta jättää puhdistamatta.

Kirkollisesta arvoesineistöstä osa voi olla myös ulkona, kuten jotkut vaivaisukot. Jos veistokset sijoitetaan pysyvästi sisätiloihin, ne on usein korjattava sen jälkeen, kun ne tottuvat kuivaan sisätilojen ilmaan.

Tullessaan uuteen työpaikkaan suntion on hyvä tutustua tilan inventointiluetteloon, jos sellainen on olemassa tai pyrkiä saamaan sellainen aikaiseksi. Jokainen seurakunta ja avainasemassa olevat työntekijät voivat vaikuttaa siihen, miten niiden omistama arvoesineistö säilyy ja voi olla myös tulevaisuudessa nähtävänä.